Osa-aikainen lastenhoitaja / asiakaspalvelija, Forever Järvenpää
Forever-liikuntakeskukset ovat osa Pihlajalinna-konsernia, jonka tavoitteena on auttaa suomalaisia elämään parempaa elämää. Haemme nyt Forever Järvenpäähän osa-aikaista lastenhoitajaa / asiakaspalvelijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Oletko reipas, vastuuta ottava ja oma-aloitteinen henkilö, joka osaa toimia luontevasti lasten kanssa ja jota voisi kiinnostaa myös asiakaspalvelutehtävät? Jos tunnistit kysymyksestä itsesi, saatat olla oikea henkilö meille! Etsimme Forever Järvenpään liikuntakeskuksemme lastenklubille uutta osa-aikaista lastenhoitajaa pitämään huolta liikuntakeskuksemme jäsenten perheen pienimmistä, aikuisten liikkuessa.
Uuden lastenhoitajan kanssa on tarkoitus aloittaa työskentely perehdytysvuoroin joulukuussa 2024 ja varsinaisin omin työvuoroin tammikuun 2025 alusta alkaen.
Työvuoroja on tarjolla maanantaista lauantaihin lastenklubimme aukioloaikojen mukaisesti. Työtunteja tehdään 2-4 tuntia työvuoroa kohden. Tällä hetkellä kysyntää meillä on erityisesti arkeen klo 8:30 - 12:15 ja lauantaihin klo 9:15 – 12:15 ajoittuviin vuoroihin. Lastenhoitajan tehtävien ohella perehdytämme sinua myös asiakaspalvelumme työtehtäviin, jotta työskentely onnistuu myös asiakaspalvelussamme tarpeen mukaan. Työvuoroja viikoittain on tarjolla noin 3-5.
Työ soveltuu hyvin esimerkiksi opintojen tai muiden töiden ohessa tehtäväksi, mikäli aikataulusi sallivat aamupäivisin työskentelyn. Tehtävän hoitaminen edellyttää 16 ikävuotta, taitoja lasten kanssa toimimiseen sekä valmiuksia asiakaspalvelutehtäviin. Tehtävään valittavan henkilön tulee myös esittää rikosrekisteriote.
Foreverilla työskentelet osana osaavien ammattilaistemme yhteisöä, joka koostuu asiakaspalvelijoista, lastenhoitajista, ryhmäliikunnanohjaajista, valmentajista, fysioterapeutista ja hierojista. Foreverilla pääset työskentelemään alan innovatiivisimmassa yrityksessä, kannustavassa ja viihtyisässä työilmapiirissä sekä korkeatasoisissa puitteissa.
Oletko etsimämme henkilö? Laitathan hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerromme sinulle tehtävästä tarkemmin.
Lisätietoja tehtävästä antaa asiakaspalveluvastaava Nelly Tiiainen (nelly.tiiainen@foreverclub.fi, p. 043 825 9414). Puhelimitse Nellyn tavoitat hakuaikana parhaiten tiistaista torstaihin klo 12:00-15:00 välisenä aikana. Lisätiedot hakuprosessin etenemisestä arkisin klo 8.00-16.00 välisenä aikana Pihlajalinnan rekrytointipäällikkö Juho Siikaluomalta, puh. 040 821 2954, juho.siikaluoma@pihlajalinna.fi
Forever Järvenpää
Forever-liikuntakeskukset ovat osa Pihlajalinna-konsernia, jonka tavoitteena on auttaa suomalaisia elämään parempaa elämää. Forever Pihlajalinnan asiantuntijat auttavat asiakkaitamme löytämään liikunnan ilon ja onnistumaan hyvinvoinnin tavoitteissa. Ammattilaisemme ovat auttaneet tuhansia suomalaisia muuttamaan elintapojaan pysyvästi.