Lehtori, merenkulun koulutusvastaava
Etsimme lehtoria, merenkulun koulutusvastaavaa Rauman SAMK-kampukselle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tehtävässä vastaat merenkulkualan opintojaksojen suunnittelusta ja toteutuksesta, opiskelijoiden ohjauksesta ja neuvonnasta, yhteistyöstä työelämän kanssa sekä tutkimus- ja kehityshankkeisiin osallistumisesta. Toimit aktiivisesti merenkulun koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijaverkostoissa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Edistät tutkimusperustaista kehittämistyötä merenkulun koulutuksessa sekä osallistut hanketoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.
Sinulla on kokemusta hankehallinnosta ja tutkimuslähtöisestä työskentelystä sekä vahva pedagoginen asiantuntemus, kyky kehittää innovatiivisia ja työelämälähtöisiä ratkaisuja merenkulun erityistarpeisiin. Omaat hyvät valmiudet palveluiden myyntiin ja kehitystyöhön sekä edesautat hankkeiden saantia ja valmistelua. Omaat myös laajat valmiit verkostot niin akateemisessa maailmassa kuin merenkulun toimialalla.
Painotamme erityisesti seuraavaa:
- Vahvaa pedagogista osaamista ja kokemusta koulutuksen kehittämisestä
- Kokemusta simulaatio-opetuksesta
- Merenkulun toimialan syvällistä tuntemusta
- Kokemusta merenkulkualan opetuksesta ja koulutuksesta
- Kokemusta tutkimus- ja kehittämishankkeiden suunnittelusta, rahoituksen hakemisesta, hankkeiden hallinnoinnista sekä tulosten hyödyntämisestä merenkulun koulutuksen ja osaamisen kehittämisessä
- Hyviä organisointitaitoja ja itsensä johtamisen kykyä
- Yritys- ja asiakaslähtöisyyttä sekä rakentavan tiimityön taitoja
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
Työsuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät SIVISTA:n ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaisesti. Yleiset kelpoisuusvaatimukset tehtäviin määräytyvät valtioneuvoston asetuksen ammattikorkeakouluista mukaan 1129/2014.
Sinulla tulee olla tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä vähintään kolmen vuoden merenkulun työelämäkokemus. Edellytämme myös opettajan pedagogista pätevyyttä tai valmiutta hankkia se kolmen vuoden kuluessa tehtävään valinnasta.
Tarjoamme sinulle:
- Vastuullisen ja monipuolisen tehtävän dynaamisesta ja vakavaraisesta korkeakouluyhteisöstä
- Mukavan työyhteisön ja ajantasaiset työvälineet
- Mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen
- Täyden liikunta- ja kulttuuriedun sekä kattavan työterveyshuollon
- Kattavan perehdytyksen tehtävään ja toimintaympäristöön
Lähetäthän CV:si ja hakemuksesi 21.4.2025 klo 23:59 mennessä hakulinkin kautta. Kerrothan hakemuksessasi, miksi juuri sinä olisit loistava valinta tähän työtehtävään.
Lisätietoja tehtävästä antaa palvelu- ja kehitysjohtaja Riitta Tempakka puh. 044 710 3639 tai riitta.tempakka@samk.fi
Haastattelut järjestetään erikseen kutsutuille Rauman SAMK-kampuksella 14.5.2025.
Satakunnan ammattikorkeakoulu - SAMK
Olemme yli 6700 opiskelijan ja yli 500 työntekijän monialainen ja kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu. Länsirannikon vaikutusalueellamme olemme merkittävä osaajien tekijä, kehittäjä, kansainvälistäjä ja yrittäjyyden edistäjä.
Olemme vakaa ja maineikas ammattikorkeakoulu, jonka työyhteisössä on hyvä henki ja tekemisen meininki. Siksi meille on hyvä tulla. Tavoittelemme työkulttuuria, jossa erilaiset ihmiset viihtyvät ja voivat hyvin. Tarjoamme paljon vapautta ja itsenäisyyttä. Arvostamme kokemusta. Työntekijöillämme on mahdollisuus kasvattaa omaa osaamista ja verkostoa. #KatseTulevaisuuteen #ThinkFuture #MeidänSAMK #OurSAMK