Palvelunhallinnan asiantuntija

Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen – juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Meitä istekkiläisiä on jo yli 1400. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!

Etsimme nyt joukkoomme palvelunhallinnan asiantuntijaa (SMO)

Tulet osaksi uutta palvelunhallintatoimistoa, jonka vastuulla on Istekin yhteisten palvelunhallintamallien kehittäminen ja niiden käyttöönotto läpi kaikkien liiketoimintayksiköiden. Vastuullamme ovat palvelunhallintaprosessien (kapasiteetinhallinta, häiriönhallinta, ongelmanhallinta, jatkuvuudenhallinta sekä konfiguraationhallinta) avainhenkilötehtävät. Yhtenä isona istekkiläisiä koskettavana, konkreettisena esimerkkinä lähiajan tavoitteistamme mainittakoon mm. yhteisten palveludokumenttien luominen ja niiden käyttöönotto. 

Työssäsi pääset suoraan vaikuttamaan Istekin kovaan ytimeen, siihen miten luomme uusia palveluita ja miten entistä paremmin hallitsemme jo olemassa olevia palveluitamme. Koska työmme koskettaa kaikkea Istekin nykyistä ja tulevaa toimintaa, työtä tehdään täydessä yhteistyössä kaikkien organisaatioyksiköiden kanssa. Ryhmämme tehtävä on muuttaa merkittävästi Istekin nykyistä tapaa luoda, hallita ja kehittää palveluitaan ja siksi erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tässä tehtävässä ehdoton edellytys onnistumiseen.

Ryhmä on uusi ja siksi tämä työ tarjoaa sinulle mahdollisuuden myös vaikuttaa sen sisältöön ja sitä kautta istekkiläisten arjen sujumiseen sekä asiakaskokemuksen parantamiseen.

Tässä tehtävässä pääpaino on kapasiteetinhallinnan avainhenkilön tehtävissä ja erityisesti osallistumisessa juuri alkaneeseen mittavaan kehitysohjelmaan. Edustat prosessia ohjelmassa ja varmistat osaltasi parempaa asiakaskokemusta. Muita rooliin kuuluvia tehtäviä ovat syyskuussa avattavan SMO-tukikanavan pääkäyttäjätehtävät sekä SMO-ryhmän Istekin sisäisen viestinnän koordinointi sekä sisällön tuottaminen.

Mitä toivomme sinulta?

Työssäsi menestyäksesi tarvitset:

  • Kokemusta IT-palvelunhallinnasta isoissa ja vaativissa tuotantoympäristöissä
  • Kokemusta henkilö- ja teknisestä kapasiteetinhallinnasta
  • Itseohjautuvuutta sekä ratkaisukeskeistä ajattelutapaa

Arvostamme myös:

  • ITIL- ja SIAM- sertifiointeja
  • Kokemusta ja ymmärrystä ITSM-järjestelmistä (esim. Efecte)

Muuta tietoa

  • Aloitus: Heti sopivan henkilön löydyttyä
  • Sijainti: Tässä työssä on etätyömahdollisuus ja työtä voit tehdä mistä päin Suomea tahansa. Toimipisteemme sijaitsevat Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa.

Miksi valitsisit meidät?

Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Olemme toimialamme johtava kasvuyritys ja haluamme rekrytoida alan parhaat tulevaisuuden osaajat joukkoomme. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut. Istekillä työskentely onnistuu etänä lähtökohtaisesti mistä tahansa Suomessa tai paikan päällä konttoreiltamme Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa tai Espoossa.

Lisätietoja tehtävästä antaa 15.9. ja 22.9. klo 12–13, ryhmäpäällikkö Olli-Pekka Halme, p. 040 500 4681 tai olli-pekka.halme@istekki.fi

Mikäli kiinnostuit, jätä hakemus 29.9.2023 mennessä ja liitä mukaan ansioluettelosi. Aloitamme hakemusten käsittelyn ja haastattelut jo hakuaikana. 

Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.

Lämpimästi tervetuloa Istekille!

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, kokoaikatyö, etätyömahdollisuus
Logo

Palvelunhallinnan asiantuntija

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!