Ravintolatyöntekijöitä / Ravintolan vuoropäälliköitä Jyväskylän Kärkkäiselle
Oletko sinä Kärkkäisen Fresh!Burgerin uusi ravintolatyöntekijä tai ravintolan vuoropäällikkö?
Haemme Jyväskylän Kärkkäiselle avattavaan Fresh!Burger -ravintolaan ravintolatyöntekijöitä ja vuoropäälliköitä! Viikkotyöaika tehtävässä on 30 - 37,5 h/vko, mutta sopimuksen tuntimäärää voidaan kuitenkin sovitella elämäntilanteesi mukaan.
Ravintolatyöntekijänä päivittäisiin työtehtäviisi kuuluu monipuolisesti asiakaspalvelua, kassatyöskentelyä, keittiön vaihtelevia työtehtäviä raaka-aineiden esivalmistelusta annosten valmistukseen sekä ravintolan siisteydestä huolehtimista. Lisäksi omalla toiminnallasi luot ja ylläpidät iloista, reilua ja kannustavaa työilmapiiriä.
Ravintolan vuoropäällikkönä tehtäviisi kuuluvat yllä mainittujen tehtävien lisäksi vastuu ravintolan henkilöstön toiminnasta ja myynnin johtamisesta työvuorosi aikana sekä näiden asioiden raportointi ravintolapäällikölle. Vastuihisi kuuluvat esimerkiksi työtehtävien osoittaminen työntekijöille, tauotus, ravintolatyöntekijöiden valvominen ja ohjeistaminen tehtävissään, tuotetilaukset ja niihin liittyvät purut ja tarkistukset sekä ravintolan reklamaatio- ja asiakaspalautuskäsittelyt. Erityisen tärkeää on, että toimit positiivisena esimerkkinä muille työntekijöille omalla toiminnallasi.
Arvostamme aikaisempaa kokemusta ravintolatyöstä sekä ravintola-alan koulutusta. Meille tärkeintä on kuitenkin hyvä asenne työtä ja työkavereita kohtaan! Hyvällä asenteella ja ahkeruudella myös ammattitaito ja osaaminen kehittyvät nopeasti. Hygieniapassin toivomme olevan suoritettuna, mutta sen ehdit suorittaa myös työsuhteen alkaessa.
Odotamme sinulta aurinkoista ja reipasta työhön tarttuvaa asennetta, joustavuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä ja tietysti hyvää tiimityötaitoa!
Ravintolatyöntekijänä:
- Sinulla ei hymy hyydy kiireessäkään
- Olet halukas oppimaan lisää ja innostut erilaisten ihmisten kohtaamisesta
- Tykkäät tehdä porukassa töitä, mutta kykenet myös itsenäiseen ja omatoimiseen työskentelyyn
- Olet positiivinen, rehellinen ja vastuuntuntoinen
- Hyvä asenne on paras ominaisuus työssä onnistumiseen
Ravintolan vuoropäällikkönä:
- Toimit positiivisena esimerkkinä muille työntekijöille sekä luot ja ylläpidät hyvää työilmapiiriä
- Sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja sosiaaliset taidot
- Ymmärrät ravintolatoimintaa laaja-alaisesti ja tunnet ravintolaohjeistuksen ja oikeat toimintatavat
- Kykenet toimimaan ravintolan strategian mukaisesti
Tehtävät ovat vakituisia ja alkavat sopimuksen mukaan. Valintoja suoritetaan heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten jätä hakemuksesi meille mahdollisimman pian!
Viikkotyöaika tehtävässä on 30 - 37,5 h/vko tai sopimuksen mukaan vähemmän. Työ on kaksivuorotyötä. Palkkauksessa noudatamme kaupan alan työehtosopimusta.
Hakuaika päättyy 22.12.2024.
Lisätietoja tehtävästä antaa ravintolapäällikkö Ulrika Kiviharju ulrika.kiviharju@karkkainen.com tai myymäläpäällikkö Kimmo Litendahl kimmo.litendahl@karkkainen.com
Tarjoamme
- Ison talon edut
- Monipuolisen työn
- Perehdytyksen uuteen työhön
- Epassin ja henkilökunta-alennuksen
- Mahdollisuuden olla mukana uuden ravintolan toiminnassa heti alusta alkaen!
Kärkkäinen Oy
Kärkkäinen Oy on Juha ja Leena Kärkkäisen omistama yksityinen perheyhtiö. Yhtiön tärkeimpiä arvoja on sen kotimaisuus – se, että yrityksen toiminta ja työpaikat ovat kotimaassa. Yritys maksaa veronsa Suomeen ja työllistää kotimaassaan noin 800 asiakaspalvelun ammattilaista. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Ylivieskassa. Kärkkäisellä on viisi suurta tavarataloa Ylivieskassa, Lahdessa, Oulussa, Iissä ja Jyväskylässä sekä yli 400.000 tuotteen www.karkkainen.com -verkkokauppa. Kärkkäinen Oy -konsernin liikevaihto oli 31.1.2024 päättyneellä tilikaudella 345,7 miljoonaa euroa.
Kärkkäisen Fresh!Burger-ravintoloita löytyy tällä hetkellä Ylivieskasta ja Lahdesta sekä pian myös Jyväskylästä. Ravintolan toimintaan kuuluu myös Fresh!Coffee kahvila. Arvostamme kotimaisia tuottajia - tavoitteenamme on tarjota aitoja makuja asiakkaille ja pyrimme aina mahdollisuuksien mukaan käyttämään kotimaisia raaka-aineita. Ravintolan ruokalista sisältää perinteisiä pikaruokia terveellisesti valmistettuna sekä lounasaikaan keittolounaan ja salaattipöydän.
Ota yhteyttä: