Varustelija (VAK Oy, Vahto)

VAK Oy on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä perävaunu- ja päällirakennevalmistajista. Suomessa VAK on lämpösäädeltyjen kuormatilojen ja perävaunujen valmistuksen markkinajohtaja. Konsernin palveluksessa on kaikkiaan yli 500 henkilöä ja vuoden 2020 liikevaihto oli 83 miljoonaa euroa. Vahdolla sijaitsevan tehtaan lisäksi yrityksellä on maan kattavat VAK-huoltopalvelupisteet kuudella paikkakunnalla. Pohjoismaista kasvua hakevaan yritykseen kuuluu myös Ruotsissa ja Norjassa toimivat myyntiyhtiöt, VAK Sverige Ab ja VAK Norge AS.

 

Tehtävänkuvaus

Etsimme joukkoomme reippaan asenteen omaavia perävaunujen varustelijoita Vahdolle. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja töitä tehdään kahdessa vuorossa. Työn alustava kesto on 6 kk, jonka jälkeen hyvälle tekijälle tarjotaan vakituista paikkaa. Jos nautit rutiininomaisesta työskentelystä isossa työporukassa, niin klikkaa hakemukseen pikimmiten, sillä hakemuksia käydään läpi jo hakuaikana.

Toivomme sinulta

Omaat intoa käsillä tehtävään työhön ja sinussa asuu kunnon työmyyrä. Työotteeltasi olet reipas ja oma-aloitteinen, ja sinulla on halua päästä oppimaan uutta. Paineensietokyvystä on iso etu, sillä työ on ajoittain hektistä. Työnjäljestäsi olet tarkka ja työturvallisuus on sinulle ykkösasia. Olet käyttänyt erilaisia perustyökaluja aiemmissa töissäsi tai harrastuksiesi parissa. Omistat kulkupelin, jolla pääset töihin, sillä julkiset eivät kulje meille asti. 

Työtehtävät

Tehtäviisi kuuluu perävaunun varustelu. Se pitää sisällään mm. perävaunun alustan pneumatiikka-asennuksia sekä renkaiden ym. varusteiden asennusta. Tehtävään perehdytetään työsuhteen alussa, joten aiempi kokemus vastaavista tehtävistä ei ole välttämätöntä, mutta sähköalan tuntemus ja/tai pneumatiikan osaaminen ovat iso plussa. 

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle Teknologiateollisuuden TES:iä paremman palkkauksen, sekä kunnolliset työvälineet. Meille on mahdollisuus vakinaistua 6kk jälkeen työsuhteen alkamisesta. Pääset näkemään oman kätesi jäljen ja toteuttamaan kädentaitojasi!

Kiinnostuitko tehtävästä?

Hae tehtävää heti, tai vinkkaa kaverillesi! Täytä lyhyt hakulomake, ja muista liittää mahdollinen CV ja muut liitteet. Lisätietoja tehtävästä voi kysyä lähettämällä meille sähköpostia (jenna.järvenpolku@contiopalvelut.fi), tai soittamalla arkisin (klo 9-11) 045 350 1455. Hakuprosessista vastaa Jenna Järvenpolku.

Jos et löytänyt etsimääsi työpaikkaa, niin voit jättää meille myös avoimen hakemuksen. Mikäli taitosi ja profiilisi sopii jonkun asiakkaamme tarpeeseen, niin otamme sinuun yhteyttä! 

 

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

VAK OY

Sijainti: Paattistentie 57, 21310 Vahto
Logo

Varustelija (VAK Oy, Vahto)

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!