Kokenut postinjakaja

Etsimme asiakkaallemme 

KOKENUTTA POSTINJAKAJAA sijaisuuksiin.

Työssäsi vastaat Savonlinnan alueella postin- ja pakettien jakamisesta niin kuluttajille kuin yrityksille. Töitä tehdään ma-pe välisenä aikana. Arkipyhät ja viikonloput ovat vapaat.

Työvuorot alkavat jakelureitistäsi riippuen aamupäivän aikana. Töitä on tarjolla tarvittessa, sairaspoissaolojen  tuurauksissa. Tämä työ sopii joustavasti esimerkiksi opintojen tai toisen osa-aikatyön oheen, mutta sijaisuudet saattavat olla kestoltaan myös pidempiä. 

Kyseessä on autoreitti, joten ajokortti vaaditaan tehtävän suorittamisen kannalta. Suosituksena on noin kaksi vuotta ajokokemusta. Auton ohjaus on oikealta puolella. Työsuhteen alussa saat perehdytyksen omalle reitillesi. 

Mikäli haluat kuntoa ylläpitävän työn, jossa mahdollistuu hyötyliikunta, voit olla etsimämme henkilö. Autoreitit haja-asumisalueella voivat olla hyvinkin pitkiä, joten autossa  istumistakin on tiedossa paljon. Keskusta-alueella porrasnousuja tulee reippaasti.

Haemme tekijää pitkään työsuhteeseen, joten tehtävään sitoutuminen katsotaan eduksi. Töitä on asiakasyrityksen tarpeen mukaan.

Edellytämme aiempaa kokemusta jakelusta!

Haastattelut aloitamme jo hakuajalla ja työt alkavat sopimuksen mukaan. Palkkauksessa noudatamme alan työehtosopimusta.

Lisätietoja arkisin Eemeli Saastamoinen p. 040 6749590 ( eemeli.saastamoinen@sol.fi )

 

Tervetuloa aurinkoiseen joukkoomme!

 

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • Hyvä fyysinen kunto
  • Tarkkuus
  • Luotettavuus
  • Joustavuus
  • Tiimityötaidot
Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Osa-aikainen

SOL Logistiikkapalvelut Oy

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Puhelin: 040 6749590
Sijainti: Savonlinna

Logo

Kokenut postinjakaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!