Päätoiminen tuntiopettaja, erityisluokanopetus, Puistokadun päiväkotikoulu

 

Tule meille työkaveriksi perusopetukseen!

Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.

Nyt haemme perusopetukseen 

PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA (erityisluokanopetus)

määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 10.8.-31.12.2026 ja määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Tehtävät sijoittuvat virkasuhteen alkaessa Puistokadun päiväkotikoululle. 

Puistokadun päiväkotikoulu on kotoisa kyläkoulu keskellä Jyväskylää. Talossamme on noin 250 alakoululaista ja 75 päiväkotilaista. Tavoitteemme mukaan meillä on talossa onnellisia, perustaidot ja -tiedot osaavia ja yksilöllisistä lähtökohdista eteneviä sekä hyviä käytöstapoja arvostavia päiväkotikoululaisia. Tämän tavoitteen eteen meillä työskentelee päivisin noin 40 aikuista.

Haemme kahta erityisluokanopettajaa. Määräaikainen sijaisuus sijoittuu yleisopetuksen oppilaskohtaisen tuen pienryhmäopetukseen vuosiluokille 1-3 ja toinen määräaikainen tehtävä yleisopetuksen oppilaskohtaisen tuen pienryhmäopetukseen vuosiluokille 4-6. Yhteistyö luokanopettajien sekä kasvun ja oppimisen ohjaan kanssa on tiivistä, sillä oppilaat opiskelevat osan aineista yleisopetuksen luokissa.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen erityisluokanopettajan kelpoisuus. Hakijan tulee liittää hakemukselle kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.

Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Arvostamme osaamista tiiviin yhteistyön tekemisestä laaja-alaisen erityisopettajan, tuen työryhmän ja luokanopettajan sekä ohjaajien ja kasvatusohjaajan kanssa. Eduksi katsomme kokemuksen ja osaamisen suomi toisena kielenä opettamisesta.

Vuosiluokille 1-3 sijoittuvan määräaikaisen sijaisuuden täytössä edellytämme hakijalta osaamista kielellisten haasteiden tukemisessa, oppimisen tuen tuntemusta ja oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Vuosiluokille 4-6 sijoittuvan määräaikaisen tehtävän täytössä edellytämme hakijalta osaamista käyttäytymisen haasteiden tukemisessa, oppimisen tuen tuntemusta ja oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimista.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtäväkohtainen palkka alk. 3077,40 - 3340,88 €/kk. Lisäksi maksetaan mahdolliset OVTES:n mukaiset palkanlisät.

Tehtävässä aloitus 1.8.2026 tai sopimuksen mukaan. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi. 

 

Hakeminen ja lisätiedot

Tehtävää haetaan ensisijaisesti täyttämällä hakulomake tämän hakuilmoituksen yhteydessä. Hakemus tulee jättää ennen hakuajan päättymistä. Huomioithan hakuilmoituksessa mainitut painotukset ja tuot niihin liittyvän osaamisesi esille hakemuksessasi. Hakulomakkeella määritellään mihin tehtävään hakemus osoitetaan.

Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista.

Lisätietoja antaa Puistokadun päiväkotikoulun rehtori Markus Suni, puh. 050 453 4657, markus.suni@jyvaskyla.fi 

Tutustu kouluumme https://peda.net/jyvaskyla/puistokadunpaivakotikoulu

 

Hakulomakkeeseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä rekrytointi@jyvaskyla.fi

Haku alkaa ja päättyy

Jyväskylän Kaupunki

Puhelin: 050 453 4657
Sähköposti: markus.suni@jyvaskyla.fi
Sijainti: Kilpisenkatu 1, 40100 Jyväskylä
Logo

Päätoiminen tuntiopettaja, erityisluokanopetus, Puistokadun päiväkotikoulu

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!