Myyntipäällikkö

 

Saatko aikaan liiketoiminnan kasvua? Tunnetaanko sinut aikaansaavana, kaupallisena ja tinkimättömänä modernin luksustason asiakaskokemuksen ammattilaisena? Meillä olisi sinulle töitä!

 

 

Ferdinand Porsche halusi luoda täydellisen auton sisältä ja ulkoa, kieltäytyen tinkimästä tehosta tyylin vuoksi. Vuosikymmenten saatossa teknologia on kehittynyt, mallisto laajentunut ja brändi syventynyt. Ytimeltään Porsche on silti tänäkin päivänä sama alkuperäinen Porsche - monien mielestä maailman ikonisin autobrändi.

 

Porsche liiketoiminta on kasvanut Suomessa mukavasti erittäin kilpailukykyisen malliston ja kovan tekemisen tuloksena. Olemme jo jonkin aikaa havainneet Oulun ja Pohjois-Suomen alueella olevan merkittävää kiinnostusta autojamme ja erittäin laadukasta palveluamme kohtaan. Avaamme Ouluun loppusyksystä uuden Porsche Store myymälän ja haemme K-Autolle Porsche Oulun toimipisteestä vastaavaa Myyntipäällikköä. Vastuullasi on toimipisteen kaupallinen menestyminen aina uusasiakashankinnasta joka päiväiseen myymälän pyörittämiseen. Toimit myös myynninesimiehenä sillä tulemme myös palkkaamaan tiimiisi myyjän.

 

Vastaat tehtävässä Oulun toimipisteen myyntituloksista. Et kaihda kaupantekoa ja olet valmis henkilökohtaisella myyntipanoksellasi tekemään uusien ja käytettyjen autojen kauppaa. Teet kaikkesi varmistaaksesi myynnilliset onnistumiset, ensiluokkaisen asiakaskokemuksen ja pitkäaikaiset asiakassuhteet. Innostut mahdollisuudesta työskennellä modernin luksusbrändin kanssa. Ennen kaikkea haluat ylittää asiakkaan odotuksia päivittäin.

 

Odotamme sinulta vahvaa kokemusta myynnistä ja myynnin johtamisesta sekä kykyä kasvattaa ja palvella laajaa asiakaskuntaa. Menestyäksesi tehtävässä sinun on oltava myynnin ja uusasiakashankinnan ammattilainen. Aiempi esihenkilö- tai autoalankokemus katsotaan vahvaksi eduksi, mutta se ei ole valinnan ehdoton edellytys.

 

Myyntipäällikkönä kasvatat tulevaisuuden autokauppaa ja vastaat oman alueesi tuloksesta. Osallistut automyyntiin myös omalla myyntipanoksellasi. Teet kaikkesi varmistaaksesi ensiluokkaisen asiakaskokemuksen, pitkäaikaiset asiakassuhteet ja myynnilliset onnistumiset. Tulet johtamaan kasvavaa, paikallista tiimiä kohti yhä parempia tuloksia.

 

 

Odotamme sinulta:

  • Tavoitteellisuutta ja esimerkillä johtamista. Kykyä johtaa omaa työtä ja innostaa muita. Tulet johtamaan pientä paikallista myyntitiimiä kohti yhä parempia tuloksia.
  • Kaupallista koulutusta sekä näyttöjä tuloksellisesta myyntityöstä sekä myynnin johtamisesta.
  • Ihmisten huomioimista. Luottamusta herättävää asiakaspalveluasennetta ja viestintätaitoja sekä kykyä tuottaa erinomaista asiakaskokemusta.
  • Nopeutta, intohimoa ja työtä pelkäämätöntä asennetta – retail is in detail! Et pelkää työskennellä laajalla toiminta-alueella strategioiden ja kampanjoiden suunnittelusta aina kaupan lattialla pienempienkin yksityiskohtien viimeistelyyn
  • Kykyä ja intoa moderniin teknologia-avusteiseen myyntityöhön. Panostamme vahvasti digitaalisiin työkaluihin ja kanaviin, joten arvostamme sujuvia digitaitoja.
  • Halua ja kykyä oppia ja kehittyä jatkuvasti.
  • Sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä hyvää englannin kielen taitoa.
  • Ajokorttia (B).

 

Tarjoamme sinulle: 

  • Mahdollisuuden menestyä: selkeän vastuualueen, mitattavat tavoitteet sekä työyhteisön ja johdon tuen
  • Paikan Suomen johtavassa autoalan yhtiössä osana kaikkien suomalaisten tuntemaa K-ryhmää
  • Erinomaiset Keskon ja K-Auton henkilöstöedut mukaan lukien mm. vapaa-ajan tapaturmavakuutus, K-Ryhmän ostoetu, liikuntaetu, vapaa autoetu ja kattava työterveys
  • Asiakaslähtöisen ja energisen työyhteisön, jolle tunnusomaista on uudistuminen sekä kunnianhimoinen tekemisen meininki ​ 
  • Mukavat työkaverit K-Auton Porsche-tiimissä sekä laajemmin K-Autolla – kumppaneita unohtamatta.
  • Mahdollisuudet osaamisesi kehittämiseen isossa sinua kouluttavassa organisaatiossa.​ 

 

 

Kiinnostuitko?

Lähetä työhakemuksesi palkkatoiveineen sekä ansioluettelosi 31.7. mennessä. Kerrothan hakemuksessasi, miksi haluat erityisesti juuri K-Autolle ja juuri Porschen Oulun Myyntipäälliköksi.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Eezy Personnelin seniorikonsultti Petri Heikkinen, p. 040 752 9776 tai petri.heikkinen@eezy.fi.

 

Haku alkaa ja päättyy

K-Auto

K-Auto on Volkswagen-konsernin valmistamien autojen maahantuontiin, vähittäiskauppaan ja jälkimarkkinointiin erikoistunut yritys, joka kehittää myös edistyksellisiä autoalan palvelukonsepteja. Keskon omistama K-Auto on alansa markkinajohtaja, ja se toimii Volkswagen‐, Audi‐, SEAT‐, CUPRA- Porsche‐ ja Bentley-henkilöautojen sekä Volkswagen Hyötyautojen maahantuojana ja markkinoijana Suomessa.

Kesko on suomalainen kaupan alan edelläkävijä. Toimimme päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Toimialamme ja ketjumme toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa.

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän*, joka on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. K-ryhmän vähittäismyynti oli noin 15 miljardia euroa vuonna 2021. Kesko ja K-kauppiaat työllistävät yhdessä noin 39 000 henkeä ja koko K-ryhmä työllistää noin 45 000 henkeä.

Vastuullisuus on keskeinen osa Keskon strategiaa. Edistämme vastuullisuutta koko arvoketjussa aina tuotannosta asiakkaan valintoihin asti. Vastuullisuustyömme painopisteitä ovat ilmastonmuutoksen hillintä, kestävä hankinta ja vastuu ihmisistä. Luomme laaja-alaisesti arvoa koko yhteiskuntaan.

Logo

Myyntipäällikkö

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!