Korvausneuvojia rakennusvahinkojen pariin
Pohjola Vakuutus on osa OP Pohjolaa ja tarjoaa monipuolisia vakuutuspalveluita niin henkilö- kuin yritysasiakkaille. Tribedo on OP Pohjolan pitkäaikainen kumppani ja tukee OP:n toimintoja monipuolisten asiakaspalvelu- ja asiantuntijatehtävien osalta.
Haemme nyt Pohjola Vakuutukselle korvausneuvojia rakennusvahinkojen pariin Ouluun
Tarjoamme kesätyöpaikkoja rakennusvahinkojen parissa rakennustekniikan opiskelijoille, rakennusalan perustutkinnon suorittaneille tai vahvan käytännön työkokemuksen omaaville. Tehtävä soveltuu niin opintojen alku- tai loppuvaiheessa oleville kuin jo kokeneemmille rakennusalan osaajille.
Kesätyötarve on ajalle 4.5.-30.9.2026. Aloitusajassa emme voi joustaa perehdytysaikataulun vuoksi. Pystymme kuitenkin huomioimaan yksittäiset vapaapäivätarpeet esimerkiksi viimeisten tenttien vuoksi.
Työtehtävänä on vakuutusasiakkaidemme rakennusvahinkojen käsittely. Korvauskäsittelijät hoitavat vahingot alusta loppuun saakka. Tehtävänä on mm. vahinkojen haltuunottoa, korvausratkaisujen tekemistä, kartoitusraporttien ja tarjousten läpikäymistä. Edellytämme englannin kielen osaamista. Ruotsin kielen osaamisen katsomme eduksi.
Tuotamme Pohjola Vakuutuksen vision mukaisesti Suomen parasta korvauspalvelua, eli työhön kuuluu luonnollisesti paljon laadukasta asiakaspalvelua.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme täydet työtunnit 37,5 t/vko. Työvuorot sijoittuvat arkipäiville klo 8.00–16.30 välille. Työpisteemme sijaitsee Kiilakivenkujalla Oulussa.
Tarjoamme sinulle loistavat tiimikaverit, kattavan perehdytyksen, esihenkilöiden ja asiantuntijavalmentajien tuen koko työsuhteesi ajan. Me Tribedossa tuemme henkilöstömme hyvinvointia mm. ePassin lounas- ja hyvinvointietuudella sekä Mehiläisen työterveyspalveluilla, jotka ovat käytössä heti työsuhteen ensimmäisestä päivästä alkaen.
Jätäthän hakemuksesi ja CV:si viimeistään 1.3.2026 hakulomakkeen kautta. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Haastattelut aikataulutamme viikolle 10.
Lisätietoja tehtävästä: eija.kaijankoski@pohjola.fi
Lisätietoja rekrytointiprosessista: emmi.henritius@op.fi
Tehtävässä edellytetään erityistä luottamusta, joten työhön valittavilta henkilöiltä tarkistamme luottotiedot, eturistiriita- ja yritysyhteydet sekä teetämme huumausainetestin.
Tribedo
Tribedo on OP Pohjolan luotettava henkilöstökumppani, joka yhdistää finanssialan tehtävät ja osaajat. Meillä työskentelee noin 900 ammattilaista eri puolilla Suomea. Toimimme joustavasti sekä etänä että toimistoilla, ja tarjoamme monipuolisia työsuhteita. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa ja Oulussa.
Osaajamme ja erikoisasiantuntijamme toimivat erilaisissa finanssialan asiakaspalvelu-, toimistotyö- ja IT-tehtävissä. Tribedolaisuuden ytimessä ovat tutkitusti toimiva työyhteisömme ja hyvä ilmapiirimme, työtehtäviemme merkityksellisyys, sekä työn joustavuus ja kehittymismahdollisuutemme.
Työkulttuurimme pohjaa vahvasti arvoihimme. Olipa kyse kumppanin tai henkilöstön tavoitteiden saavuttamisesta, me tribedolaiset rakennamme menestyksen aina yhdessä, joustavasti ja rohkeasti.
Meille Tribedossa monimuotoisuus ja erilaiset näkökulmat ovat rikkaus. Kannustamme kaikkia taustasta riippumatta hakemaan tehtäviimme ja tuomaan mukanaan oman osaamisensa.