Ohjaaja, Kotila

Perhekuntoutuskeskus Lauste, Mustionkatu 23
Hae tähän työpaikkaan

Me Lausteella tiedämme, että työntekijämme ovat avain asiakkaidemme – lapsien ja perheiden – hyvinvointiin. Teemme yhdessä töitä paremman tulevaisuuden eteen. Siihen tarvitaan tiedon ja taidon lisäksi tahtoa auttaa.

Tule mukaan tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kanssamme!

 

 

Haemme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen innostunutta ja motivoitunutta ohjaajaa Turussa sijaitsevaan yksikköömme! Työ on kolmivuorotyötä ja se alkaa lokakuu alussa tai sopimuksen mukaan.

 

Kotila on seitsemänpaikkainen lastensuojelun kodinomainen sijaishuollon perustason yksikkö, jossa asuu eri-ikäisiä sijaishuollossa olevia lapsia ja nuoria.  Kotilan yksikön keskeisenä arvona on  turvallinen ennakoitu arki ja lasten sekä perheiden osallisuus arjessa.  Toimintamme perustuu lasten ja perheiden määrittämiin tarpeisiin, jotka suunnitellaan yhdessä perheiden ja sosiaalityöntekijän kanssa.  Työmme tavoitteena on jokaisen asiakkaan yksilöllinen kuntoutus, kohtaaminen yksilönä, oman polun rakentaminen, omien vahvuuksien löytäminen ja omiin haasteisiin vastaaminen.

 

Ohjaajan työskentelyä tukee moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu sosiaalityöntekijä, perheterapautti, erikoislääkäri, psykologi, opettaja ja päihdetyöntekijä sekä yksikön lähijohtaja. Kuntoutustyö on aina suunnitelmallista ja asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioivaa. Lapsen ja perheen osallisuuden vahvistaminen on meille tärkeää.

 

Mikäli sinulla on sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto tai kasvatusalan korkeakoulututkinto sekä aito halu ja motivaatio työskennellä lasten- ja nuorten kanssa, hae meille töihin!

Tehtävän palkka on G25 (2772,93€-3047,60€, Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus)

 

Ennen tehtävän vastaanottamista hakijan tulee esittää rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi). 

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Tiina Montèn p.040705 2600


Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: toistaiseksi voimassa oleva työsuhde

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • soveltuva korkeakoulututkinto
  • halukkuus tehdä vuorotyötä
  • dokumentointitaidot
  • tiimityötaidot
  • joustavuus
  • vuorovaikutustaidot
  • itseohjautuvuus

Lisäksi eduksesi on:

  • lastensuojelun työkokemus
  • kiintymyssuhdeosaaminen

Tarjoamme

  • laaja työterveyshuolto ja työkykyvakuutus
  • moniammatillisen työryhmän tuki
  • mentorointituki uudelle työntekijälle
  • kilpailukykyinen palkka
  • monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen
  • päivystyskäytäntö 24/7
  • säännöllinen työnohjaus
  • sitoutumispalkkiot 2v. työsuhteen jälkeen
  • työsuhdepyöräedun

Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn lastensuojelun edelläkävijäorganisaatiossa. Kehitämme palvelujamme jatkuvasti ja myös työntekijöillämme on hyvät mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen. Meillä on laaja-alaiset työterveyspalvelut sekä vaihtoehtoja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen, kuten liikuntasetelit ja työhyvinvoinnin tukemisen erityisellä liikuntahaasteella.  

Perhekuntoutuskeskus Lauste

Perhekuntoutuskeskus Lauste

Olemme yksityinen, voittoa tavoittelematon lastensuojelupalveluiden asiantuntija yli 100 vuoden kokemuksella. Erityisosaamiseemme kuuluvat erilaiset yksilölliset sijaishuollon palvelut ja erityinen huolenpito sekä koulupalvelut, laitosperhekuntoutus ja avopalvelut.

Meillä työskentelee noin 200 lastensuojelun, erityisopetuksen ja perhekuntoutuksen ammattilaista, jotka päivittävät jatkuvasti osaamistaan ja hyödyntävät työssään alan uusia innovaatioita. Me Lausteella tiedämme, että työntekijämme ovat avain asiakkaidemme – lapsien ja perheiden – hyvinvointiin. Teemme yhdessä töitä paremman tulevaisuuden eteen.

Tutustu paremmin meihin:

www.lauste.fi 

Logo

Ohjaaja, Kotila

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!