Postinjakaja Kouvolaan

SOL Logistiikkapalvelut Oy
Keskusta Kouvola
Määräaikainen osa-aikainen
Haku alkaa ja päättyy

Etsimme asiakkaallemme Kouvolaan

POSTINJAKAJAA

Työtehtäviin kuuluu postin jakaminen autoreitillä ja mahdollisesti myös postin lajittelu. Käsiteltävänä on kirjeitä, pieniä paketteja, lehtiä ja mainoksia. Jakelijan työ on itsenäistä ja vaihtelevaa. Työnantaja järjestää sekä työvälineet (jakeluauto) että työvaatteet. Aikaisempaa kokemusta jakelutyöstä emme edellytä, sillä tehtäviin annetaan tarvittava perehdytys.

Edellytyksenä autoreitillä on vähintään kaksi vuotta voimassa ollut B-ajokortti. Lisäksi odotamme hakijoilta oma-aloitteisuutta, tarkkuutta ja tunnollisuutta.

Työtä tehdään arkisin kolmena päivänä viikossa (ma, ke & to). Tarvittaessa voi töitä olla tarjolla myös tiistaisin ja perjantaisin. Työpäivät alkavat joko klo 6 lajittelulla tai vasta klo 9, jolloin lähdetään suoraan jakamaan. Täten myös työpäivien pituudet vaihtelevat hieman työnkuvan mukaan (yhteensä n. 15-30 h/vko).

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä osalliseksi yhteen Suomen suurimmista työyhteisöistä ja yhteen logistiikka-alan johtavista yrityksistä. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä ja jatkuvat pitkään.

Jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä haastattelemme sopivia hakijoita jo hakuaikana! Täytä hakemus huolella ja liitä mukaan CV:si.

Etsimämme henkilö

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • B-ajokortti
  • Ulkotyövalmius
  • Joustavuus
  • Hyvä fyysinen kunto

Työsuhde-edut

  • Smartum-liikuntasaldo

SOL Logistiikkapalvelut Oy

SOL Logistiikkapalvelut Oy on osa kansainvälistä SOL-konsernia, joka työllistää 14 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Logistiikkapalvelut Oy tarjoaa henkilöstövuokrausta, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita logistiikka-alan asiakkaille ollen yksi markkinoiden suurimmista toimijoista.

 

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Ota yhteyttä:

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!