Nuorisopalveluiden sijaisuudet
Haemme nuorisopalveluihin SIJAISIA ERI TEHTÄVIIN.
Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut on noin sadan työntekijän asiantuntijaorganisaatio. Teemme työtä nuorisolain mukaisesti alle 29-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten kanssa nuorten hyvinvoinnin, sosiaalisen vahvistumisen ja osallisuuden edistämiseksi. Nuorisopalveluiden työntekijät kohtaavat nuoria erilaisissa ympäristöissä ja työtä tehdään myös ilta-aikaan. Pääasiallinen tehtävä kaikissa nuorisopalveluiden tehtävissä on nuorten kohtaaminen, kasvatuksellinen ohjaaminen ja neuvonta yksilöinä ja ryhmissä. Työntekijät myös vaikuttavat nuorten kasvu- ja elinolojen parantamiseen. Nuorisopalvelut tuottaa nuorille niin ennaltaehkäiseviä kuin kohdennettuja toimintoja ja palveluita. Nuorisopalveluiden toiminta jakautuu neljään eri toiminta-alueeseen: alueellinen nuorisotyö, kohdennettu nuorisotyö, yhteiskunnallinen nuorisotyö ja Nuorten talo.
Yleisimpiä työnimikkeitä meillä ovat nuorisonohjaaja, työvalmentaja, etsivä nuorisotyöntekijä ja erityisnuorisotyöntekijä. Pätevyysvaatimuksena on pääsääntöisesti soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä työkokemus nuorten parissa toimimisesta. Lyhyitä sijaisuuksia voidaan tarjota myös perustutkinnon omaaville, opintojen loppuvaiheessa oleville ja vähemmän kokemusta omaaville.
TOIMINTA-ALUEET JA TEHTÄVÄT
ALUEELLINEN NUORISOTYÖ perustuu kahdella alueella (itäinen ja läntinen) tehtävään nuorisotyöhön, jonka tukipisteenä ovat alueilla sijaitsevat seitsemän nuorisotilaa, kulttuurisen nuorisotyön keskus Veturitallit, nuorisoverstas, sekä liikkuvan nuorisotyön yksikkö. Alueellisen nuorisotyön pääkohderyhmänä ovat 13-18-vuotiaat nuoret. Toimintaa järjestetään lisäksi alakoulun yläluokkalaisille. Keskustassa sijaitsevan Veturitallien kohderyhmä ovat 13-29-vuotiaat nuoret. Alueellinen nuorisotyö organisoi nuorisopalveluiden loma-ajan toimintaa. Alueellinen nuorisotyö tarjoaa nuorille ennalta ehkäisevää, mielekästä, nuorilähtöistä ja monipuolisia kokemuksia tarjoavaa vapaa-aikaa turvallisessa ympäristössä. Työtä tehdään pääsääntöisesti nuorten vapaa-ajalla eli iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina.
Nuorisotiloja on seitsemällä alueella eri puolella Jyväskylää: Tikkakoski, Palokka, Huhtasuo, Vaajakoski, Kuokkala, Keljonkangas ja Korpilahti. Nuorisotilojen lisäksi alueellisen nuorisotyön toiminta-alueelle kuuluvat Korpilahden nuorisoverstas (moottoripajatoimintaa, musapaja), liikkuvan nuorisotyön yksikkö (Nuorisopaku) sekä keskustassa sijaitseva Veturitallit.
KOHDENNETTUA NUORISOTYÖTÄ tehdään erityisnuorisotyön, etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan tiimeissä.
Kohdennetun työn tavoitteena on tavoittaa, kohdata, tukea ja auttaa heikommassa asemassa olevia nuoria. Työn keskiössä on myös palveluohjaus. Erityisnuorisotyöntekijöitä työskentelee Nuorten kohtaamispaikka Bostarilla Jyväskylän keskustassa sekä monialaisessa Ankkuritiimissä. Lisäksi erityisnuorisotyö jalkautuu kadulle nuorten pariin keskustan alueella. Etsivä nuorisotyö tavoittelee erityisesti 15–28-vuotiaita työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria ja saattaa heitä palveluiden piiriin. Nuorten työpajatoiminta tarjoaa valmennus-, ohjaus- ja opetuspalveluja 17–28-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille ja nuorille aikuisille. Toiminnallisissa pajoissa harjoitellaan työelämätaitoja, pysähdytään oman elämän ja hyvinvoinnin taitojen äärelle sekä suunnitellaan omaa tulevaisuutta yksilö- ja ryhmävalmennuksen avulla.
YHTEISKUNNALLINEN NUORISOTYÖ tuottaa koulunuorisotyötä sekä koko nuorisopalveluita läpileikkaavia palveluita ja toimintaa, kuten osallisuuskasvatusta, kansainvälistä nuorisotyötä, kestävään kehitykseen ja ympäristökasvatukseen kohdentuvaa nuorisotyötä sekä järjestöyhteistyötä. Yhteiskunnallisen nuorisotyön kautta kulkevat myös nuorisoavustukset, sekä nuorisovaltuuston ja lasten parlamentin jakamat hankerahat. Koulunuorisotyö kohdentuu erityisesti yläkouluikäisiin nuoriin, muut yhteisten palveluiden tuottamat palvelut koskettavat kaikkia alle 29-vuotiaita jyväskyläläisiä. Suurin tarve yhteisissä palveluissa on koulunuorisotyön sijaisilla, mutta sijaisia voidaan tarvita myös esim. Nuorisovaltuuston ja Lasten parlamentin kanssa työskentelyyn.
Koulunuorisotyön tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja hyvinvointia sekä lisätä koulun yhteisöllisyyttä. Kouluissa tehtävää nuorisotyötä ovat mm. osallisuuskasvatus, nuorisotiedotus ja -neuvonta, kerho- ja harrastetoiminta, kiusaamisen ehkäisy, kodin ja koulun välinen yhteistyö, ryhmäytysten ja tapahtumien järjestäminen, oppilaskunta- ja tukioppilastoiminnan tukeminen, pienryhmien ohjaus, vertaissovittelu ja välituntitoiminta.
NUORTEN TALO kokoaa nuorten palveluita yhteen saman katon alle, jotta nuorten olisi helpompi löytää tarvitsemansa palvelut. Nuorten talossa nuorisopalveluiden työntekijöitä työskentelee Ohjaamossa. Ohjaamo on ennalta ehkäisevä matalan kynnyksen palvelu nuorille ja tarjoaa nuorille tietoa, neuvontaa ja ohjausta eri elämän osa-alueissa ja erilaissa nuorten kysymyksissä.
Tehtävät alkavat sopimuksen mukaan. Tehtävissä noudatetaan koeaikaa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.
Hakeminen ja lisätiedot
Täytäthän hakemuksen huolella. Mikäli liität hakemukseesi CV:n voit halutessasi kirjata hakulomakkeelle vain viimeisimmän työkokemuksen ja koulutuksen.
Hakemuksia käydään läpi säännöllisesti ja sijaisuuksia täytetään tarpeen mukaan, emme haastattele kaikkia sijaisrekisteriin ilmoittautuneita. Pidäthän hakemuksesi ajan tasalla.
Pidempiä sijaisia haetaan myös erillisinä hakuina, joten seuraathan Jyväskylän kaupungin avoimia työpaikkoja. Avoinna olevia tehtäviä voit seurata kaupungin verkkosivuilta Avoimet työpaikat Jyväskylän kaupungilla | Jyväskylä.fi
Lisätietoja saat tarvittaessa
Alueellinen nuorisotyö: palvelupäällikkö Elina Lämsä, elina.lamsa@jyvaskyla.fi
Kohdennettu nuorisotyö: palvelupäällikkö Teija Lapinmäki, teija.lapinmaki@jyvaskyla.fi
Yhteiskunnallinen nuorisotyö: palvelupäällikkö Satu Paasonen, satu.paasonen@jyvaskyla.fi
Nuorten talo: Koordinaattori Mirka Mikkola, mirka.mikkola@jyvaskyla.fi
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.