Kiinteistöassistentti

 

Oletko sinä Puolustuskiinteistöjen uusi kiinteistöassistentti?

Puolustuskiinteistöjen Turun paikallisyksikkö hakee kiinteistöassistenttia Turkuun. Miksi juuri sinun pitäisi kiinnostua?

 

  1. Pääset huolehtimaan siitä, että yksikön toiminta on sujuvaa ja pääset omalla työpanoksellasi vaikuttamaan asiakastyön ja asiantuntijoiden onnistumiseen.       
  2.  Työtäsi tukee vastuullinen, ammattitaitoinen ja innostava työyhteisö. Me varmistamme, että henkilöstöllämme – kuten myös asiakkaillamme – on aina parhaat edellytykset onnistua työssään.       
  3.  Pääset mukaan yksikköön, jossa kannustetaan, uskalletaan ja viihdytään. Vuoden 2021 henkilöstötyytyväisyys oli erinomaisella tasolla ja me-henki korkealla. Teemme asioita yhdessä ja autamme työkaveria.

 

Vastaat erillistilausten laskutuksesta ja laskutuksen oikeellisuuden seurannasta sekä paikallisten toimitilapalveluiden ja paikallisten palvelusopimuksien laskutuksesta. Toimit matkalaskujen asiatarkastajana. Huolehdit turvallisuusselvitysten toimittamisesta tutkintaan ja saatujen vastauksien kertomisesta tarvitsijoille. Teet tehtäväroolisi mukaiset hankintaehdotukset ja laskujen asiatarkastukset.

Olet piirustusarkiston yhteyshenkilö toimien yhteistyössä tiedonhallintayksikön ja erityisesti piirustusarkistonhoitajien kanssa tekniseen dokumentaatioon (piirustusarkisto) liittyvissä asioissa ja osallistut tietopalveluun ja paperiarkiston hoitamiseen. Tuet esimiestäsi kiinteistöpäällikköä päivittäisissä hallinnollisissa tehtävissä. Toimit DVV-korttien rekisteröijänä.

 

Hae kiinteistöassistentiksi, jos sinulla on

  • hyvä talousosaaminen 
  • hyvät asiakaspalvelu- ja yhteistyötaidot  
  • opisto- tai AMK-tasoinen kaupallinen tai tekninen koulutus 
  • kiinteistöihin liittyvän taloushallinnon työkokemusta vähintään kolme vuotta.

 

Lisätietoja tehtävästä antavat kiinteistöpäällikkö Jussi Jalvas p. 0294 832 583 ja aluejohtaja Jani Haataja p. 0294 832 300.

Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmässämme viimeistään 07.10.2022.

 

 

Haku alkaa ja päättyy

Puolustuskiinteistöt

Vastaamme puolustushallinnon kiinteistöistä, niiden ylläpidosta ja palveluiden järjestämisestä kaikissa turvallisuustilanteissa. Valmius, varautuminen ja vastuullisuus ovat kaiken toimintamme keskiössä. Teemme tilaa tulevaisuudelle ja turvallisuudelle.

Puolustuskiinteistöt aloitti toimintansa 1.1.2021 Senaatti-kiinteistöjen tytärliikelaitoksena. Puolustuskiinteistöihin keskitettiin puolustushallintoa palvelevat toiminnot ja palvelut Senaatti-kiinteistöistä ja Puolustushallinnon Rakennuslaitoksesta. Tavoitteena on yksinkertaistaa kumppanuusrakennetta puolustushallinnon kanssa ja mahdollistaa syvempi, strateginen kumppanuus.

Sijainti: Turku
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!