Pakkaaja teolliseen ympäristöön

Haemme asiakkallemme Keravalle

Pakkaajaa

Työtehtäviisi kuuluu tekstiilien pakkaus asiakkaille lähteviin rullakoihin. Työtehtävät ovat rutiininomaisia ja paikoin ylävartaloa kuormittavia, joten työ vaatii tekijältään rutiininsietokykyä sekä riittävää fyysistä kuntoa. Työympäristö on suurehko teollinen pesula, joka on pääosin hygieeninen, sillä työssä käsitellään puhtaita tekstiilejä. Työpaikka sijaitsee kätevien kulkuyhteyksien varrella Savion juna-aseman lähettyvillä.

Työtä tehdään arkipäivisin ma-pe. Työt sijoittuvat aamuvuoroon klo 6.15 - 14.30 ja iltavuoroon klo 14.00 - 22.15. Edellytämme sinulta valmiutta vuorotyöhön. Kyseessä on toistaiseksi jatkuva keikkatyö, mutta toiveissa on, että pystyt tekmään tayttä tai lähes täyttä viikkoa. Toivomme sitoutumista pidemmäksi aikaa. Tästä työstä on mahdollista saada jopa vakinainen työ. Huomioithan, että vaikka työssä käsitellään puhtaita tekstiilejä on työympäristö hieman pölyinen. 

Palkkaus on Avainta ry:n työehtosopimuksen mukainen: 11,32 e/h.

Aikaisempi kokemus pesula-, varasto- tai tuotantotyöstä katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Arvostamme oma-aloitteisuutta ja reipasta tekemisen meininkiä. Toivomme hakijoilta riittävää suomen kielen taitoa, sillä perehdytys työhön on suomeksi.

Jätä hakemuksesi oheisen linkin ja siitä avautuvan lomakkeen kautta järjestelmäämme. Muista liittää mukaan myös CV:si. Emme valitettavasti käsittele sähköpostitse tulleita hakemuksia. Saatamme olla yhteydessä jo hakuaikana, sillä työt voivat alkaa mahdollisuuksien mukaan pian.

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen kokoaikainen

Tarjoamme

  • Smartum-liikuntasaldo
  • Työterveyshuolto

SOL Henkilöstöpalvelut Oy

SOL Henkilöstöpalvelut Oy on osa kansainvälistä SOL-konsernia, joka työllistää 14 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa kaikille toimialoille henkilöstövuokraus-, rekrytointi-, suorahaku- ja muita räätälöityjä henkilöstötoimialan palveluja koko Suomessa. Asiakkainamme on valtakunnallisesti ja paikallisesti toimivia yrityksiä. 

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Sähköposti: marjukka.loukko@sol.fi
Sijainti: 04200 Kerava

Logo

Pakkaaja teolliseen ympäristöön

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!