Konepuuseppä Ilmajoelle
Etsimme puualan erikoiskalusteita ammattikäyttöön valmistavalle asiakasyrityksemme konepuuseppää Ilmajoelle.
Tulet työskentelemään puun työstön parissa useita erilaisia menetelmiä käyttäen. Työnkuva voi sisältää esimerkiksi puukappaleiden koneellista sahausta, CNC-jyrsintää tai vaikkapa pintakäsittely- ja kokoonpanotöitä. Työkaluina tehtävässä käytät erilaisia puun työstöön tarjoitettuja koneita, kattavasti erilaisia käsityökaluja, sekä puualan piirustuksia. Tehtävää on mahdollista kohdentaa oman osaamisesi ja kiinnostuksen kohteidesi mukaan, joten tärkeintä on aito innostus kehittyä ammatillisesti vielä entistäkin vahvemmaksi puualan osaajaksi! Työtä tehdään 2-vuorossa arkisin, ja viikonloput pääset viettämään ansaittua vapaa-aikaa.
Voit olla etsimämme henkilö, jos
- Omaat tehtävään soveltuvan koulutustaustan.
- Sinulta löytyy jo työkokemusta puualan monipuolisista tehtävistä ja sinulla on vahvat kädentaidot.
- Olet kiinnostunut & innostunut puun työstöstä paitsi käsin, niin myös koneellisesti.
- Työskentelet itseohjautuvalla ja oma-aloitteisella työotteella.
Oikealle henkilölle tarjoamme
- Pitkäaikaisen 2-vuorotyön vakavaraisessa työkohteessa Ilmajoella.
- Puusepänteollisuuden TES:iin ja omaan työkokemukseesi perustuvan palkkauksen.
- Koeajan jälkeen SOL:n omat työsuhde-edut: laajat työterveyspalvelut Terveystalossa, sekä liikunta- & hierontaedut Smartumilta kolmesti vuodessa!
MIkäli kiinnostuit, on viimeistään nyt hyvä hetki jättää hakemuksesi ja CV:si rekrytointijärjestelmäämme, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä voit tiedustella osoitteesta henkilostopalvelut.tampere@sol.fi. Huomaathan kuitenkin, että emme tietoturvasyistä huomioi sähköpostilla lähetettyjä hakemuksia, vaan käsittelemme ainoastaan rekrytointijärjestelmäämme jätetyt hakemukset.
Sinustako seuraava aurinkoinen SOL:lainen?
SOL Henkilöstöpalvelut Oy
SOL Henkilöstöpalvelut Oy
SOL Henkilöstöpalvelut Oy auttaa kumppanina asiakkaitaan saavuttamaan omat liiketoiminnan tavoitteet vastuullisesti. Tarjoamme henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja KV-rekrytointipalveluita sekä muita räätälöityjä henkilöstötoimialan palveluja ympäri Suomen. Valttejamme ovat vahva toimialaosaaminen, asiakkaan tarpeet huomioiva palvelu, aktiivinen asiakastyytyväisyyden seuranta, kehitysorientoitunut asiakkuudenhoito-malli sekä omasta henkilöstöstämme huolehtiminen.
Me SOL Henkilöstöpalveluilla rekrytoimme monille eri aloille, joista suurimmat ovat rakennus-, teollisuus- ja logistiikka-alat. Haetpa sitten vakituista työpaikkaa, kesätöitä tai työtä opintojen ohelle – ammattitaitoiset rekrytoijamme ovat täällä juuri sinua varten! Kiinnitämme huomiota yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen rekrytointiin. Työllistyessäsi perehdytämme sinut kunnolla SOLin tapaan toimia sekä tuemme sinua koko työsuhteesi elinkaaren ajan. Meille sinun työturvallisuutesi ja -hyvinvointisi on ykkösjuttu!
Liikevaihtomme oli noin 61 miljoonaa euroa vuonna 2024. Olemme osa SOLia, joka on suomalainen perheomisteinen palvelukonserni työllistäen noin 13 000 aurinkoista SOLilaista kuudessa eri maassa.
SOL KONSERNI
Iloisiin SOLilaisiin kuuluu turvallisuusalan, kiinteistönhuollon, talotekniikan, puhtaanapidon ja tekstiilihuollon ammattilaisia. Lisäksi tarjoamme henkilöstövuokrauspalveluja sekä logistiikan ulkoistuspalveluja joustavasti eri toimialoille.
Arvostamme osaamista ja ammattitaitoa. Vahva osaaminen taataan räätälöidyillä perehdytyksillä, sisäisillä koulutuksilla sekä oppilaitosyhteistyöllä. Myös eteneminen on mahdollista erilaisten urapolkujen avulla. Työssäsi sinua kannustaa ja tukee oma esihenkilösi sekä koko tiimi.
Iloinen työn tekeminen ja kannustava ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. SOL Life-ohjelman avulla kehitämme työhyvinvointia sekä panostamme työntekijöidemme työturvallisuuteen.