Kesätyöntekijöitä hotellisiivoukseen

SOL Palvelut Oy, Tampere
Hae tähän työpaikkaan

SOLin tavoitteena on tarjota tänä vuonna yhteensä lähes 1000 aurinkoista kesätyöpaikkaa eri työtehtävissä kautta Suomen. Olemme myös mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.

Etsimme juuri nyt aurinkoiseen joukkoomme

PALVELUVASTAAVIA KERROSHOITOON TAMPEREEN KESKUSTAN ALUEELLE
Työ kestää sopimuksen mukaisesti elokuun puoleen väliin tai loppuun saakka.

Työtunteja on kesän aikana vähintään 10–15 h/vko ja hotellin ruuhkahuippuina jopa 40 h/vko.

Odotamme sinulta vähintään 18 vuoden ikää sekä riittävää suomen ja englannin kielen taitoa monikieliseen työympäristöömme. Työn ripeän ja itsenäisen luonteen vuoksi toivomme sinulta myös paineensietokykyä ja oma-aloitteisuutta. Arvostamme aiempaa siivoustyökokemusta, mutta pärjäät myös ilman, sillä perehdytämme sinut kyllä siivouskohteeseesi sekä siellä suoritettaviin siivoustehtäviin.

Työhön sisältyy hotellihuoneiden ja yleisten tilojen siivouksesta ja kunnossapidosta huolehtiminen. SOLissa työntekijä on termillä palveluvastaava, sillä olet vastuussa tuottamastasi palvelusta, eli ensiluokkaisesta siivousjäljestä. Palveluvastaavat kohtaavat työssään hotellin asiakkaita, joten asiakaspalvelu on myös osa työtäsi.

Hotellin arki voi ajoittain olla hektistä ja vaatia sinulta joustavuutta niin työaikojen kuin päivien pituuden suhteen. Työvuorot sijoittuvat maanantaista sunnuntaihin ja työpäiviä voi olla kuutena päivänä viikossa. Työajat painottuvat klo 10–16 välille, mutta odotamme sinulta valmiutta joustaa työajoissa klo 09–17 välillä.

Tehtävän palkkaus noudattaa Kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta. Harjoitteluajan palkka perustuu aiempaan alan työkokemukseen, PR1–PR3 (10,56 - 12,32 e/h).

Uskomme, että työn merkityksellisyys on tärkeää myös kesätyöntekijöillemme ja tiedostamme, miten tärkeää työtä me SOLilla teemme. 

Iloinen työn tekeminen on yksi tärkeistä arvoistamme ja siihen ovat sitoutuneet myös ammattitaitoiset esimiehemme. Omalla työpanoksellaan he sitoutuvat yhdessä kanssasi rakentamaan arvokkaan kesätyökokemuksen, josta hyödyt myös tulevaisuudessa, kohdistuivat ammatilliset haaveesi mille toimialalle hyvänsä.

Täytä hakulomake huolella ja kerro meille mahdollisimman tarkasti, miten kesätyö sopii sinun kesäsuunnitelmiisi. Tämä auttaa meitä luomaan mahdollisimman toimivan yhteistyön sinun ja yrityksemme välille. Aloitamme hakemusten esikarsinnan jo hakuaikana ja olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä sähköpostitse haun etenemiseen liittyen. (Tarkkailethan varmuuden vuoksi myös tarjous- ja roskapostikansiotasi, sillä joskus järjestelmän viestit voivat ohjautua niihin.)

Lisätietoja tästä kesätyöstä antaa:
Miia Mustalahti, miia.mustalahti(at)sol.fi
Jaana Virtanen, jaana.virtanen(at)sol.fi

Tervetuloa aurinkoiseen jengiimme!


Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Kesätyö

SOL Palvelut Oy

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälisesti toimiva suomalainen palvelualan perheyritys, jonka keskiössä on aurinkoisen tyytyväinen asiakas ja iloinen työn tekeminen.

SOL Palvelut Oy:n palveluihin kuuluu siivous- ja toimitilapalvelut. Tarjoamme asiakkaillemme puhtauden ja korkean hygienian ratkaisuja, joilla vaikutamme työympäristöjen viihtyvyyteen ja turvallisuuteen.

SOL Palvelut Oy on osa SOL-konsernia, joka työllistää yli 14 000 aurinkoista SOLilaista.

 

SOL KONSERNI

Iloisiin SOLilaisiin kuuluu turvallisuusalan, kiinteistönhuollon, talotekniikan, puhtaanapidon ja tekstiilihuollon ammattilaisia. Lisäksi tarjoamme henkilöstövuokrauspalveluja joustavasti eri toimialoille.

Arvostamme osaamista ja ammattitaitoa. Vahva osaaminen taataan räätälöidyillä perehdytyksillä, sisäisillä koulutuksilla sekä oppilaitosyhteistyöllä. Myös eteneminen on mahdollista erilaisten urapolkujen avulla. Työssäsi sinua kannustaa ja tukee oma esihenkilösi sekä koko tiimi.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. SOL Life-ohjelman avulla kehitämme työhyvinvointia sekä panostamme työntekijöidemme työturvallisuuteen.

Lue lisää toimintamme vastuullisuudesta ja tarinastamme.

 

Logo

Kesätyöntekijöitä hotellisiivoukseen

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!