Ryhmäpäällikkö

Haemme nyt

RYHMÄPÄÄLLIKKÖÄ

kiinteistöjen turvallisuuden, henkilöturvan ja AV-ratkaisujen kokonaispalveluihin.

Ryhmäpäällikkönä vastaat asiantuntijaryhmäsi johtamisesta, riittävästä resursoinnista sekä osaamisen tehokkaasta hyödyntämisestä projekteissa ja tuotannon tehtävissä. Kannat vastuun ryhmäsi tuloksesta ja asiakastyytyväisyydestä sekä varmistat, että sekä oma ryhmäsi että kumppani- ja alihankintaverkosto toimivat yhteisten tavoitteiden mukaisesti.

Toimit tiiviissä yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien sekä asiakkaiden kanssa. Lisäksi osallistut palvelualueen ohjausryhmätyöskentelyyn ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.

Raportoit esihenkilöllesi, liiketoimintapäällikölle, tavoitteiden toteutumisesta sekä toiminnan ja talouden keskeisistä tunnusluvuista.

Työssä menestyäksesi tarvitset:

  • Vahvaa kokemusta esihenkilötyöstä
  • Aiempaa kokemusta teknisestä ja ICT-järjestelmäpuolen tekemisestä
  • Johtamis- ja päätöksentekokykyä
  • Vahvoja ja ihmisläheisiä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja
  • Tavoitehakuisuutta ja aktiivista otetta tarttua haasteisiin
  • Halua kehittää toimintaa sekä innostaa ja valmentaa henkilöstöä onnistumaan ja kasvattamaan osaamistaan.
  • Asiakas- ja liiketoimintalähtöistä näkemystä työtä kohtaan
  • Dokumentointitaitoja

Lisätiedot:

  • Aloitus: Sopimuksen mukaan
  • Kesto: Vakituinen työsuhde
  • Sijainti: Työssä on mahdollisuus satunnaiseen etätyöhön, mutta työ vaatii läsnäoloa Kuopiossa. Tiimisi työskentelee pääsääntöisesti Pohjois-Savon alueella.
  • Tehtävään valittavalle henkilölle suoritetaan perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetestaus.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää liittämällä CV:si ja hakemuksesi viimeistään 3.5.2026. Lisätietoja tehtävästä antaa senior recruitment consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai tiina.venalainen@manpowergroup.fi

Palkkaus:

Tehtävän palkkahaitari on 3300 - 4400 €/kk, lopullinen palkka määritellään valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan. Kuulut meillä KT:n yrityssektorin työehtosopimusta piiriin, mikä tuo mukanaan julkisen alan parhaat työsuhde-edut, kuten:

  • Lyhyemmän säännöllisen työajan (36,25 h/vko) – enemmän aikaa palautumiselle ja arjen tasapainolle 
  • Reilut lomaoikeudet – vuosilomia kertyy enimmillään 38 arkipäivää vuodessa

Miksi valitsisit meidät?

Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut.

Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.

Lämpimästi tervetuloa Istekille!

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, kokoaikatyö, satunnainen etätyömahdollisuus

Istekki Oy

Puhelin: 050 300 4372

Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen – juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!

Logo

Ryhmäpäällikkö

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!