Myymäläpäällikkö

Innostutko muiden onnistumisen mahdollistamisesta, tavoitteellisesta myynnistä ja tiimin johtamisesta? Tule tekemään kanssamme suomalaisten silmistä maailman onnellisimmat! Etsimme Loimaa, Forssa ja Somero -tiimiin myymäläpäällikköä, joka johtaa tiimiä esimerkillä ja innostavalla otteella. Tarjoamme työn, jossa pääset toimimaan vahvan asiantuntijuuden, avoimen yhteistyön ja asiakkaiden tarpeita kuuntelevan kulttuurin keskellä.

Esimerkillä johtamista ja henkilöstön kehittämistä

Myymäläpäällikön roolissa yhdistyy myynnillinen tekeminen ja valmentava esihenkilötyö. Valmennat 16 näkemisen asiantuntijasta koostuvan tiimisi toimintaa kokonaisvaltaisesti ja varmistat omalla esimerkilläsi, että tekeminen on Silmäaseman konseptin mukaista ja etenee tavoitteiden suuntaisesti. Rakennat ja ylläpidät tiimiisi kulttuuria, jossa autetaan toisia, jaetaan osaamista ja onnistutaan yhdessä. Myymäläpäällikkönä vastaat myymälöidesi toiminnasta, tuloksesta ja tiimin onnistumisesta.

Tulet osaksi Länsi-Suomen myymäläpäällikkötiimiä, jossa työskentelee 11 kollegaasi. Arjessa tukenasi ovat apulaismyymäläpäällikkö sekä esihenkilösi, aluejohtaja Joni Viili.

Myymäläpäällikkönä:

  • Johdat tiimisi tavoitteita ja varmistat niiden saavuttamisen yhdessä apulaismyymäläpäällikön sekä tiimisi kanssa
  • Viihdyt myymälässä tiimisi kanssa, johdat tekemistä arjen tilanteissa ja johdat esimerkillä
  • Vastaat myynnin seurannasta, kehittämisestä ja tuloksellisesta tekemisestä
  • Valmennat ja sparraat tiimiäsi systemaattisesti sekä käyt jatkuvaa ja säännöllistä vuoropuhelua
  • Käyt keskusteluja tiimiläistesi kehittymisestä: meillä tavoitekeskustelut, perehdytyskeskustelut ja suoritukseen liittyvät keskustelut ovat osa arkea
  • Suunnittelet resurssit, laadit työvuorolistat sekä varmistat toiminnan tehokkuuden
  • Teet tiivistä yhteistyötä myymäläverkoston ja silmäsairaaloiden kanssa

Toimit esihenkilönä tiimillesi ja luot edellytykset onnistumiselle, tuet, ohjaat ja mahdollistat jokaisen kehittymisen. Olet tärkeä esimerkki muille ja varmistat, että tekeminen on asiakaslähtöistä, tavoitteellista ja sujuvaa joka päivä.

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Aloituspäivä sovitaan yhdessä tehtävään valitun henkilön kanssa, toivomme, että voisit aloittaa marraskuun alussa. Vastuullasi ovat Loimaan, Forssan ja Someron myymälät, joiden välillä liikut säännöllisesti. Työ painottuu vahvasti myymälöihin ja tiimin arkeen, mutta osa työstä on mahdollista tehdä joustavasti myös etänä. Käytännössä vietät suurimman osan työajasta myymälöissäsi valmentaen ja kehittäen tiimisi osaamista. Pyrkimys on päästä käyttämään 60 % ajasta tiimisi valmentamiseen, 20 % hallinnollisten tehtävien parissa ja 20 % suunnittelutyöhön

Tulevalta kollegalta odotamme seuraavia ominaisuuksia

Meillä Silmäasemalla menestyt, kun suhtaudut työhösi asiakaslähtöisesti, olet utelias oppimaan uutta ja toimit luontevasti osana tiimiä. Arvostamme oma-aloitteisuutta, vastuunkatoa ja halua kehittää omaa sekä tiimisi osaamista. Hallitset kokonaisuuksia ja työskentelet määrätietoisesti myös kiireessä. Hahmotat kokonaisuuksia ja osaat priorisoida sekä johtaa niin omaasi kuin tiimisikin tekemistä.  

Tehtävässä voi menestyä monenlaisella taustalla, mutta muutamaa seikkaa haluamme ennen kaikkea korostaa:

  • Innostut tavoitteellisesta myynnistä ja ihmisten johtamisesta, joka päivä
  • Sinulla on kokemusta myynnistä ja mielellään myös esihenkilötyöstä
  • Haluat valmentaa ja kehittää ihmisiä sekä auttaa heitä onnistumaan yhdessä
  • Omaat hyvät organisointi- ja priorisointitaidot
  • Sinulla on rohkeutta tehdä päätöksiä ja johtaa myös haastavissa tilanteissa
  • Myymäläpäällikkönä kohtaat päivittäin asiakkaat, tiimin, kollegat ja yhteistyökumppanit. Siksi arvostamme erityisesti selkeää, avointa ja arvostavaa työotetta.

Etsimme kokenutta esihenkilöä ja myynnin valmentajaa, jolla on vahvaa kokemusta ihmisten johtamisesta. Optisen alan osaaminen katsotaan tehtävässä suureksi eduksi, mutta tarvittaessa tuemme sinua alan oppimisessa kattavan perehdytyksen avulla. Tehtävässä alkuun sinua auttaa kattava perehdytysohjelmamme. Ensin pääset osallistumaan optisen myyjän keskitettyyn perehdytykseen ja rinnalla tutustut myymäläpäällikön tehtäviin mentorisi avulla.

Mitä on silmäasemalaisuus?

Silmäasemalla asiantuntijuus tarkoittaa enemmän kuin osaamista. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät rohkeudesta, uteliaisuudesta  ja yhdessä tekemisestä. Kulttuurimme perustuu arvoillemme – rohkeus, selkeys ja vastuunotto – sekä ajatukseen siitä, että me autamme toisiamme, jaamme osaamistamme ja onnistumme yhdessä. Meillä saat tilaa kasvaa, kehittyä ja onnistua, etkä jää koskaan yksin.

Meille on tärkeää, että viihdyt työssäsi, kehityt ammatillisesti ja voit hyvin myös vapaa-ajallasi. Siksi tarjoamme sinulle muun muassa:

  • Kannustava palkitseminen: Selkeä ja kannustava myymäläpäälliköiden kvartaalittainen tulospalkkiomalli.
  • Kattavat henkilöstöedut: Tarjoamme aidosti kattavat henkilöstöedut, joita voit hyödyntää valintasi mukaan esimerkiksi liikuntaan, kulttuurin tai työmatkoihin, juuri sinulle sopivalla tavalla
  • Valmentava esihenkilötyö: Saat tueksesi esihenkilön, joka tukee sinua arjessa, antaa palautetta ja auttaa onnistumaan. Silmäasemalla esihenkilötyö on tutkitusti hyvää, henkilöstötutkimuksemme mukaan esihenkilötyö on yksi parhaista asioista Silmäasemalla vuodesta toiseen. 
  • Monipuoliset oppimismahdollisuudet: Kattavan perehdytyksen jälkeen kehität osaamistasi jatkuvasti Silmäasema Akatemian koulutuksissa, sisäisissä valmennuksissa sekä myymäläpäälliköiden säännöllisissä omissa koulutuksissa
  • Mahdollisuuksia kehittyä: Kun perusasiat ovat hallussa, pääset halutessasi osallistumaan myös Silmäaseman toimintatapojen ja prosessien kehittämiseen.  

Palkkahaarukaksi olemme ajatelleet 3200–3900 €/kk. Tarkempi palkkaus katsotaan tapauskohtaisesti tehtävään valitun henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan.

Silmäasemalla panostetaan myös vastuullisuustyöhön. Tärkeä osa vastuullisuuttamme on myös alan jatkuva kehittäminen, jotta suomalaisten silmät voivat hyvin. Voit tutustua lisää vastuullisuustoimiimme täällä.

Kiinnostuitko? Hienoa, haluamme kuulla sinusta pian!

  • Lähetä hakemuksesi viimeistään 5.10.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten kannattaa hakea mahdollisimman pian.
  • Jatkoon eteneville suoritamme mahdollisesti soveltuvuusarvioinnit

Lisätietoja tehtävästä antaa aluejohtaja Joni Viili, joni.viili@silmaasema.fi. Tavoitat Jonin puhelimitse numerosta 040 055 1687 seuraavasti:

  • 30.9. kello 12-13
  • 1.10. kello 19-20
  • 2.10. kello 12.30-13.30
Palkka: 3200 - 3900 €/Kuukausittain
Haku alkaa ja päättyy

Silmäasema

Silmäasema on Suomen suurin näönhuollon ja silmäterveyden toimija. Näemme kokonaiskuvan niin asiakkaamme kohtaamisesta ja hoidosta, kuin suomalaisten silmäterveydestä. Silmäaseman yli 1 700 näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista hoitaa lähes miljoonaa asiakasta vuosittain. Silmäasemalla on Suomessa noin 160 optikkoliikettä ja silmälääkärikeskusta, 18 yksityistä silmäsairaalaa ja 5 julkisia silmäterveyspalveluita tarjoavaa yksikköä ympäri maan. Silmäaseman liikevaihto vuonna 2025 oli 267 miljoonaa euroa. Virossa Silmäasemalla on 10 optisen kaupan toimipaikkaa Eagle Vision- ja Tallinna Optika -brändien alla. www.silmaasema.fi

Logo

Myymäläpäällikkö

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!