Ohjaaja, Telma, Lassila

Ammattiopisto Live tarjoaa ammatillista ja valmentavaa koulutusta erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Viitoitamme opiskelijoillemme polkuja kohti työelämää, jossa jokaisella on oikeus kehittyä omaksi parhaaksi itsekseen, ja osallistua yhteiskuntaamme omien kykyjen ja taitojensa mukaisesti. Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos, jossa opiskelee vuosittain yli tuhat henkilöä.

Tarjoamme sinulle näköalapaikan erityispedagogiikan kentällä ammattitaitoisten ja työstään innostuneiden kollegoiden rinnalla. Olemme Great Place to Work –sertifioitu työpaikka, jossa tutkimustulosten mukaan 91% vastanneista kokee oman työpanoksensa tärkeäksi ja 88% kokee työnsä merkitykselliseksi.

"Ohjaajan työssä parasta on ihanat opiskelijat ja työn monipuolisuus. Opetus on toiminnallista ja opiskelijoiden tavoitteet yksilöllisiä, joten päivät ovat vaihtelevia ja työssä oppii jatkuvasti uutta. Työkavereiden tuki merkitsee paljon ja meillä on hyvä ilmapiiri sekä tekemisen meininki!” Jaana, ohjaaja, Telma-koulutus"

Olisitko sinä Liveläinen?

Haemme asiantuntijoidemme joukkoon Ammattiopisto Liveen OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Helsingin Lassilan toimipaikkaan vaikeavammaisten Telma-koulutukseen (Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen). Työ alkaa 13.1 tai sopimuksen mukaan.

Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Tarjoamamme koulutukset on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat erityisopetusta. Ohjaajana tehtäväsi on ohjata, tukea ja avustaa erityistä tukea tarvisevia opiskelijoita sekä suunnitella ja kehittää tiimisi toimintaa. Työssä suunnittelet opiskelijoiden yksilöllisiä polkuja yhdessä opettajien ja muun tiimin kanssa. Kohderyhmänä ovat nuoret, jotka tarvitsevat vahvaa tukea arkielämän taidoissa, työelämän pelisäännöissä sekä sosiaalisten tilanteiden hallinnassa eri toimintaympäristöissä.

Toivomme, että sinulla on

Erityisesti tässä ohjaajan tehtävässä edellytämme asiakaslähtöistä arvomaailmaa sekä osallisuuden merkitystä ymmärtävää ihmiskäsitystä. Sinulla tulee olla hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot, myönteinen asenne yhteistyöhön, sekä valmius kehittää yhteisön toimintaa ja halu tehdä tuloksellista, opiskelijan osallisuutta vahvistavaa työtä.

Edellytämme

  • Ohjausalan työkokemusta sekä koulutusta sosiaali-, terveys- ja/tai opetusalalta.
  • Ohjausosaaminen ja työkokemus erityistä tukea tarvitsevien nuorten parista ovat toivottavia.
  • Olet aidosti innostunut kehittäjä, ymmärrät erilaisuutta ja työskentelet opiskelijalähtöisesti.
  • Olet tiimipelaaja ja selviät haastavistakin tilanteista.

Live arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivoimme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Hae rohkeasti - arvostamme monenlaista osaamista ohjaajan tehtävässä!

Tarjoamme sinulle:

  • Kattavan perehdytyksen ja koulutuksen tehtävään
  • Työyhteisön vahvan ja välittävän tuen
  • Mahdollisuuden kouluttautua ja kehittyä niin työssäsi kuin Live Akatemian koulutuksissa ja valmennuksissa
  • ePassi-edun
  • Kattavan työterveyshuollon
  • Merkityksellisen työn ja suoran mahdollisuuden vaikuttaa siihen, että mahdollisimman moni pystyy toimimaan suomalaisen yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä
  • Ohjaajan palkkaus määräytyy yksityisen opetusalan TESsin mukaan. Vaativuusryhmän 3 taulukkopalkka on 2048,73€, tähän voi lisäksi tulla koulutuslisiä enintään 15% sekä palvelusvuosilisiä työhistoriasi mukaan. Palkkaus on suuntaa antava ja se määritellään koulutus ja työhistoriasi mukaan.

Kuulemmehan sinusta pian!

Ota matalalla kynnyksessä yhteyttä esihenkilö koulutuspäällikkö virka-aikana Asta Vuorela, asta.vuorela@inlive.fi puh. 040-1432959. Asta vastaa mielellään mahdollisiin kysymyksiisi ja kertoo lisää työn arjesta.

Meillä viihtyy monen taustaiset ihmiset, toivottavasti saamme sinut täydentämään monimuotoista ja huumorintajuista tiimiämme! Kuulemmehan sinusta pian!

Voit tutustua Telma-koulutukseen tästä videosta.

Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Työsuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti.

Perehdythän ennen hakemuksen lähettämistä rekrytointiin liittyvään henkilötietojen käsittelyyn ja tietosuojaan tästä.


Live-säätiö työskentelee sen hyväksi, että mahdollisimman moni pystyy toimimaan suomalaisen yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä. Live tarjoaa yksilöasiakkailleen ammatillista erityisopetusta, neurologista kuntoutusta, ammatillisen koulutuksen ja kuntoutuksen sekä työllistymisen valmennus- ja asiantuntijapalveluita. Live-säätiön palveluksessa työskentelee noin 800 asiantuntijaa.

Haku alkaa ja päättyy

Etsimämme henkilö

 

    Live-säätiö

    Ota yhteyttä:

    Puhelin: 0401432959
    Sähköposti: asta.vuorela@inlive.fi
    Sijainti: Sentnerikuja 3