Opettaja, puhtaus- ja kiinteistöpalveluala

Kiipulan ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos. Järjestämme valmentavaa koulutusta ja ammatillista perustutkintokoulutusta erityisopetuksena. Meille hakevalla  opiskelijalla tulee olla opiskeluun liittyvä erityisen tuen tarve. Opinnot suunnitellaan yksilöllisesti ja opintoja tehdään pienryhmissä, tekemällä ja työssä oppien.

Haemme nyt Kiipulan ammattiopiston Lahden toimipaikkaan opettajaa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkintoon, toimitilahuoltajien koulutukseen.

Opettaja vastaa opiskelijoiden opetuksesta yhdessä muun opetustiimin kanssa. Ryhmässä opiskelee noin 12 erityistä tukea tarvitsevaa opiskelijaa. Opettajan tehtäviin kuuluvat opetuksen lisäksi vastuuopettajan tehtävät, työelämäyhteistyö sekä moniammatillinen kuntoutus- ja verkostoyhteistyö. Lähiopetus toteutuu Svinhufvudinkatu 2:ssa Kiipulan ammattiopiston uusissa tiloissa. Työhön sisältyy myös käyntejä opiskelijoiden työssäoppimispaikoilla.

Hakijalta edellytämme alan ammatillista osaamista sekä tehtävään soveltuvaa koulutusta. Toivomme, että sinulla on opettajan pedagoginen pätevyys sekä erityisopettajan kelpoisuus. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioidaan myös muut soveltuvat hakijat. Arvostamme kokemusta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ohjaamisesta ja opettamisesta, tiimityöstä ja moniammatillisesta yhteistyöstä, hyvää tieto- ja viestintäteknistä osaamista sekä vankkaa työelämäosaamista erityisesti puhtaanapitoalalta. Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus ovat eduksi.

Työsuhde on kokoaikainen (vuosityöaika 1500 h) ja toistaiseksi voimassa oleva. Työsuhde alkaa 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan. Palkkaus ja muut työehdot määräytyvät yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Kelpoiselle erityisopettajalle maksetaan 19 % erityisopettajalisä. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Valitun henkilön tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Tehtävään valitulle tarjoamme jäsenyyden moniammatillisessa työyhteisössämme sekä mahdollisuuden oman työn ja itsensä kehittämiseen asiantuntijaorganisaatiossa.

Kiinnostuitko? Jätäthän hakemuksesi tehtävään sähköisellä hakemuksella viimeistään 19.5.2024.

Lisätietoja tehtävästä puhelimitse tai sähköpostitse koulutuspäällikkö Antti Mauno 040 737 7321, antti.mauno@kiipula.fi

Tämä on meidän yhteinen duuni! Tervetuloa mukaan joukkoon!

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: kokoaikainen, toistaiseksi voimassa oleva

Tarjoamme

  • Liikunta- ja kulttuuri (ePassi)
  • Lounasetu (ePassi)
  • Hyvinvointi (ePassi)
  • Ajasta ja paikasta riippumaton työterveyshuolto

Kiipulan ammattiopisto, Lahti Svinhufvudinkatu

Haluatko tehdä merkityksellistä työtä yhdessä alan ammattilaisten kanssa? Me Kiipulassa tarjoamme sinulle paikan, jossa merkityksellinen työ ja hyvät työsuhde-edut kohtaavat.

Kiipulan ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos. Järjestämme valmentavaa koulutusta ja ammatillista perustutkintokoulutusta erityisopetuksena. Meille hakevalla  opiskelijalla tulee olla opiskeluun liittyvä erityisen tuen tarve. Opinnot suunnitellaan yksilöllisesti ja opintoja tehdään pienryhmissä, tekemällä ja työssä oppien.

Kiipulan ammattiopisto toimii viidessä maakunnassa, nyt jo yhdeksällä paikkakunnalla. Ammattiopistoa ylläpitää Kiipulasäätiö. Kokonaisuuteemme kuuluu ammattiopiston lisäksi Kiipulapalvelut, Kiipula Gardens sekä Avire Oy. Palveluksessamme on noin 520 alan ammattilaista. Olemme savuton työpaikka.

Kiipulassa unelmana on yhdenvertainen ja esteetön yhteiskunta, jossa työn tekeminen ja hyvä elämä ovat mahdollisuutena kaikille. Toimimme vastuullisesti ja olemme siitä ylpeitä! Olemmekin saaneet Yhteiskunnallinen yritys -merkin.

Arvomme ovat aikaansaavuus, ihmisyys ja kumppanuus. Toivomme, että toimintamme on lähellä omia arvojasi ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Löydät lisää toiminnastamme verkkosivuiltamme.

Millaista on työskentely Kiipulassa?

Tutustu työntekijätarinoihimme ja -videoihimme Meidän yhteinen duuni -sivulla. Sivulta löydät myös lisätietoa arvoistamme ja työsuhde-eduistamme.

Sijainti: Svinhufvudinkatu 2 A ja 2 B
Logo

Opettaja, puhtaus- ja kiinteistöpalveluala

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!