Lehtori tai yliopettaja sähkövoimatekniikka

Haemme sähkövoimatekniikan lehtoria tai yliopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtäviin kuuluvat opetustehtävien lisäksi koulutusympäristöjen ja -valmiuksien kehittäminen yhteistyössä henkilöstömme sekä alan yritysten kanssa. Opetustehtävät liittyvät sähkötekniikan perusopetukseen, sähkökäyttöihin sekä tulevaisuuden sähköteknisiin ratkaisuihin, kuten älykkäisiin sähköverkkoihin. Henkilöllä voi olla myös laajempi opetusvastuu ja erikoistuminen alueen elinkeinoelämän tarpeista lähtevässä kokonaisuudessa kuten sähköisessä talotekniikassa. Valittava henkilö osallistuu myös kehityshankkeisiimme projektiorganisaation jäsenenä. Hankekantamme on laaja ja kasvava, esimerkkinä sähkövoimatekniikkaan liittyvistä hankkeistamme on juuri päättynyt MicroGrid-hanke, jossa hankittiin mikroverkkojen ja kulutusjouston hallintaan käytettävää teknologiaa.

Edellytämme:

Kelpoisuusvaatimuksena ammattikorkeakoulun yliopettajan tehtävään on soveltuva jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tai tohtorin tutkinto. Lehtorin tehtävään kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Hakijalta edellytetään vähintään kolmen vuoden työkokemusta sähkötekniikan alueeseen kuuluvista asiantuntijatehtävistä, kuten projekti-, käyttö- tai suunnittelutehtävistä. Edellytämme lisäksi vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogisia opintoja, jotka tulee suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta.


Arvostamme/eduksi luetaan:

Arvostamme valmiuksia em. aihealueiden opetukseen, englanninkieliseen opetukseen sekä monimuotoisten opetusmenetelmien käyttöön. Eduksi katsotaan sähköpätevyydet S1 ja S2. Palkattavalla henkilöllä tulee olla vahvaa näyttöä tiimin ja toiminnan vastuullisesta kehittämisestä.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Koeajan osalta tehtävän täytössä noudatetaan kulloinkin voimassa olevan työsopimuslain määräyksiä.

Hakuaika tehtävään on voimassa 31.10.2023 - 15.12.2023.

Liitä hakemukseen myös CV ja hakemuskirje. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tulleita hakemuksia. Jos työpaikkaa hakee TE -toimiston sivujen kautta, ilmoitukselle tulee linkki, josta työpaikkaa haetaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa Sähkö- ja automaatiotekniikan ja konetekniikan osaamispäällikkö Helena Tolonen (helena.tolonen@oamk.fi) puh. 040 141 5122 ja tiimipäällikkö Tero Hietanen (tero.hietanen@oamk.fi) puh. 050 3729742.

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Toistaiseksi voimassaoleva

Oulun Ammattikorkeakoulu

Me Oulun ammattikorkeakoulussa onnistumme, sillä kokeilemme rohkeasti uutta emmekä pelkää epäonnistua. Teemme yhdessä avoimesti ja vastuullisesti työtä hyvinvoinnin eteen. Uskomme unelmiin ja toteutamme niitä ympäristöviisaasti.  Olemme 9 000 opiskelijan ja noin 460 työntekijän monialainen ja kansainvälinen korkeakouluyhteisö. Meiltä valmistuu osaajia tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Tuemme tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöllämme erityisesti Pohjois-Suomea ja keskitymme painoalojemme mukaisesti vähähiilisiin ja digitaalisiin ratkaisuihin sekä digipedagogiikkaan.

Puhelin: 020 6110200
Sähköposti: hr@oamk.fi
Sijainti: Yliopistokatu 9, 90570 Oulu

 

 

Logo

Lehtori tai yliopettaja sähkövoimatekniikka

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!