Projektitutkija
Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan sosiaalitieteiden laitoksessa on haettavana sosiologian projektitutkijan määräaikainen tehtävä ajalle 1.2.2024–31.8.2024. Työsuhde alkaa 1.2.2024 tai sopimuksen mukaan.
POLIMA-hanke tutkii arkipäivän utopioita sekä pyrkimyksiä kohti vaihtoehtoisia yhteiskuntamuodostelmia ja kestävää tulevaisuutta. Hankkeen tavoitteena on elävöittää poliittista mielikuvitusta ja etsiä edellytyksiä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle yhteiselämälle. Hanke yhdistää sosiologista ja taiteellista tutkimusta. Hanke pohjaa tutkimusryhmän yhdessä toteuttamaan etnografiseen tutkimukseen. Lisätietoja hankkeesta: https://polima.fi/.
Tehtävänkuvaus
Etsimme hankkeeseen poliittisesta mielikuvituksesta ja utopioista kiinnostunutta projektitutkijaa. Tehtävään otettavan projektitutkijan edellytetään tekevän hankkeessa omaa tutkimusta aihepiiriin liittyen (esim. väitöskirja) ja osallistuvan hankkeen toteuttamiseen yhdessä tutkimusryhmän kanssa. Tehtäviin kuuluu myös hankkeen viestintää ja tapahtumien järjestämistä.
Etsimämme henkilö
Edellytämme
Tehtävään otettavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa yhteiskuntatieteiden alalta.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää
- kokemusta laadullisen tutkimuksen tekemisestä (aineistonkeruu ja analyysi)
- kykyä itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn
- hyviä yhteistyötaitoja
- hyvää englanninkielen kirjallista ja suullista taitoa
Hakijan ansioita arvioitaessa otetaan erityisesti huomioon tehtäväalueen osaaminen ja käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.
Toivomme sinulta
Hakijalle eduksi katsotaan
- tutkimushankkeen teemoihin liittyvä asiantuntemus
- kansainvälinen kokemus
Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme. Kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta hakemaan avoimia tehtäviämme.
Tarjoamme
- Kattavan perehdytyksen
- Kattavat työterveyspalvelut
- Laajan valikoiman CampusSportin liikuntapalveluja henkilökuntahintaan
- Liukuvat työajat ja mahdollisuuden etätyöhön
- Hyvät tukipalvelut koko henkilöstölle
Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.
Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopistolle oikeuden käyttää erinomaisen työnantajan HR Excellence in Research logoa merkkinä yliopiston sitoutumisesta tutkijoiden aseman ja työolosuhteiden jatkuvaan kehittämiseen Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan tavoitteiden mukaisesti.
Palkkaus ja koeaika
Tehtävästä maksettava palkka määräytyy yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän vaativuustaso on 2 – 4. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Palkkaus aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen on tehtävän alussa noin 2 400 –3 150 euroa/kk.
Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa.
Hakuohjeet
Jätätähän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 30.11.2023, klo 16.00 mennessä.
Hakijoiden on liitettävä hakemukseensa:
- motivaatiokirje, jossa kuvataan hakijan tutkimuksellisia kiinnostuksen kohteita ja miten ne liittyvät projektiin
- 3-5 sivun mittainen tutkimussuunnitelma, jossa kuvataan hankkeessa toteutettavaksi tarkoitettu tutkimus. Tutkimus voidaan käynnistää hankkeessa tai hankkeeseen voi tulla tekemään jo käynnissä olevaa tutkimusta poliittisesta mielikuvituksesta ja utopioista
- CV
- julkaisuluettelo
- yhden suosittelijan yhteystiedot
Muistathan liittää hakemukseesi kaikki yllä mainitut liitteet, sillä hakemukset arvioidaan keskeisesti niiden perusteella.
Ohjeet CV:tä ja julkaisuluetteloa varten ovat tiedekunnan sivuilla.
Lisätietoja antaa
Lisätietoja tehtävästä antaa professori Suvi Salmenniemi, 050 5226457, suvi.salmenniemi(at)utu.fi.
Lisätietoja rekrytointiprosessista antaa henkilöstöasiantuntija Marja Andersson, 050 463 6781, marja.andersson(at)utu.fi.
Sosiaalitieteiden laitos
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on parin tuhannen yliopistolaisen aktiivinen tiedeyhteisö. Tiedekunnan tieteenalat muodostavat monipuolisen ja täydentävän kuvan yhteiskunnasta. Ytimessä on yhteiskunta ja sen toiminnan analysointi.