Puheterapia harjoittelupaikka, perhekeskus Etelätuuli, Rauma

Haemme Satakunnan hyvinvointialueelle kuntoutuksen tiimiin puheterapeuttiopiskelijaa harjoitteluun syksylle 2026. Harjoittelu suoritetaan Raumalla, perhekeskus Etelätuulessa.

Harjoittelu on monipuolista sisältäen niin arviointi-, ohjaus- kuin terapiatyötä perhekeskuksen moniammatillisessa työyhteisössä. Tapaat asiakkaita niin vastaanotolla kuin tarpeen mukaan heidän arkiympäristöissään. Lisäksi osallistut erilaisiin verkostoihin ja moniammatillisiin työryhmiin. Perhekeskus Etelätuulessa on neljä puheterapeuttia sekä moniammatillinen kuntoutuksen tiimi.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä kykyä niin itsenäiseen- kuin tiimityöskentelyyn. Tukenasi on ohjaaja ja esihenkilö sekä oman toimipisteesi henkilöstö.

Harjoittelun aloittamisen ajankohta voidaan sopia joustavasti syksylle 2026.

Toivomme sinun olevan loppuvaiheen pitkää harjoittelua suorittava opiskelija.

Harjoittelijan tulee esittää lasten kanssa työskenteleviltä edellytettävä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan ja tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Harjoittelusta maksetaan palkkaa 1838,63€/kk.

Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa. Ajokortti ja oman auton käyttö katsotaan eduksi.

Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköisesti harjoittelupaikkailmoitukselta löytyvän linkin kautta.

Lisätietoja antavat

Esihenkilö Anu Sorvali, p.044 577 3301, anu.sorvali@sata.fi

Vastuuyksikön päällikkö Maija Löytökorpi, p.044 701 6161, maija.loytokorpi@sata.fi

Kuntoutuksen vastaava työntekijä Noora Burjam, p.044 403 2858, noora.burjam@sata.fi

Sähköiseen hakuun liittyvät tiedustelut: rekrytointi@sata.fi

Haku alkaa ja päättyy

Satakunnan Hyvinvointialue

Meillä työskentelee noin 9 000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa hyvinvointialuetta. Tuotamme laajasti tukipalveluita, ja meillä voit työskennellä esimerkiksi logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Meillä on myös aktiivinen tutkimus-, kehitys- ja hanketoiminta. Liity osaavaan joukkoomme!

Sata-alue on savuton työpaikka. Edellytämme työntekijöiltä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista. Virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetestitodistus.

Sähköposti: rekrytointi@sata.fi
Logo

Puheterapia harjoittelupaikka, perhekeskus Etelätuuli, Rauma

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!