KOKENEEMPI VALAISTUSSUUNNITTELIJA

Työsi muodostuvat monipuolisista suunnittelu- ja asiantuntijatehtävistä valaistussuunnittelun projekteissamme. Toimit kotimaahamme sijoittuvissa ulkovalaistuksen projekteissamme valaistussuunnittelijana (mm. liikennetunneli-,tie-, katu- ja aluevalaistus).

Työsi sisältävät ulkovalaistuksen suunnittelua ja kokemuksesi sekä kiinnostuksesi mukaan myös muiden tekniikka-alojen suunnittelutehtäviä (mm. sähkö, tietoliikenne, ohjausjärjestelmät). Tehtävässä on olemassa myös kasvupolku projektipäälliköksi, joten työsi voi sisältää esimerkiksi projektinhallintaan ja asiakasrajapintaan liittyviä tehtäviä. Tehtävän tarkempi kuva räätälöidään yhdessä sinulle sopivaksi. Voit työskennellä haluamaltasi paikkakunnalta käsin, toimipisteemme sijaitsee Jyväskylässä.

Esimerkkiprojektejamme ovat kaupunkien valaistussuunnittelut (mm. Jyväskylä, Espoo, Kotka) sekä Suomen mittakaavassa merkittävien infrakohteiden teknisten järjestelmien suunnittelut (mm. Tampereen Rantatunneli, Lahden eteläinen kehätie).

 

Lisätietoja Nodeonin valaistussuunnittelupalveluista

 

Haku alkaa ja päättyy

Etsimämme henkilö

ODOTAMME SINULTA:

  • Tunnet valaistusalaa ja sinulle on kertynyt vähintään muutaman vuoden työkokemus alalta, esimerkiksi ulkovalaistussuunnittelusta
  • Kiinnostusta valaistusalaa kohtaan
  • Luotettavuus näkyy kaikessa toiminnassasi
  • Viihdyt työympäristössä, jossa saat vapautta ja vastuuta

KATSOMME EDUKSI:

  •  Kokemuksen sähkösuunnittelusta
  •  Kiinnostuksen erikois-/arkkitehtuurivalaistukseen
  •  Infra-alan tuntemuksen (tie-, katu- ja kaupunkiympäristöt)
  •  Kokemuksen suunnittelutyökalujen käytöstä (mm. CAD-ohjelmistot)

Tarjoamme

  • Mahdollisuuden kehittyä valaistusalalla arvostetuksi asiantuntijaksi ja syventää tai laajentaa osaamista (mm. sähkö-/tietoliikenne, ohjausjärjestelmät, älykkäät kaupungit, liikennetunnelit)
  • Etenemismahdollisuuksia kasvavassa yrityksessämme
  • Avoimessa, vapaassa ja rennossa työympäristössämme saat työkavereiksesi innostuneita sekä osaavia alamme asiantuntijoita, jotka tukevat sinua urakehityksessä
  • Paikkariippumattoman työn lisäksi voimme tarjota myös todellisen näköalapaikan järvimaisemilla Jyväskylän keskustassa

HAKUOHJEET

Voit hakea tehtävään jättämällä hakemuksesi painikkesta "Hae tähän työpaikkaan". 

Hakuaika tehtävään on 25.7. asti. Haastattelut aloitamme kesälomilta palattuamme elokuun alkupuolella.

Kerromme myös mielellämme tehtävästä ja yrityksestämme lisää! Ole tarvittaessa yhteydessä HR-päällikköömme Suvi Hokkaseen puhelimitse (050 5717 336) tai sähköpostilla (suvi.hokkanen@nodeon.com). Suvin saa kiinni myös LinkedInin kautta.

Hakemuksen liitteeksi toivomme ansioluetteloa ja palkkatoivettasi.

Työt pääsee aloittamaan sopimuksen mukaan, kun sopiva henkilö löytyy.

Nodeon

Nodeon on älykkään infran teknologia-asiantuntija.

Olemme erityisesti keskittyneet tarjoamaan asiantuntijapalveluja ja ratkaisuja IoT:n ja digitalisaation, älykkään infran ja kaupungin sekä älykkään liikkumisen toimintaympäristöissä. Tavoitteenamme on auttaa luomaan ihmisille parempia elinympäristöjä kehittämällä tulevaisuuden infrasta entistä älykkäämpää.

Sähköposti: rekrytointi@nodeon.com
Sijainti: Piippukatu 11, 40100 Jyväskylä

 

Logo

KOKENEEMPI VALAISTUSSUUNNITTELIJA

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!