Myymäläpäällikkö
Punainen Risti tuo iloa, ylläpitää toivoa ja vahvistaa luottamusta – tule joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä!
Haemme myymäläpäällikköä Kontti-ketjun Oulun myymälään toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Kontti-ketju on tärkeä osa Suomen Punaisen Ristin varainhankintaa. Kontissa ihmiset osallistuvat Punaisen Ristin auttamistyöhön ostamalla tai lahjoittamalla kierrätystuotteita. Secondhand-myymäläketjuna Kontti on saavuttanut jatkuvaa kasvua niin asiakasmäärien, myytyjen tuotteiden kuin asiakaskäyntien osalta. Toimimme valtakunnallisesti 12 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.
Kontti myy pääsääntöisesti myymälöihin lahjoitettua tavaraa. Valtakunnallisena secondhand-toimijana edistämme tavaroiden vastuullista uudelleenkäyttöä. Ketjun tuotto käytetään Punaisen Ristin auttamistyöhön kotimaassa ja maailmalla. Olemme myös merkittävä työllistäjä välityömarkkinoilla ja työyhteisön monimuotoisuus antaa mahdollisuuden tutustua ihmisiin erilaisista taustoista.
Työtehtävät
Myymäläpäällikkö vastaa oman yksikkönsä henkilöstöstä, operatiivisesta toiminnasta ja toiminnan tuloksellisuudesta. Työtehtäviin kuuluvat toiminnan kokonaissuunnittelu ja seuranta sekä organisointi. Henkilöstöhallinnon tehtävät ja verkostoyhteistyö sidosryhmien kanssa oman yksikön osalta muodostavat keskeisen osan työtehtävistä. Operatiivisesta toiminnasta Kontissa vastaa työnjohtotiimi, jota myymäläpäällikkö johtaa. Myymäläpäällikkö toimii yksikön esihenkilönä ja työnantajan edustajana.
Kontti-ketjussa tuetaan myymäläpäälliköiden verkostoitumista eri paikkakunnilla toimivien kollegoiden kanssa.
Kontin työyhteisö on monimuotoinen ja työllistämistoiminnan luonteen vuoksi nopeasti uudistuva. Yhdistämme toiminnassamme kaupallisen ja sosiaalisen näkökulman.
Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Toivomme sinulta
Sinulla on vahvaa kokemusta lähiesihenkilötyöstä, mieluiten vähittäiskaupan alalta. Hyvät vuorovaikutustaidot, kokemus tiimityöstä ja verkostoitumisen osaaminen ovat edellytyksiä tehtävässä menestymiseen. Työssäsi tarvitset osaamista kaupan tunnusluvuista ja tuloksellisen toiminnan johtamisesta.
Arvostamme osaamista ja kokemusta henkilöstöhallinnosta sekä työllistämiseen liittyvän toiminnan tuntemusta. Lisäksi kokemus secondhand-kaupasta, esimerkiksi aiemman työkokemuksen tai muun perehtyneisyyden kautta on eduksi tehtävässä.
Toimintaamme ohjaavat Punaisen Ristin periaatteet, joihin valittavan henkilön tulee sitoutua. Arvostamme työyhteisön moninaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Tarjoamme sinulle
Kontti-ketju tarjoaa lounas- ja virike-edun (Epassi), kilpailukykyisen työterveyshuollon ja lakisääteistä pidemmät lomaoikeudet. Tarjoamme sinulle myös merkityksellisen työn osana maailman suurinta avustusjärjestöä, jossa Punaisen Ristin arvot ja periaatteet ohjaavat työtämme.
Olemme suuri ja vakaa työnantaja, jonka toiminta kasvaa hallitusti. Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.
Työpaikka sijaitsee Oulussa, os. Tyrnäväntie 14. Työajat määräytyvät myymälän aukiolon mukaisesti ja voivat siten sisältää ilta- ja viikonlopputyöskentelyä.
Kiinnostuitko?
Jos haluat liittyä osaksi avun ketjuamme ja mukavaa työyhteisöämme - toimi nyt! Lisätietoja tehtävästä antaa myymälätoimintojen johtaja Leevi Heimonen, puh. 050 590 2427, torstaina 12.2. klo 14.00 -16.00.
Lähetä sähköinen hakulomake viimeistään sunnuntaina 22.2.2026. Haastattelut toteutetaan Oulussa keskiviikkona 4.3.
Etsimämme henkilö
Suomen Punainen Risti, Kontti secondhand -ketju
Punaisen Ristin Kontti second hand- myymälät on kasvava ja menestyvä ketju. Kontti-ketjulla on merkittävä rooli Suomen Punaisen Ristin auttamistyön varainhankintakanavana. Kontissa ihmiset osallistuvat Punaisen Ristin auttamistyöhön ostamalla ja lahjoittamalla kierrätystuotteita. Kontti-ketju toimii valtakunnallisesti 12 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.