Kuntoutustyöntekijä

 

Haluaisitko merkityksellisen työn kuntoutuksen toimialalla? Nokian tiimi toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi!

Haemme nyt moniammatilliseen tiimiimme tarvittaessa töihin kutsuttavia kuntoutustyöntekijöitä. Taustaltasi voit olla fysioterapeutti, sosionomi, toimintaterapeutti, sairaanhoitaja, kuntoutuksen ohjaaja tai erityisopettaja. Toimipisteessämme Nokian Edenissä järjestetään lasten ja aikuisten kuntoutuskursseja, sekä harkinnanvaraista yksilökuntoutusta. Työtehtäväsi pitävät sisällään sekä lasten että aikuisten ryhmien ohjaamista ja suunnittelua, kuntoutujien yksilötutkimuksia sekä toimimista moniammatillisessa tiimissä. Työtä kuntoutusviikoilla toteutetaan Kelan palvelukuvausten mukaisesti, pääset hyödyntämään monipuolisesti osaamistasi sekä omia vahvuuksiasi. 

Työ sijoittuu pääsääntöisesti arkipäiville klo 8–16 välille. Osa työvuoroista sovitaan ennakkoon, mutta tehtävässä on myös mahdollisuus lyhyellä varoitusajalla tapahtuviin tuurauksiin ja työvuoroihin. Tehtävä on tarvittaessa töihin kutsuttava ja määräaikainen 19.12.2025 asti.

 

Moniammatillista osaamista

Pääset osaksi osaavaa ja innostavaa moniammattilista tiimiä.Tiimissämme työskentelee eri kuntoutusalojen ammattilaisia kuten fysioterapeutteja, sosionomeja, sairaanhoitajia ja toimintaterapeutteja. Moniammatillisessa tiimissä opimme toinen toisiltamme ja toteutamme laadukasta kuntoutusta asiakkaidemme parhaaksi. Lähiesihenkilösi on kuntoutuksen ammattilainen ja huolehtii siitä, että arkiset asiat toimivat, jolloin sinä voit keskittyä asiakastyöhön.
  

Tehtävässä onnistuminen edellyttää:  

  • Reipasta ja joustavaa työotetta sekä positiivista asennetta.  
  • Fysioterapeutti, sosionomi, toimintaterapeutti, sairaanhoitaja, kuntoutuksen ohjaaja tai erityisopettaja tutkintoa.
  • Hyviä it-taitoja, jotta kirjalliset tehtävät sujuvat jouhevasti. Käytössämme on helppokäyttöinen asiakastietojärjestelmä, jonka käyttöön perehdytämme.  
  • Tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa, sillä asiakkaidemme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. 
  • Tehtävään valitun on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä rikosrekisteriote 

 

Hae tänään ja liity Coronarian tiimiin!  

Työpaikka on haettavissa Coronarian nettisivujen kautta osoitteessa: https://ats.talentadore.com/apply/kuntoutustyontekija/8KNq6a

Heräsikö kysyttävää? Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Marjut Pienimäki puh. 040 194 2289 tai marjut.pienimaki@coronaria.fi ja rekrytointiasiantuntija Rosa Silvennoinen puh. 050 475 6498 tai rosa.silvennoinen@coronaria.fi.

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Tarvittaessa työhön kutsuttava

Coronaria

Coronaria on 100 % suomalainen terveys- ja hyvinvointipalveluihin erikoistunut konserni. Alusta saakka meitä on ohjannut halu haastaa vallitsevat toimintamallit ja tuottaa terveydenhuollon ja hyvinvoinnin palveluita, josta hyötyvät kaikki: asiakkaat saavat parempaa hoitoa, henkilöstö voi paremmin ja yhteiskunta säästää rahaa. 

Meille ihmisestä huolehtiminen ja terveyden edistäminen ovat tärkeimmät lähtökohdat terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Tuotamme monipuolisesti perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen palveluita. Toimintamme on ISO 9001 laatusertifikaatin mukaisia.

Meitä coronarialaisia on jo 4550 ja liikevaihtomme oli vuonna 2022 noin 358 miljoonaa euroa. Olemme Suomen 5. suurin terveys- ja hyvinvointialan yritys.  Coronaria on osa Cor Group -konsernia, johon kuuluvat muun muassa Silmäasema, Kuntokeskus Liikku, TerveMedia, Professio, Mectalent ja Labquality.

Sijainti: Paratiisikatu 2, Nokia
Logo

Kuntoutustyöntekijä

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!