Kyläkoordinaattori

Haemme kyläkoordinaattoria Yrityskylä Pirkanmaalle lukuvuodelle 2021-2022!

Talous ja nuoret TATin Yrityskylä on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä. Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu Yrityskylä toimii valtakunnallisesti yhdeksällä alueella ja tavoittaa lukuvuosittain lähes 90 000 oppilasta ympäri Suomea. Yrityskylä toimii yhteistyössä kaupunkien, kuntien, yritysten, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.

 

Monipuolinen ja vaikuttava uusi työnkuva lasten ja nuorten parissa 

TATin toiminnan laajentuessa haemme tiimiimme kyläkoordinaattoria täysipäiväiseen ja määräaikaiseen työnkuvaan Yrityskylän oppimisympäristöön.

Kyläkoordinaattorin työtehtäviin kuuluu sekä lasten ja nuorten ohjaamistyötä että Yrityskylän arkeen liittyviä töitä, esim. tilausten tekemistä, materiaalien päivittämistä ja Yrityskylä-päivien koordinointiin liittyviä tehtäviä. Työhön liittyy myös toiminnan esittelyä vierailuryhmille, sekä ohjaajien kouluttamista. Tehtävä saattaa sisältää oman esihenkilön sijaistamista esim. vastuuohjaajien esihenkilötyössä. 

Pääset työskentelemään osaksi Yrityskylän rentoa porukkaa, jossa saa pitää hauskaa merkityksellisen työn parissa. Töitä tehdään innovatiivisessa oppimisympäristössä, joissa jokainen päivä on erilainen.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat toimintamme ja henkilöstöpolitiikkamme keskiössä. Haluamme rohkaista työnhakijoita useista eri taustoista hakemaan työtehtäviämme.


Työsuhde

Työsuhde on kokoaikainen ja määräaikainen ajalla 4.10.2021-27.5.2022. Työaika on pääasiassa 8-16 välillä. Työskentelet osana oman kylän tiimiä, jossa mukana ovat aluepäällikkö, aluekoordinaattori sekä vastuuohjaajat. Aluekoordinaattori toimii esihenkilönäsi.

Työstä maksetaan sopimuksen mukainen palkka. Työsuhde-edut käytännön mukaisesti.

Huomioithan, että lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä.

Haastattelemme jo rekrytoinnin aikana ja täytämme paikan sopivan löydyttyä. 

Lisätiedot: Aluekoordinaattori Laura Lautanen, laura.lautanen@tat.fi / 050 5729600

Aluekoordinaattori Anna-Maarit Rahja, anna-maarit.rahja@tat.fi / 040 5370950

Hakuaika alkaa:
Työsuhteen tyyppi: Täysiaikainen, määrä-aikainen

Etsimämme henkilö

Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää:

  • Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus
  • Tai aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisesta työstä
  • Sinulla on aktiivinen ote työhön ja nautit monipuolisesta työstä
  • suomen kielen suullista ja kirjallista hallintaa
  • esiintyminen sujuu sinulta luontevasti

Talous ja Nuoret TAT

Talous ja nuoret TATin tavoitteena on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja haluaa toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Teemme töitä nuorten työelämä- ja taloustaitojen eteen yhdessä koulujen, yliopistojen, yritysten, kuntien ja säätiöiden kanssa.

Sähköposti: rekry@tat.fi
Sijainti: Korkeakoulunkatu 1

Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!