Projektikoordinaattori HOK-Elannon kiinteistöyksikköön

HOK-Elanto
Firdonkatu 2, 00520 Helsinki
Hae tähän työpaikkaan
Haku alkaa ja päättyy

Haemme HOK-Elannon kiinteistöyksikköön projektikoordinaattoria ihan tavallisiin töihin, harvinaisen mukavien työkavereiden joukkoon!  

Meillä teet ihan tavallisia töitä, poikkeuksellisen tärkeässä roolissa. Me HOK‑Elannolla puhumme ihan tavallisista töistä. Se ei tarkoita, että tekijämme olisivat tavallisia – päinvastoin. Tavallinen työ on tehokasta, arvokasta ja tärkeää, ja meillä sitä tehdään epätavallisen hyvillä eduilla ja poikkeuksellisen kivalla porukalla.   

Haluaisitko liittyä osaksi HOK-Elannon kiinteistöyksikön tiimiä? Etsimme projektikoordinaattoria määräaikaiseen sijaisuuteen elokuun 2027 loppuun saakka. Toivomme, että uusi työkaverimme voisi aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.

Projektikoordinaattorina toimit kiinteistöyksikön asiantuntijoiden tukena sekä huolehdit siitä, että sovitut kehitystoimenpiteet, projektit ja käytännön kokonaisuudet etenevät suunnitellusti. Työssä yhdistyvät koordinointi, viestintä, yhteistyö eri sidosryhmien kanssa sekä kiinteistötoiminnan kehittäminen. Rooli sopii erityisesti henkilölle, jolla on kokemusta kiinteistöalan projekteista, koordinointitehtävistä tai kiinteistötietojärjestelmien hyödyntämisestä.

Miltä työpäiväsi meillä näyttävät?   
Työpäiväsi ovat monipuolisia ja vaihtelevia ainutlaatuisessa toimintaympäristössä. Pääset kehittämään yksikkömme toimintaa ja viemään ratkaisuja käytäntöön:

  • Edistät HOK-Elannon kiinteistöyksikön toimintamallien kehittämistä ja varmistat sovittujen asioiden etenemisen aikataulujen mukaisesti.
  • Valmistelet kokouksia, katselmuksia ja yhteistyöpalavereita sekä huolehdit tarvittaessa muistioista, päätösten kirjaamisesta ja jatkotoimenpiteiden seurannasta.
  • Tuet ja koordinoit projektien valmistelua, toteutusta ja viestintää laatimalla ohjeita, tiedotteita ja muuta materiaalia toimipaikkojen sekä sisäisten sidosryhmien käyttöön.
  • Ohjaat ja neuvot arjen käytännön kysymyksissä sekä edistät yhteisten toimintatapojen ja ohjeistusten mukaista toimintaa.
  • Ylläpidät yhteistyötä palveluntuottajien, urakoitsijoiden, toimipaikkojen ja muiden sidosryhmien kanssa sekä varmistat tiedonkulun eri osapuolten välillä.
  • Tuet kiinteistöhallintajärjestelmien, dokumenttien, sopimusten ja ohjeistusten ajantasaisuutta sekä osallistut tietojen ylläpitoon esimerkiksi Granlund Managerissa.

Onnistumisesi tehtävässä näkyy siinä, että sovitut asiat etenevät suunnitelmallisesti, toimintamallit selkeytyvät ja arjen ratkaisut tukevat toimipaikkojen sujuvaa tekemistä. Osaat yhdistää kehittämisen, koordinoinnin ja käytännön toteutuksen niin, että projektien, materiaalien, viestinnän ja dokumentaation hallinta tukee kiinteistöyksikön toimintaa ja auttaa asiantuntijoita onnistumaan työssään.

Mitä odotamme sinulta?   

  • Työkokemusta kiinteistöalalta, kiinteistöjen ylläpidosta, projektien koordinoinnista tai kiinteistötietojärjestelmien parissa työskentelystä.
  • Kokemusta kehitys- ja koordinointitehtävistä sekä kykyä hallita useita samanaikaisia kokonaisuuksia.
  • Ymmärrystä liiketilojen ylläpidosta sekä hankkeiden ja projektien läpiviennistä.
  • Oma-aloitteista, järjestelmällistä ja ratkaisukeskeistä työotetta.
  • Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä toimia sujuvasti erilaisten sidosryhmien kanssa.
  • Kykyä suunnitella, priorisoida ja johtaa omaa työtäsi tavoitteellisesti.
  • Kokemus kiinteistötietojärjestelmistä; Granlund Managerin tuntemus katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vaikuttavan työn HOK-Elannon ainutlaatuisessa toimintaympäristössä. Hokelantolaisena saat käyttöösi poikkeuksellisen hyvät HOK-Elannon ja S-ryhmän henkilöstöedut sekä kattavan työterveyshuollon heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Voit tutustua etuihimme lisää täältä.   

Tehtävässäsi pääset mukaan Suomen suurimman alueosuuskaupan kiinteistöliiketoimintaan, jossa tutustut HOK-Elannon laajaan liiketoimintaportfolioon ja kiinteistöympäristöön. Osallistut erilaisiin hankkeisiin ja kehitystoimenpiteisiin sekä vaikutat niiden onnistumiseen omalla työpanoksellasi. HOK-Elannon kiinteistöyksikkö on jatkuvasti kehittyvä toimintaympäristö, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia oppia uutta, kasvattaa osaamistasi ja olla mukana viemässä toimintaa eteenpäin. Tukenasi ovat mukavat ja kokeneet kollegat, joiden kanssa kehität toimintaa ja viet asioita eteenpäin yhdessä.

Teemme töitä upeissa toimistotiloissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä kauppakeskus Triplassa Helsingin Pasilassa. Työtä on mahdollista tehdä osittain etänä. Huomioithan kuitenkin, että tehtäväsi edellyttää valmiutta käydä toimipaikoissamme tilanteen ja tarpeen mukaan.   

Kuulostaako hyvältä? Hae mukaan – täällä me odotamme jo hakemustasi!   
Aloitamme hakemusten läpikäynnin jo hakuajan ollessa käynnissä. Lisätietoja tehtävästä antaa ylläpidon ja energianhallinnan päällikkö Markku Aho. Markun tavoittaa rekrytointiin liittyen 24.9. klo 14–15 ja 29.9. klo 13–14 välisenä aikana numerosta 010 766 0182. 
  
📌  Hakuprosessi tulee sisältämään soveltuvuusarvioinnin.     

HOK-Elanto

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 700 000 asiakasomistajaa. HOK-Elanto tarjoaa toimialueellaan työpaikan 7000 palvelualan ammattilaiselle yli 400 toimipaikassa. S-ryhmä on Suomen suurin yksityinen työnantaja ja tarjoaa sinulle loistavat mahdollisuudet verkostoitua ryhmän sisällä alasi ammattilaisten kanssa. 

HOK-Elanto on hyvän mielen työpaikka!
Meille palvelualan merkittävänä työnantajana on tärkeää varmistaa, että jokaisella meistä hokelantolaisista olisi joka päivä hyvä mieli töissä. Hyvä työmme työntekijöidemme mielenterveyteen liittyvän avoimuuden ja ennaltaehkäisevän työn osalta palkittiin maaliskuussa 2026 Mieli ry:n hyvän mielen työpaikka -tunnustuksella. #hyvänmielenhokelanto    

📽️ Tästä pääset pääset katsomaan HOK-Elanto yrityksenä videon

Ota yhteyttä:

Hakemuksen jätettyäsi saat meiltä vahvistusviestin sähköpostiisi. Mikäli et löydä viestejämme saapuneet -kansiosta, kannattaa tarkastaa roskapostikansio. Myös muuta hakuprosessiin liittyvää viestintää teemme sähköpostitse, joten seuraathan sähköpostiasi aktiivisesti. 

Logo

Projektikoordinaattori HOK-Elannon kiinteistöyksikköön

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!