Pilke Taikapomppu
Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä.
Etsimme Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Pilke päiväkoti Taikapomppuun Helsingin Herttoniemeen.
Tehtävä sopii sinulle, jos haluat hyödyntää osaamistasi, kehittää ja ideoida uutta sekä jättää oman persoonallisen jälkesi hyvän päivän syntymiseksi lapsille ja työkavereillesi. Työ alkaa syyskuussa tai sovitusti.
Pilke Taikapomppu on pieni ja kodikas päiväkoti Herttoniemenrannassa. Tarjoamme 0–6-vuotiaille lapsille turvallisen ja kannustavan arjen, jossa leikki, oppiminen, liikunta ja musiikki kulkevat rinnakkain. Päiväkodissamme järjestetään myös esiopetusta.
Meillä lapsi saa kasvaa omassa tahdissaan – iloiten, kokeillen ja onnistuen. Taikapompussa liike on luonnollinen osa arkea. Tavoitteenamme on, että lapsi löytää liikkumisen ilon ja saa kipinän aktiiviseen elämäntapaan.
Arjessamme:
- leikitään ja liikutaan ulkona päivittäin
- retkeillään lähiympäristössä
- pidetään ohjattuja liikuntatuokioita
- tutustutaan eri lajeihin vuodenkierron mukaan, esimerkiksi yleisurheiluun sekä palloilu- ja talvilajeihin.
Liikkuminen tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä, vahvistaa itseluottamusta ja tuo onnistumisen kokemuksia.
Meillä myös musiikki on tärkeä osa päiväkotimme arkea. Laulamme, soitamme, loruilemme ja liikumme musiikin mukana – yhdessä ja innostavasti.
Toiminnassamme:
- järjestetään metsämuskareita ja musiikkihetkiä
- yhdistetään musiikki ja luova tekeminen, kuten maalaus
- hyödynnetään rytmiä ja soittoa leikeissä
Musiikin kautta lapsi vahvistaa vuorovaikutustaitojaan, luovuuttaan ja rohkeuttaan ilmaista itseään.
Meille tärkeintä on turvallinen ja kiireetön arki, jossa lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi. Aikuinen on läsnä, kuuntelee ja innostaa.
Taikapompussa rakennamme arkea, jossa lapsi viihtyy, saa ystäviä ja kasvaa ilon, liikkeen ja musiikin ympäröimänä.
Toivomme sinulta vahvaa pedagogista työotetta, myönteistä ja aktiivista asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kohdata lapset aidosti. Työtapamme on ratkaisukeskeinen ja kannustamme kokeilemaan uutta. Pilkkeen päiväkodeissa työt on jaettu lasten kanssa toimivien aikuisten kesken niin, että kaikilla on aikaa keskittyä omaan työhönsä ja tehdä se niin hyvin kuin mahdollista.
Tästä olemme tarkkoja
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lastenohjaaja tai lähihoitaja sisältäen lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman) tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja ja päivähoitaja. Tehtävään valitun tulee esittää nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mom. mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
Me haluamme tarjota sinulle
- Kuukausipalkan 2510,82-2716,03€ /kk kokemuksesi mukaan(PK-seutu),
- Tarjoamme tukea kouluttautumiseen ja pätevöitymiseen 2030 kelpoisuusvaatimusten mukaisesti,
- Innostavan, ketterän ja lempeän toimintakulttuurin, jossa aidosti arvostetaan varhaiskasvatuksen ammattitaitoa,
- Työyhteisön, jossa ollaan sitoutuneita toimimaan lapsen parhaaksi,
- Mahdollisuuden työskennellä painotteisessa varhaiskasvatuksessa mm. kielten, liikunnan, tieteen ja musiikin parissa,
- Monipuolisia työsuhde-etuja, kuten hyvät työterveyspalvelut, ulkoilutakki, polkupyörä-, hieronta- sekä virike-etu. Katso lisää täältä.
Jos luit juuri itsestäsi, pistä hakemus tulemaan - olisi ilo saada sinut hyvän päivän tekijöiden joukkoomme!
Haluaisitko tietää lisää Pilkkeestä ja tavastamme toimia?
Lempeyden voima ei ole vain Pilke-päiväkotien slogan – se kertoo meidän tavastamme tehdä töitä ja kohdata lapsia ja aikuisia. Lue lisää siitä, mitä lempeyden voima meille pilkeläisille tarkoittaa.
Pilke päiväkodit Oy
Pilkkeellä lasten oppimista ja kasvua tuetaan ja luodaan aktiivisuudella, ammatillisuudella, pedagogisella osaamisella, lapsen osallisuudesta huolehtimisella, muokkautuvilla oppimisympäristöillä sekä kannustavalla ja motivoivalla ilmapiirillä. Me olemme Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju, ja päiväkodeissamme, esikouluissamme ja iltapäiväkerhoissamme työskentelee yli 2 500 pilkeläistä ammattilaista ympäri Suomea.