Kontti-työn ohjaaja

Punainen Risti tuo iloa, ylläpitää toivoa ja vahvistaa luottamusta – tule joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä!

Punaisen Ristin Kontti secondhand-myymälät on kasvava ja menestyvä ketju. Kontti-ketjulla on merkittävä rooli Suomen Punaisen Ristin auttamistyön varainhankintakanavana. Kontissa ihmiset osallistuvat Punaisen Ristin auttamistyöhön ostamalla ja lahjoittamalla kierrätystuotteita. Kontti-ketju toimii valtakunnallisesti 12 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Punaisen Ristin Kontti secondhand-ketju on kasvava valtakunnallinen toimija ja vastuullisen kierrättämisen edistäjä. Kontit myyvät Suomen Punaiselle Ristille lahjoitettua tavaraa ja tuotto käytetään avustustyöhön kotimaassa ja maailmalla. Kontti on monimuotoinen työyhteisö ja merkittävä työllistäjä välityömarkkinoilla. Kontteja sijaitsee 12 eri paikkakunnalla Suomessa.

Haemme Suomen Punaisen Ristin Kontti secondhand-ketjuun Kontti-työn ohjaajaa.

Työtehtävät

Kontti-työn ohjaaja toimii osana Kontin työnjohtotiimiä. Tehtävä on monipuolinen, sisältäen operatiivista työtä, sekä erityisesti työntekijöiden perehdyttämistä ja ohjaamista myymälän työprosesseissa sovittujen vastuualueiden ja ketjun konseptin mukaisesti. Kontin toimintaympäristössä yhdistyvät kaupallinen toimintatapa ja sosiaalinen näkökulma.

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Toistaiseksi voimassa oleva

Etsimämme henkilö

Odotamme sinulta

Odotamme sinulta aktiivista ja reipasta työotetta, vastuuntuntoi­suutta ja sitoutumista ketjukonseptiin. Vahvat työyhteisötaidot ja kokemus monimuotoisesta ja monikulttuurisesta työympäristöstä tukevat tehtävässä menestymistä. Kiinnostus ja kokemus second hand -tuotteista on hyödyksi tehtävässä. Arvostamme aiempaa kokemusta henkilöstön ohjaus-, perehdytys- ja työnjohdollisista tehtävistä. Kaupan alan työkokemus erityisesti kodin käyttötavaran parista luetaan eduksi. Soveltuva koulutus tehtävään on esimerkiksi kaupallisen alan koulutus.

Edellytämme valitulta henkilöltä Punaisen Ristin arvoihin ja periaatteisiin sitoutumista. Toivomme tehtävään hakijoita erilaisista taustoista ja sukupuolista.

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme mielenkiintoisen tehtäväkentän ja mahdollisuuden monipuoliseen osaamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen. Henkilöstökyselyidemme mukaan työntekijämme arvostavat erityisesti merkityksellistä ja innostavaa työtä sekä yhdenvertaista työyhteisöä, jossa tuemme toisiamme. 

Hyvän työyhteisön ja perehdytyksen lisäksi tarjoamme haasteellisen tehtävän osana maailman suurinta avustusjärjestöä.

Toimipaikka sijaitsee Tampereen Lielahdessa. 

Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Työsopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

Kiinnostuitko?

Lisätietoa tehtävästä antaa Kontti-päällikkö Kristiina Ferriche (040 514 5181) pe 27.1. klo 10-12 ja to 2.2. klo 12-14.

Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 5.2.2023

Logo

Kontti-työn ohjaaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!