Palkka-asiantuntijoita OP Ryhmän palkkapalveluihin
Olemme OP Ryhmän henkilöstökumppani. Tehtävämme on tukea henkilöstömme ja OP Ryhmän menestystä saattamalla yhteen juuri oikeat työt ja tekijät. Henkilöstövuokrauksen kautta meillä työskentelee OP Ryhmässä ja eri alueilla läpi Suomen noin 300 alansa osaajaa monenlaisissa rooleissa aina asiakasneuvojasta IT-asiantuntijan tehtäviin.
Ensi vuoden tarkentuneet näkymät avaavat mahdollisuuden vahvistaa OP Ryhmän palkkapalveluiden tiimiä – haemme kahta lisävahvistusta aloittamaan tehtävässä tammikuussa 2026. Jos nautit palkkaprosessien parissa työskentelystä, hallitset asiakaspalvelun ja työskentelet tarkasti, saatat olla etsimämme palkka-asiantuntija Suomen suurimman finanssiryhmän palkanlaskentapalveluihin.
Tehtävästä
Palkka-asiantuntijana työsi keskiössä on palkkamateriaalien käsittely ja materiaalien oikeellisuuden varmistaminen. Teet tarvittavia muutoksia aineistoon ja tarvittaessa olet yhteydessä tekijöihin aineistoon muutosten tekemiseksi. Varmistat aineistojen sujuvan siirtymisen järjestelmästä toiseen.
Tarjoat neuvontaa asiakkaille palkanlaskentaan liittyvissä asioissa ja olet tarvittaessa aktiivisessa vuorovaikutuksessa muihin sidosryhmiin palkkoihin liittyvien selvitysten tiimoilta. Tehtävässä pääset yhdessä tiimin kanssa myös kehittämään palkkaprosesseja.
Millaista osaajaa etsimme?
Voit olla joko palkanlaskennasta tai työsuhteen elinkaaren prosesseista aikaisempaa kokemusta kerryttänyt osaaja. Sinulla on syvää ymmärrystä työsuhteen eri lainalaisuuksista ja niiden vaikutuksesta palkkoihin ja palkkaprosesseihin. Olet päässyt jollain tasolla tutustumaan myös työlainsäädäntöön sekä työaika- ja vuosilomalakiin.
Sinulla on aikaisempaa kokemusta eri palkka- tai HR-järjestelmien käytöstä sekä valmius omaksua uusia järjestelmiä osaksi omaa työarkea. Työskentelet itseohjautuvasti ja selvität oma-aloitteisesti työhösi liittyviä tapauksia. Olet työssäsi tarkka ja hahmotat pientenkin yksityiskohtien merkityksen osana isompaa kokonaisuutta.
Ymmärrät erinomaisen palvelukokemuksen merkityksen ja suoriudut sujuvasti asiakaspalvelutilanteista sekä suomeksi että englanniksi niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Ruotsin kielen osaaminen on etu.
Palkkaprosessit ovat aikataulukriittisiä. Palkka-asiantuntijoilta vaaditaan kykyä sietää ajoittaista painetta ja hektisissäkin tilanteissa huolellisen ja ratkaisukeskeisen työskentelytyylin säilyttämistä.
Työsuhteesta
Palkka-asiantuntijat tulevat vuoden mittaisiin määräaikaisiin työsuhteisiin Tribedoon, ja työskentelevät vuokratoimeksiannossa osana OP:n palkanlaskentapalveluiden tiimiä. Tehtävä on kokoaikainen (37,5 h /vko).
Työpisteesi sijaitsee OP:n Helsingin Vallilan upeissa toimitiloissa, jonne tiimi kokoontuu myös säännöllisesti yhdessä työskentelemään. Elämän eri osa-alueiden sujuvaa yhteensovittamista tukee joustava työaika sekä lähi- ja etätyön joustava yhdisteleminen.
Aloitukset tehtävässä on tammikuussa 2026. Saat työhön kattavan perehdytyksen ja koko ammattitaitoisen tiimin tuen työllesi heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen.
Me Tribedossa tarjoamme henkilöstöllemme kattavat hyvinvointia tukevat henkilöstöedut, kuten ePassin lounasedun ja ePassi flex -hyvinvointiedun, sekä 6 kk:n työskentelyn jälkeen Pohjola Vakuutuksen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.
Hakuprosessi
Heräsikö kiinnostuksesi? Upeaa! Kerrothan meille tarkemmin osaamisestasi ja kiinnostuksestasi tehtävään ilmoituksen ohessa olevan hakulinkin kautta. Muistathan liittää mukaan CV:si. Hakuaika tehtävään päättyy sunnuntaina 2.11.2025.
Rekrytointiprosessiin kuuluu soveltuvuusarviointi sekä suositusten tarkastaminen.
Finanssialalla työskentely edellyttää erityistä luottamusta. Tarkistamme valituilta henkilöiltä luottotiedot, teetämme huumausainetestauksen sekä eturistiriitojen ja yritysyhteyksien selvityksen.
Kysymyksiä? Ole rohkeasti yhteydessä rekrytoinnista vastaavaan Tribedon henkilöstökonsulttiin Jaanaan jaana.puhakka-tanke@op.fi.
Tribedo
Tribedo toimii OP Ryhmän luotettavana henkilöstökumppanina, joka yhdistää oikeat osaajat ja tehtävät finanssialalla. Olemme tukeneet asiakkaamme OP:n menestystä jo vuodesta 2001. Alkuvuosista olemme ponnistaneet pitkälle: vuonna 2024 liikevaihtomme ylsi lähes 53 miljoonaan euroon. Tänään Tribedossa työskentelee jo noin 900 ammattilaista eri puolilla Suomea. Osaajamme ja erikoisasiantuntijamme toimivat erilaisissa finanssialan asiakaspalvelu-, toimistotyö- ja IT-tehtävissä.
Tribedolaisuuden ytimessä ovat tutkitusti toimiva työyhteisömme ja hyvä ilmapiirimme, työtehtäviemme merkityksellisyys, sekä työn joustavuus ja kehittymismahdollisuutemme.
Meille Tribedossa monimuotoisuus ja erilaiset näkökulmat ovat rikkaus. Kannustamme kaikkia eritaustaisia henkilöitä hakemaan tehtäviimme ja tuomaan mukanaan ainutlaatuisen osaamisensa. Tule mukaan työyhteisöön, jossa kuljetaan yhteistä tavoitetta kohti merkityksellisien tehtävien parissa.