Lehtori, liiketalous
Haemme joukkoomme liiketalouden lehtoria määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 1.8.2026-31.10.2028.
Etsimme liiketalouden lehtoria aktiiviseen ja eteenpäin katsovaan liiketalouden opettajien joukkueeseemme. Haettavan henkilön pääasiallinen tehtävä on opetus- ja ohjaustyö liiketalouden tutkinnossa (tradenomikoulutus). Lehtorin työtehtäviin kuuluu mm. opetustyötä, opinnäytetyöohjausta, TKI- ja aluekehitystyötä ja muita suunnittelutehtäviä. Pääset osaksi kansainvälistä korkeakoulumaailmaa ja osa opetuksestasi voi tapahtua myös englannin kielellä. Teemme töitä sekä toimipisteissämme paikan päällä että verkon välityksellä. Olemme Laureassa siirtyneet yhteisöohjautuvaan tiimiorganisaatiomalliin ja haettava lehtori sijoittuu kestävän liiketoiminnan kehittämisen tiimiin.
Edellytämme vahvaa liiketaloudellista osaamista, soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, pedagogista pätevyyttä sekä valmiutta opettaa ja ohjata myös englanniksi. Laureassa lehtorina toimiminen edellyttää myös opiskelijalähtöistä työotetta, palveluhenkisyyttä, vahvoja vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja, työelämän verkostojen tuntemusta sekä yhteistyöosaamista opiskelijoiden ja työelämäkumppaneiden kanssa.
Avoinna olevaan tehtävään haemme erityisesti henkilöä, jolla on vahvaa ja käytännön osaamista seuraavista osa-alueista:
liiketoiminnan kehittäminen
data-analytiikka
johtaminen
sekä kokemusta tai innostusta kouluttamis- ja kehittämistyötä kohtaan.
Arvostamme myös aiempaa kokemusta yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta (TKI) sekä palvelumuotoilusta. Kiertotalouden ja vastuullisen liiketoiminnan osaaminen tehtävän aihealueelta katsotaan eduksi. Toivomme mielellään kokemusta ja kiinnostusta työelämäprojektien ohjaustyötä kohtaan.
Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtäväkentän Suomen vetovoimaisimpiin kuuluvassa kansainvälisessä korkeakoulussa, hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen, joustavat työmahdollisuudet ja merkityksellisen työn. Pääset osaksi avointa, innostavaa ja luovaa asiantuntijajoukkoamme, jossa kehitetään modernia, työelämälähtöistä korkeakoulupedagogiikkaa yhteen hiileen puhaltaen. Meillä Laureassa on tärkeää, että pääset vaikuttamaan työsi sisältöön oman mielenkiintosi sekä erityisosaamisesi pohjalta. Lehtorin työhön kuuluu 12 vapaajaksoviikkoa vuodessa, joista kahdeksan pidetään kesällä. Laureassa työskennellään joustavan työajan sekä osittaisen etätyön puitteissa.
Työsuhteen ehdot ovat Ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaiset. Lehtorin palkka määrittyy työehtosopimuksen mukaisesti hakijan kokemuksesta, koulutustaustasta ja pätevyydestä riippuen noin 3700–5200 euron välille. Työsuhteen ehdot ovat Ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaiset. Lehtorin kelpoisuusvaatimukset määräytyvät ammattikorkeakouluista annetun asetuksen 1129/2014 ja Laurean johtosäännön mukaisesti. Ensisijainen toimipisteesi sijaitsee joko Laurean Leppävaaran, Tikkurilan tai Hyvinkään kampuksella. Työskentelemme joustavasti myös muilla kampuksillamme ja verkossa.
Lisätietoja tehtävästä antaa koulutusjohtaja Katriina Knuuti puhelimitse 050 3052 519, 19.3. klo 13-14 tai 25.3 klo 15-16.
Haethan tehtävää rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 29.3.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa.
Laurea haluaa olla yhdenvertainen ja monimuotoinen työyhteisö, ja kannustammekin eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia sekä kieli- kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä hakemaan avoimia työpaikkojamme. Pyrimme rekrytointiemme avulla myös lisäämään monimuotoisuuteen sekä kestävään kehitykseen liittyvää osaamistamme. Laurea tukee eri ikäisiä ja eri uravaiheissa olevia työntekijöitään ja huomioi heitä eri elämäntilanteissa. Työn, vapaa-ajan ja perhe-elämän yhteensovittaminen nähdään merkittävänä voimavarana. Laurean työkielet ovat ensisijaisesti suomi ja lisäksi englanti. Tuemme mielellämme henkilöstöä kielitaidon kehittämisessä.
Tehtävän palkkaus 3700-5200 e/kk
Laurea
Laurea-ammattikorkeakoulu on kansainvälinen Suomen metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kehittäjä. Työelämään integroitunut korkeakouluyhteisömme keskittyy soveltavaan tutkimukseen ja ammatilliseen korkeakoulutukseen yhdessä työelämän toimijoiden kanssa. Meille laurealaisille palvelulupauksen lunastaminen ja koulutuksen laadun ylläpitäminen on kunnia-asia.
Suomen vetovoimaisimpiin kuuluva ammattikorkeakoulu Laurea on osakeyhtiö, jonka liikevaihto on n. 65 M€ ja joka työllistää noin 680 henkilöä: niin opettajia, asiantuntijoita kuin tutkimushenkilöstöäkin. Opiskelijoita meillä on yli 10 000.
Laurea on Euroopan unionin eurooppalainen yliopisto ja kuuluu 2025 alkaen eurooppalaisten korkeakoulujen tavoiteltuun EU-komission Pioneer-verkostoon. Tämä tarjoaa sekä henkilöstöllemme että opiskelijoillemme lukuisia korkeatasoisia kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia.