Kunnanjohtaja
Tervetuloa KUNNANJOHTAJAKSI Rautjärven padot murtavaan koti- ja kutupaikkaan. Täällä eletään maaseutumaisesti, lähellä kaupunkia, Etelä-Karjalassa hyvien kulkuyhteyksien äärellä.
Rautjärvellä on noin 3000 asukasta ja kuulumme Imatran seutukuntaan. Täällä voi nauttia alueen ainutlaatuisista luonto- ja retkeilykohteista mm. Hiitolanjoella ja Haukkavuorella, sekä monipuolisista liikunta- ja harrastusmahdollisuuksista. Kulttuuri vetää meillä elämää puoleensa.
Rautjärven kunnassa alueen elinvoiman tukemista pidetään tärkeänä. Kuntalaiset ja paikalliset yritykset ovat kunnan voimavara rikkaan luontoympäristön, teollisuuden, sotahistorian ja paikalliskulttuurin ohella. Vaikka olemme pieni, olemme vireä, elinvoimainen ja eteenpäin katsova kunta. Alueemme rakennetta ohjaa vahvasti teollisuus ja sen merkittävät investoinnit. Aktiivisuus ja ketteryys näkyy kaikessa toiminnassamme. Pysymme rohkeasti liikkeessä ja haluamme olla muutoksen mahdollistajia.
Kunnanjohtajana ylimpänä viranhaltijana vastaat kunnan toiminnasta sekä kehittämisestä yhdessä viranhaltijoiden, kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen kanssa. Olet Rautjärven keulakuva, näkyvä, kiinnostunut, kuunteleva sekä läsnäoleva johtaja kuntalaisten, henkilöstön ja muiden sidosryhmien suuntaan. Sinun vastuullasi on johtaa taloutta strategisten tavoitteidemme mukaisesti ja kehittää kunnan toimintaa pitkäjänteisesti. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen on sinulle merkityksellistä.
Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehtoina edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä kokemusta vaativista johtamistehtävistä. Tehtävässä katsotaan eduksi perehtyneisyys kunnallishallintoon ja kuntatalouteen. Haemme henkilöä, jolla on hyvä elinkeinoelämän tuntemus, ymmärrys edunvalvonnasta ja lainsäädännöstä, sekä erinomaiset vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Innovatiivinen työote auttaa menestymään tehtävässä.
Kunnanjohtajana olet:
- Osallistava ja vuorovaikutteinen johtaja - esihenkilönä olet kannustava ja mahdollistat muiden onnistumisen työssään.
- Kehitysmyönteinen ja sinulla on valmiudet edistää muutosta positiivisessa hengessä henkilöstön, luottamushenkilöiden, sidosryhmien ja kuntalaisten kanssa.
- Vahva verkostoituja - luot ja ylläpidät merkityksellisiä verkostoja.
- Näkemyksellinen ja uudistava.
- Sitoutunut Rautjärveen, sen kehittämiseen ja menestymiseen - haluat olla läsnä.
Työnantajana toimimme tasa-arvoisesti ja joustavasti. Panostamme henkilöstömme kehittämiseen, viihtyvyyteen ja tarjoamme kilpailukykyiset työsuhde-edut sekä hyvän työterveyshuollon.
Tule rakentamaan kanssamme tulevaisuuden Rautjärveä, jossa yhdistyy arvojemme mukaisesti avoimuus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus. Saat ympärillesi motivoituneen ja sitoutuneen työyhteisön, jolla on yhteinen suunta ja päämäärä.
Pyydämme toimittamaan hakemukset palkkatoivomuksineen Kuntarekryn kautta maanantaihin 12.5.2025 mennessä, viimeistään klo 12:00.
Kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi, aloitusaika alkusyksystä yhteisen sopimuksen mukaan. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun kanssa tehdään johtajasopimus. Haastattelut pidetään 26.5. ja 27.5. Rautjärven kunnantalolla. Mahdolliset jatkohaastattelut toteutetaan viikolla 25/2025. Valinnassa hyödynnetään ulkoista henkilöarviointia. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.
Lisätietojen antajat:
Taina Lonka
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
p. 0400 169 587
taina.lonka@upm.com
Josefina Nissilä
kunnanhallituksen puheenjohtaja
p. 050 359 1768
josefina.nissila@rautjarvi.fi
Yhteistyökumppanina rekrytoinnissa toimii:
Eezy Personnel
Liena Silen
p. 040 4826 770
liena.silen@eezy.fi
Rautjärven kunta
Rautjärven keskustaajamaan Simpeleelle pääsee kätevästi valtatietä ja junalla sekä Helsingin, että Joensuun suunnasta. Kuulumme Imatran seutukuntaan ja Imatralle matkustaa puolessa tunnissa. Muut lähimmät kaupungit Lappeenranta ja Savonlinna ovat noin tunnin ajomatkan päässä.
Simpeleen koulu ja Rautjärven lukio tarjoavat laadukkaat opetuspalvelut ja kunnan varhaiskasvatuspalvelut ovat hyvin toimivia. Työmahdollisuuksia seutukunnalla on monipuolisesti ja etätyökin sujuu. Rautjärvellä suurimpia työnantajia ovat kunnan lisäksi Metsä Boardin kartonkitehdas Simpeleellä ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Ekhva. Asuminen on Rautjärvellä edullista ja asuntoja on tarjolla monenlaisiin tarpeisiin.
Rautjärvi on tunnettu Hiitolanjoesta, Haukkavuoresta ja Simo Häyhästä sekä olympia-voittajista.
Kuntaorganisaatio on pieni ja joustava. Eri yksiköiden välillä on helppo tehdä yhteistyötä, kun kaikki tuntevat toisensa. Omaa osaamista on mahdollista käyttää ja kehittää laaja-alaisesti.
Työnantaja kannustaa työntekijöitään pitämään huolta hyvinvoinnistaan mm. tarjoamalla ePassin palveluja ja polkupyöräedun. Työterveyshuollosta vastaa Pihlajalinna. Työhuoneissa on huomioitu hyvä työergonomia ja työntekijöillä on mahdollisuus ladata sähköautoaan kunnantalolla.
Tutustu meihin lisää kotisivuillamme!