Kunnanjohtaja

Vietkö asioita määrätietoisesti eteenpäin saavuttaen tavoitteet, etkä pelkää muutosjohtamista? Tule kehittämään Kittilän kuntaa Tunturi-Lapin kultaiseen sydämeen!

Kittilän kunta hakee Kunnanjohtajaa

Viiden (5) vuoden määräaikaisen virkasuhteeseen ajalle 1.1.2022-31.12.2026. Virka voidaan ottaa vastaan myös erikseen sovittavana ajankohtana.

Kahden kivijalan Kittilä

Kultakaivos ja matkailu muodostavat Kittilän kunnan talouden vahvan perustan. Euroopan suurimman kultakaivoksen lisäksi kunnassa on käynnissä ja vireillä suuria teollisuushankkeita ja alueella on merkittävät luonnonvarat. Kittilä on Tunturi-Lapin keskus, jossa sijaitsee ympärivuotisia harrastus- ja tapahtumamahdollisuuksia tarjoava, Suomen suurin hiihtokeskus Levi. Lisäksi kattavat palvelut, toimivat kulkuyhteydet ja upea luonto tarjoavat Kittilässä hyvät puitteet asukkaille, matkailijoille ja yrityksille. Kittilän kunnassa on yli 30 kylää, joiden asukasmäärät vaihtelevat alle kymmenestä useaan sataan. Kyliä yhdistävät kauniit järvi-, joki-, suo- ja tunturimaisemat. Jokivarsille ja järvien rannoille vanhastaan sijoittunut asutus sekä hyvin säilyneet kylät muodostavat sillan menneeseen aikaan ja ovat osa kittiläläistä kulttuurimaisemaa.

Kittilän kunnanjohtajana kaikki tämä tulee olemaan työsi ydintä! Tehtävässä toimit hallinnon, taloudenhoidon ja palvelutuotannon johtajana, kehität kunnan elinkeinoelämää ja edistät alueellista yhteistyötä.

Sinustako Kittilän kunnanjohtaja?

Tehtävä edellyttää vahvaa strategista johtajuutta, kykyä määrätietoisesti saavuttaa tavoitteet ja tunnistaa ja saada aikaan tarvittavat muutokset.

Kelpoisuusvaatimuksena kunnanjohtajalta edellytetään virkaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, kunnallishallinnon ja -talouden osaamista, käytännön kokemusta johtotehtävistä sekä riittävää elinkeinoelämän ja julkisen sektorin tuntemusta. Arvostamme lisäksi sujuvaa käytännön englannin kielen taitoa ja yhteistyökykyä toimimaan kunnan sidosryhmien kanssa.

Virkaan valitun henkilön tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hae mukaan kehittämään vireää Kittilää!

Tehtävään haetaan ensisijaisesti sähköisen hakulomakkeen kautta osoitteessa Kuntarekry.fi. Liitä mukaan opinto- ja työtodistusjäljennökset, CV sekä palkkatoivomuksesi.  Hakuaikaa on jatkettu 27.9.2021 klo 15.00 saakka. Paikkaa on mahdollista hakea myös sähköpostitse: kirjaamo(at)kittila.fi, sähköpostin aiheeksi Hakemus - Kunnanjohtaja. Valinnassa voidaan käyttää ulkopuolista arvioijaa. Aiemmat hakijat huomioidaan kunnanjohtajan virkavaalissa. 

Lähdetään kehittämään yhdessä tulevaisuuden Kittilää.

Kittilä - Puhdasta kultaa!

 

Hae tehtävään

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen

Kittilän kunta

Yli 150-vuotiaassa Kittilässä hengitetään tutkitusti maailman puhtainta ilmaa. Suomen suurimman hiihtokeskuksen Levin lisäksi Kittilän alueella on 1/3 kävijämäärältään yksi Suomen suosituimmasta kansallispuistosta, Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta. Kunnassa on useita matkailu- ja kulttuurinähtävyyksiä sekä luontokohteita. Asukkaita kunnassa on noin 6 400, laajalla, yli 8000 neliökilometrin alueella. Kunnassa yrityksiä on noin 600 - Kittilän yritystiheys on asukaslukuun nähden Suomen suurimpia.

Kittilän loistava sijainti, kattavat palvelut, toimivat kulkuyhteydet ja upea luonto tarjoavat hyvät puitteet asukkaille, matkailijoille ja yrityksille. Maastoa muokkaavat useat komeat tunturit, laajat suot ja kunnan läpi virtaava suuri ja vapaa Ounasjoki. Selkeät vuodenajat, lumiset talvet, pakkaset ja revontulet, nopea kevät, kesän ympärivuorokautinen valo ja syksyn ruska näkyvät alueen luonnossa. Matkailun myötä modernin ja kansainvälisen tunnelman saaneessa Kittilässä perinteinen elämänmeno näkyy vielä kylissä, taide- ja kulttuurielämässä ja tapahtumissa. Kittilän lentoasema on kansainvälinen ja vilkas, ja sinne on runsaasti yhteyksiä niin Suomesta kuin muualtakin Euroopasta.

Kittilän kunnalta löytyvät myös omat nimikkolajit: Nimikkokasvi on kullero, nimikkonisäkäs on ahma ja nimikkomineraali on kulta.

Sijainti: Valtatie 15, 99100 Kittilä
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!