Ryhmäpäällikkö, Tietoliikenne

Oletko rohkea, järjestelmällinen ja vastuuntuntoinen. Koetko soveltuvasi esihenkilörooliin ja tunnetko omaavasi tietoliikenteen esihenkilöltä vaadittavan vähintään kohtuullisen teknisen ympäristön ymmärryksen. Mikäli näin, saattaisit hyvinkin olla tulevaisuuden teknologiaturvaaja?

Etsimme nyt joukkoomme tietoliikenteen ryhmäpäällikköä

Tässä työssä pääset toimimaan esihenkilönä tietoliikenteen ammattilaisista koostuvalle henkilöstölle (n. +30 asiantuntijaa). Yhteisö koostuu alan kärkiasiantuntijoista. Henkilöstö osallistuu aktiivisesti projekteihin sekä arkkitehtuurisuunnitteluun. Saat siis johdettavaksesi alan ammattilaisia, jotka ovat kokeneita ja myös paljolti ns. itseohjautuvia. Kuitenkin esihenkilöllä on tärkeä rooli Istekin käytäntöjen mukaisesti mm. työnohjauksellisissa asioissa. Esihenkilö vastaa osa-alueensa tuotannosta, henkilöstötyytyväisyydestä ja osaltaan myös asiakastyytyväisyydestä.

Pääset näköalapaikalle toteuttamaan ja kehittämään tietoliikenteelle kuuluvia vaativia tehtäviä. Vastaat osa-alueesi toiminnasta, toimit esihenkilönä Istekin toimintatapojen ja kulttuurin mukaisesti ja kehität yhteistyössä sisäisten, sekä ulkoisten sidosryhmien kanssa toimintaa. Olet kuitenkin ensisijaisesti esihenkilö ja hoidat esihenkilölle määritettyjä tehtäviä.

Osallistut tarvittavilta osin myös asiakaskokouksiin vastuualueesi edustajana.

Tuotamme tietoliikenteen palveluita omistaja-asiakkaillemme valtakunnallisesti. Asiakkaamme ovat pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon, sekä muita julkisen sektorin toimijoita, joten edesautamme ratkaisuillamme merkityksellisen työn onnistumista.

Voidaan sanoa, että tietoliikenne ja sen toimivuus toimii hyvin pitkälle muun palvelutarjoaman perustana, kivijalkana.

Toimit Tietoliikenteen palvelualueen ohjausryhmän jäsenenä. Toimit tiiviissä yhteistyössä henkilöstösi lisäksi muun ohjausryhmän kanssa, joita ovat liiketoimintapäällikkö, ratkaisuarkkitehdit ja tuoteomistajat.

Apunasi on myös rinnakkaisten tietoliikenteen ryhmien (operatiiviset) kollegasi, sekä muut sisäiset sidosroolit. Tulet merkittäväksi osaksi ammattilaisten yhteisöä. Ryhmäpäällikkö on tärkeässä koostavassa roolissa organisaation eri sidosryhmien välillä.

Raportoit työssäsi tietoliikenteen palvelualueesta vastaavalle liiketoimintapäällikölle.

Mitä toivomme sinulta?

Työssäsi menestymistä edesauttaa:

  • Kokemus esihenkilöroolissa toimimisesta
  • Kokemus ICT-alan toimintakentästä
  • Ymmärrys tietoliikenteestä palveluiden toteuttamisen näkökulmasta
  • Paineensietokyky, ongelmanratkaisukyky, priorisointikyky
  • Hyvät yhteistyö-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot sekä aktiivinen asiakaspalveluasenne
  • Sote-toimialan tuntemus
  • Oma-aloitteisuus
  • Hyvä suullinen ja kirjallinen taito
  • Sosiaaliset taidot
  • Ryhmässä työskentelyn osaaminen
  • Tehtävään soveltuvaa koulutusta

Lisätiedot

  • Aloitus: Heti sopivan henkilön löydyttyä
  • Sijainti: Tässä työssä on etätyömahdollisuus ja työtä voit tehdä mistä päin Suomea tahansa. Toimipisteemme sijaitsevat Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa
  • Tehtävään valitulle henkilölle tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetesti

Lisätietoja saat tarvittaessa liiketoimintapäällikkö Juha Kauppiselta +358405556001 tai juha.kauppinen@istekki.fi

Mikäli kiinnostuit, jätä hakemuksesi palkkatoivomuksen kera 8.12.2024 mennessä ja liitä mukaan ansioluettelosi sekä halutessasi erillinen hakemuksesi. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana, ja teemme mahdollisesti valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Miksi valitsisit meidät?

Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Olemme toimialamme johtava kasvuyritys ja haluamme rekrytoida alan parhaat tulevaisuuden osaajat joukkoomme. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut. Istekillä työskentely onnistuu etänä lähtökohtaisesti mistä tahansa Suomessa tai paikan päällä konttoreiltamme Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Espoossa tai Oulussa.

Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.

Lämpimästi tervetuloa Istekille!

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, kokoaikatyö, etätyömahdollisuus

Istekki Oy

Puhelin: 0405556001

Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen – juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme! 

Logo

Ryhmäpäällikkö, Tietoliikenne

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!