Lähihoitaja, kotihoito (Sipoo)
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue hakee LÄHIHOITAJAA määräaikaiseen toimeen ajalle 21.9. - 18.10.2026. Työ voi alkaa myös sopimuksen mukaan. Ensisijainen työntekopaikka sijaitsee Sipoon alueen kotihoidossa.
Kotihoidossa pääset tekemään itsenäistä hoitotyötä ikääntyneiden parissa. Työ on monipuolista ja liikkuvaa, maisemat vaihtuvat ja työtehtävät niiden mukana. Meillä ammattitaitoiset työnjakajat suunnittelevat työreitit ja meillä on käytössämme autonominen työvuorosuunnittelu, jotta pääset vaikuttamaan omiin työvuoroihisi.
Olet sitten konkari tai vastavalmistunut, meillä saat aidon mahdollisuuden onnistua yhdessä työkavereiden kanssa. Kotihoidossa työskennellessäsi tarjoat turvaa ja hoivaa sekä pääset omalla persoonallasi piristämään asiakkaiden päivää.
Kotihoidossa toteutat asiakkaan kokonaisvaltaista hoitotyötä yhdessä asiakkaan, omaisten ja tiimisi sekä moniammatillisen työyhteisön kanssa. Työn laadukas hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen toimintaan. Työ on siis liikkuvaa ja itsenäistä, mutta et tee sitä yksin.
Kelpoisuusvaatimuksena on lähihoitajan tutkinto tai aikaisempi perushoitajatutkinto, johon liittyy sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) mukainen laillistus (JulkiSuosikki). Edellytämme yhden kotimaisen kielen hyvää ja toisen kotimaisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus ovat työn liikkuvan luonteen vuoksi välttämättömiä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Työ on vuorotyöluonteista jaksotyötä. Tehtäväkohtainen palkka on 2935,15 e/kk + mahdolliset vuorolisät.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain § 48 edellyttämää rokotussuojaa sekä § 55 mukaista tuberkuloosiselvitystä. Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) mukainen rikosrekisteriote.
Pyydämme jättämään hakemukset viimeistään 17.9.2026 klo 23.59. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antavaa kotihoidon esihenkilö Petra Stenbäck Andersson p. 0401856102, petra.stenback.andersson@itauusimaa.fi
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue toimii seitsemän kunnan alueella: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Olemme kaksikielinen hyvinvointialue, jossa työskentelee noin 2 800 eri alojen ammattilaista. Meillä yhdistyvät vahva asiantuntemus, yhteisöllisyys ja kehittämismyönteinen työilmapiiri. Tarjoamme mielekkäitä ura- ja kehittymismahdollisuuksia sekä koulutusta tukevan työympäristön. Olemme savuton työpaikka ja Hyvän mielen työpaikka®. Tule mukaan rakentamaan hyvinvointia – ihminen ihmiselle.