Myyntipäällikkö

 

Retco Oy on hitsausalan kasvava markkinajohtaja ja alan edellä kävijä, joka on palvellut kotimaista hitsaavaa teollisuutta vuodesta 1999. Olemme osa kansainvälistä Bergman & Beving -konsernia, joka toimii Euroopan laajuisesti noin 1400 työntekijän voimin. Konsernin vuotuinen liikevaihto on 430 milj. €, josta Retco Oy osuus on noin 7 milj. €.

 

Vahvistamme Retco Oy:n myyntitiimiä hakemalla aktiivista ja osaavaa

MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ

Myyntipäällikkönä vastaat Retco Oy:n myynnistä ja asiakkuuksista eri teollisuuden aloilla. Yhteydenpito ulkomaisiin päämiehiin kuuluu myös osaksi työtehtäviäsi. Työsi on itsenäistä ja edellyttää oma-aloitteisuutta sekä hyviä itsensä johtamisen taitoja. Tehtävässäsi raportoit toimitusjohtajalle.  Retco Oy toimii koko Suomen alueella, mutta ensisijainen asiakaskenttäsi on Eteläinen Suomi, toimipisteesi voi olla pääkonttorilla Porissa tai hybridimallilla muualla.

Tehtäväsi on nykyisten asiakkuuksien myynnin kasvattaminen ja uusasiakashankinta yhtiön tavoitteiden mukaisesti. Toimialasi on monimuotoinen ja edellyttää vahvaa myyntiosaamista sekä teknistä hahmotuskykyä.

Retco Oy:ssä pääset työskentelemään osana tehokasta ja ketterää organisaatiota, jossa hyvät ideasi jalkautetaan nopeasti käytäntöön.

 

ODOTAMME

  • Tehtävään soveltuvaa myyntikokemusta ja asiakkuuksienjohtamiskokemusta teknisestä myynnistä
  • Kokemusta ja ymmärrystä konepaja- ja metalliteollisuudesta
  • Intohimoa myyntiä ja sen kehittämistä kohtaan
  • Tehtävään soveltuvaa teknistä- ja/ tai kaupallista koulutusta
  • Erinomaisia neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja
  • Ratkaisulähtöistä työskentelytapaa ja asennetta
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa

 

KATSOMME EDUKSI

  • Aiemman kokemuksen hitsaus- tai metallialasta
  • Käytännön hitsauskokemuksen
  • Hitsausalan pätevyydet (IWE, IWT tai IWS)

 

TARJOAMME SINULLE

  • Vapauden työskennellä itsenäisessä asemassa välittömässä yhteistyössä yrityksen johdon kanssa
  • Edistyksellisen tuoteportfolion markkinajohtajan varmuudella
  • Monipuolisen ja matalahierarkisen toimintaympäristön
  • Vahvan asiantuntijatiimin tuen
  • Innostavan ja osaavan työporukan, joka tarvittaessa täydentää hitsausalan teknistä osaamistasi

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Eezy Personnel: Liiketoimintajohtaja Tero Hassinen, p. 050 388 3039.

Lisätietoja yrityksestä: www.retco.fi

Lähetä hakemus ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 19.4. mennessä.

Haku alkaa ja päättyy
Logo

Myyntipäällikkö

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!