Laitoshuoltaja Ylöjärvelle

 

Tule tekemään kanssamme pieniä ihmeitä joka päivä! 

Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä.  Etsimme nyt iloiseen joukkoomme 

Laitoshuoltajaa 

Ylöjärvelle kokoaikaiseen (38,25h/viikko), toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. 
 
Laitoshuoltajana osallistut itsenäisesti ja vastuullisesti laitoshuolto- ja puhdistuspalvelun tuottamiseen ylläpito-, perus- ja tilaussiivouksella hoitoalan kohteessa. Laitoshuoltajan tehtäviin kuuluu myös ateriapalvelutehtäviä, esimerkiksi ruoan jakoa osastoilla, sekä omavalvontaa. Työssään laitoshuoltaja toimii sovittujen ohjeiden, konseptien ja menetelmien mukaan ja siten edistää omalta osaltaan asiakkaan hyvinvointia ja terveyttä. Työajat voivat sijoittua sekä arkeen että viikonloppuun klo 7.00-20.30 välille. Työ alkaa 3.8.2026.

Laitoshuoltajana työskentelevällä työntekijällä tulee olla voimassa tartuntatautilain mukainen rokotussuoja tuhkarokkoa, vesirokkoa ja influenssaa vastaan.  

 
Työssä menestymiselle ovat parhaat edellytykset, kun sinulla on: 

  • laitoshuoltajan ja/tai puhtauspalvelualan perus- tai ammattitutkinto tai vastaava 

  • alan työkokemusta vastaavanlaisesta toiminnasta 

  • hygieniapassi 

  • energinen, iloinen ja joustava asenne 

  • hyvät organisointitaidot ja järjestelmällinen ja tarkka ote työhön 

  • mahdollisuus ja halu tehdä fyysistä työtä 

  • perus IT-taidot. 

 
Me puolestamme tarjoamme sinulle: 

  • ison työnantajan edut, kuten e-passin liikunnan ja kulttuurin harrastamiseen 

  • Tampereen kaupungin vakuutuskassan etuudet 

  • mahdollisuuden kasvaa ja kouluttautua lisää työsuhteen aikana 

  • uudenaikaiset työvälineet 

  • mukavan työporukan 

  • hyvän perehdytyksen tehtäviisi. 

 

Työ alkaa 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan. Noudatamme palkkauksessa YTES:n pohjautuvaa palkkausjärjestelmää. Palkka koostuu peruspalkasta (väh. 2 124,89€/kk, eli 13,04€/h) sekä kokemuksen mukaan määrittyvästä kokemuslisästä (jopa 10%).

Kerro itsestäsi lisää ja jätä hakemus viimeistään 8.7.2026 mennessä. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten älä suotta jätä hakemustasi hakuajan viime hetkille.

 

Lisätietoja tehtävistä antaa:: 
Palveluesihenkilö Hanna-Mari Kontusaari, arkipäivisin klo 9-15,  hanna-mari.kontusaari@voimia.fi, p. 050 4093165 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, kokoaikainen

Pirkanmaan Voimia Oy

Pirkanmaan Voimia Oy on Tampereen, Nokian, Virtain ja Ylöjärven kaupunkien, Vesilahden kunnan sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen omistama yhtiö, joka tarjoaa vuosittain 14 miljoonaa ateriaa mm. päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja ikäihmisten asumispalveluissa. Huolehdimme tilojen puhtaudesta ja viihtyisyydestä yli 500 kiinteistössä. Yli 1000 ammattilaistamme tekee pieniä ihmeitä joka päivä! 

Sijainti: Hatanpään Valtatie 30, Tampere
Logo

Laitoshuoltaja Ylöjärvelle

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!