Myyjä 5-25h/ vk, Kokkola
Oletko kiinnostunut asiakaspalvelusta ja myymälätyöstä?
Etsimme nyt KOKKOLAN myymälään MYYJÄÄ, jolla on valmius perehtyä myös myymälän yhteydessä toimivan HH Keittiön työhön. Työ sijoittuu ensisijaisesti kaupan puolelle, mutta edellytämme intoa opetella ravintolan perustyötehtävät, kunhan ensin olet päässyt ottamaan myymälän työtehtävät haltuun.
Tehtäviisi kuuluu monipuolisesti myymälän arkea, kuten kassatyöskentelyä sekä tavaroiden hyllyttämistä, järjestelyä ja inventointia kaikilla osastoilla. Edustat HalpaHallia asiakkaidemme suuntaan, joten tärkeintä on ystävällinen ja avulias asiakaspalvelu. Keittiössä tehtäviisi kuuluvat esimerkiksi astiahuolto, asiakaspalvelu, kassatyöskentely sekä ravintolasalin ja keittiön siisteydestä huolehtiminen.
Tarjoamme toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita noin 5 - 25 tunnin viikkotyöajalla. Palkkaus perustuu kaupan alan työehtosopimukseen sekä aiempaan kokemukseesi ja koulutukseesi.
Toivomme sinulta palveluhenkisyyttä, joustavuutta ja yhteistyökykyä, jotta voimme yhdessä tarjota asiakkaillemme parhaan mahdollisen ostokokemuksen. Arvostamme aiempaa kokemusta ja mahdollisesti koulutusta kaupan alalta, mutta emme edellytä sitä. Oli kyseessä sitten kokenut konkari tai vasta-alkaja, oma-aloitteisuus ja halu oppia uutta ovat meille tärkeitä ominaisuuksia.
Jos kiinnostuit tehtävästä, ota rohkeasti yhteyttä myymäläpäällikkö Jukka Kulmalaan, joka vastaa mielellään kysymyksiisi: puh 020 718 2501, jukka.kulmala@halpahalli.fi.
Käymme hakemuksia läpi ja saatamme ottaa yhteyttä jo hakuaikana. Toivomme saavamme uuden työkaverin mahdollisimman pian!
Odotamme hakijalta seuraavia asioita:
- myynti- ja asiakaspalveluhenkisyyttä
- hyviä yhteistyötaitoja
- oma-aloitteisuutta
- suomen kielen taitoa
Tarjoamme
- rennon ja mukavan työyhteisön - olet osa meitä omana itsenäsi
- hyvän perehdytyksen ja jatkuvan tuen
- henkilöstöalennuksen
- Epassin
- hyvät työterveyspalvelut
HalpaHalli Kokkola, Myymälä
Tule rakentamaan menestystä kanssamme. Teemme töitä sen eteen, että palvelumme on asiakkaille sujuvaa, hyödyllistä ja hyvää arjessa. Uskomme, että hyvä asiakaskokemus syntyy henkilöstömme työstä ja arjen onnistumisista.
HalpaHalli on suomalainen perheyritys, joka työllistää yli 1 000 ihmistä. Palvelemme asiakkaitamme 35 myymälässä sekä verkkokaupassa tarjoten laajan valikoiman tuotteita arkeen ja vapaa-aikaan. HHKeittiöt palvelevat useilla paikkakunnilla. Pääkonttorimme ja logistiikkakeskuksemme sijaitsevat Kokkolassa.
Olemme ihmisen kokoinen kauppa, joka tekee työtä sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea.