Postinjakaja Pohjois- ja Itä-Uudenmaan alueelle

Etsimme asiakkaallemme

POSTINJAKAJAA POHJOIS- JA ITÄ-UUDENMAAN ALUEELLE

Työtehtäviin kuuluu kirjepostin jakaminen määrätyllä jakelualueella. Työpisteitä on useita Keravalta Mäntsälään asti, joista sinun tulisi pystyä kulkemaan vähintään kolmessa toimipisteessä, joten oma auto on tarpellinen työmatkoihin. Toisinaan työhön voi kuulua myös kirjepostin lajittelua.

Työpäivän aikana käytössäsi on oikeanpuoleisella ohjauksella varustettu asiakasyrityksen pakettiauto. Katsomme eduksesi, mikäli olet valmis jakamaan toisinaan myös sähköavusteisella polkupyörällä.

Aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisesta työstä emme edellytä, sillä tehtäviin annetaan tarvittava perehdytys. Työssä menestyminen edellyttää kuitenkin hyvää fyysistä kuntoa, tarkkuutta ja hyvää asennetta. Työkielenä on suomi. B-ajokortti on välttämätön ja sen tulee olla ollut voimassa vähintään kahden vuoden ajan.

Työtä tehdään kolmena päivänä viikossa: maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Keskimääräinen työaika ajoittuu klo 6.00-16.00 välille. Työvuoron päiväkohtainen pituus riippuu jaettavasta reitistä sekä mm. sääolosuhteista. Autopiirit ovat kestoltaan yleensä polkupyöräpiirejä pidempiä. Lajittelua sisältävät työvuorot alkavat klo 6-8 välillä ja pelkkä jakelua sisältävät vuorot klo 10-11 välillä. Työvuorojen keskimääräinen pituus on n. 6-9 tuntia.

Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä ja jatkuvat ainakin loppuvuoteen. Palkkaus ilman aikaisempaa alan työkokemusta on Jakelua koskevan TESin mukainen 9,98 €/h.

Jos kiinnostuit, jätä hakemuksesi mahdollisimman pian! Täytä hakemus huolella ja liitä mukaan CV:si. Odotamme hakemustasi innolla, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana!

Hakuaika alkaa:
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen osa-aikainen

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • Kaksi vuotta voimassa ollut B-ajokortti
  • Ulkotyövalmius
  • Hyvä fyysinen kunto

Lisäksi eduksesi on:

  • Suomi työkielenä
  • Huolellisuus
  • Oma-aloitteisuus

Tarjoamme

  • Smartum-liikuntasaldo
  • Työterveyshuolto

SOL Logistiikkapalvelut Oy

SOL Logistiikkapalvelut Oy on osa kansainvälistä SOL-konsernia, joka työllistää 14 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Logistiikkapalvelut Oy tarjoaa henkilöstövuokrausta, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita logistiikka-alan asiakkaille ollen yksi markkinoiden suurimmista toimijoista.

 

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Sähköposti: marjukka.loukko@sol.fi
Sijainti: 04430 Järvenpää

Logo

Postinjakaja Pohjois- ja Itä-Uudenmaan alueelle

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!