Kyläkoordinaattori, NYTin Yrityskylä Häme 2026-2027
Etsimme kyläkoordinaattoria koululaisten Yrityskylään Lahteen!
Haemme kyläkoordinaattoria NYT Yrityskylä Hämeeseen Lahteen tekemään todeksi maailman parasta koulupäivää.
Yrityskylä Alakoulu on oppimisympäristö, jossa kuudesluokkalaiset simuloivat erilaisia ammatteja ja yhteiskunnan toimintaa pienoiskoossa. Yrityskylä Yläkoulussa yhdeksäsluokkalaiset johtavat tiimeinä oikeita yrityksiä elämyksellisellä peliareenalla. Hämeen Yrityskylässä vierailee vuosittain noin 10 200 lasta ja nuorta opettajineen.
Monipuolinen työnkuva lasten ja nuorten parissa
Kyläkoordinaattorin tehtävä on kokoaikainen ja määräaikainen. Tehtävä on opintovapaan sijaisuus.
Työhön kuuluu
- Yrityskylä-päivien aikatauluista ja käytännön järjestelyistä huolehtiminen etenkin yllättävissä tai poikkeavissa tilanteissa
- Lasten ja nuorten ohjaaminen
- Ohjaajien tukeminen ja ohjaaminen
- Yrityskylän arkeen liittyviä tehtäviä kuten tilausten tekeminen ja materiaalien päivittäminen
- Asiakaspalvelu Yrityskylään liittyvissä asioissa
Kyläkoordinaattorin tehtävä ei ole esihenkilötyötä, mutta se saattaa sisältää oman esihenkilön sijaistamista esihenkilötehtävissä.
Tehtävässä olennaista on
- Rohkeus tehdä itsenäisiä ratkaisuja haastavissa tilanteissa
- Laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen ja priorisoiminen
- Hyvät viestintätaidot: monimutkaisten asioiden ilmaisu yksinkertaisesti, oli vastaanottaja lapsi tai aikuinen
- Järjestelmällinen työote
- Kiinnostus hyvän lopputuloksen saavuttamiseen ja tarkkuus yksityiskohdissa
Töissä NYTissä
Nuorten NYTissä olet osa valtakunnallista, työstään päivittäin innostuvaa porukkaa. Teemme töitä yhdessä muita kannustaen ja pidämme myös hauskaa.
Vuonna 2025 toteutetun henkilöstökyselyn mukaan nyttiläisten suositteluhalukkuus, eli eNPS on poikkeuksellisen korkea, 72. Vahvuuksina kyselystä nousivat erityisesti esihenkilötyö, kollegiaalinen tuki, yhteishenki ja kokemus yhdenvertaisuudesta.
Tässä muutama ote Yrityskylä-tiimin palautteista:
“Vastaanotto ja perehdytys ovat hyviä. Esihenkilö on helposti lähestyttävä ja lämmin. Parasta johtamista mihin olen työelämässä törmännyt. ”
“Ryhmän dynamiikka on positiivinen ja humoristinen. Tykkään miten voimme oppia toinen toisiltamme ja auttaa haastavissa tilanteissa.”
“Merkityksellistä ja arvokasta työtä- On ihailtavaa, miten NYT pyrkii edistämään yhdenvertaisesti nuorten talous- ja yrittäjyysosaamista!"
NYT on työnantaja, joka haluaa edistää työelämän monimuotoisuutta. Toivomme että hakijoiden joukossa olisi eri ikäisiä, eri sukupuolta olevia, eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevia sekä vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Työsuhde
Työsuhde on määräaikainen 100% työajalla. Tehtävä on opintovapaan sijaisuus. Tehtävä alkaa 17.8.2026 ja päättyy 11.6.2027/18.6.2027. Aloitusajankohdasta voidaan tarvittaessa sopia erikseen. Työaika on pääasiassa klo 8–16 (käytössämme on liukuva työaika). Työ on pääosin lähityötä Lahden Mukkulassa (Mukkulankatu 19, 15210 Lahti). Kyläkoordinaattori on osa Hämeen aluetiimiä.
Työstä maksetaan sopimuksen mukainen palkka ja tarjoamme työsuhde-edut NYTin käytäntöjen mukaisesti. Kyläkoordinaattorin palkka sijoittuu välille 2350-2700 € (vaativuusluokan palkkahaarukka on 2235,60-3129,83 €.)
Hae meille kyläkoordinaattoriksi 2.8.2026 mennessä. Liitä mukaan CV ja hakukirje. Voit kuvata hakemuksen liitteeksi maksimissaan 1 minuutin mittaisen videon, jolla esittelet itsesi, osaamisesi ja miksi haet meille töihin.
Haastattelut tullaan pitämään pe 7.8. ja ma-ti 10.-11.8.2026 Yrityskylä Hämeessä osoitteessa Mukkulankatu 19, 15210 Lahti.
Lisätiedot:
Riikka Qvintus
Asiantuntija, Yrityskylä Kaakkois-Suomi
riikka.qvintus@nuortennyt.fi (tavoitettavissa 13.7. alkaen)
050 5942356 (soittoajat: ti 14.7. klo 10–15 ja to 16.7. klo 10–15).
Rekrytoiva esihenkilö:
Pia Sillanpää (käytettävissä 3.8.2026 alkaen)
Asiantuntija, Yrityskylä Häme
pia.sillanpaa@nuortennyt.fi
050 433 9456
Etsimämme henkilö
Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää:
- Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus tai aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisesta työstä.
- Sinulla on aktiivinen ote työhön ja nautit monipuolisesta työstä.
- Hallitset suomen kielen sekä suullisesti että kirjallisesti.
- Esiintyminen sujuu sinulta luontevasti.
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tarjoaa työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoja tukevia palveluita ja opintokokonaisuuksia kouluille, oppilaitoksille ja kunnille. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Vahvistamme osaltamme lasten ja nuorten valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin, oman arjen hallintaan ja omien vahvuuksien tunnistamiseen.