S365HR ratkaisuarkkitehti

Etsimme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen motivoitunutta ratkaisuarkkitehtia kehittämään S365 HR -järjestelmäämme ja toimimaan aktiivisesti asiakasrajapinnassa. Tarjoamme sinulle monipuolisia tehtäviä, jotka mahdollistavat kehittymisen taidokkaaksi Mepco Pro-pohjaisen, kunta-asiakkaita palvelevan palkkajärjestelmän asiantuntijaksi. Työnkuvaasi voidaan räätälöidä osaamisesi, vahvuuksiesi ja kiinnostuksen kohteidesi mukaan, meillä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tekemisen tapoihin.

Ratkaisuarkkitehdin supervoima on lankojen pitäminen käsissä ja huolehtiminen siitä, että oikeat tehtävät tehdään oikeaan aikaan ja oikealla resurssilla. Ratkaisuarkkitehtina huolehdit myös siitä, että työt dokumentoidaan, raportoidaan ja viestitään oikein. Olemme olemassa asiakkaitamme varten, joten järjestelmän ylläpidon ja kehityksen tulee olla asiakaslähtöistä. Tärkeää on myös ymmärrys henkilötietojen tietosuojaan ja -turvaan liittyvistä velvoitteista.

Et jää tehtävässäsi yksin, vaan asiakasprojekteissa ja jatkuvan palvelun tuotannossa sinulla on osaavat ja kannustavat kollegat tukenasi. Meillä Sarastiassa on vahva porukkahenki ja yhteinen tavoite onnistua. Henkilöstömme hyvinvointi ja työkyky on meille ensiarvoisen tärkeää. Meille tulet töihin omana itsenäsi ja sinulla on mahdollisuus vaikuttaa aidosti omaan työhösi kannustavassa ilmapiirissä. Ratkaisemme yhdessä ongelmat ja autamme toinen toisiamme. Meillä on useita toimipisteitä ympäri Suomea. Tarjoamme kattavat ja joustavat etätyömahdollisuudet, mutta sujuvan yhteistyön ja arjen kohtaamisten mahdollistamiseksi odotamme, että työskentelet jollakin toimipisteistämme keskimäärin 1–2 päivää viikossa.

 

Taidot, jotka mahdollistavat tehtävässä menestymisen

  • MepcoPro- tai MepcoHRM -osaaminen (pääkäyttäjäkoulutus käytynä)
  • Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä innostunut ja innostava asenne
  • Hyvä paineensietokyky ja kyky itsenäiseen työskentelyyn
  • Hyvät ongelmanratkaisutaidot yhdessä tiimin kanssa
  • Itseohjautuvuutta ja ratkaisukeskeisyyttä
  • Henkilöstöhallinnon tuntemus
  • Palkanlaskennan ja sen prosessien tuntemus
  • Kokemus kunta-alan työehtosopimuksista
  • Kokemus projektityöskentelystä
  • Asiakaslähtöinen asenne tekemisessä

 

Tarjoamme sinulle

  • Mahdollisuuden työskennellä monipuolisten ja mielenkiintoisten työtehtävien parissa samalla omaa osaamistasi aktiivisesti kehittäen
  • Kannustavan ja kehitykseen rohkaisevan työympäristön sekä osaavien kollegoiden ja esihenkilön tuen
  • Mahdollisuuden vaikuttaa tekemisen tapoihin
  • Kattavat työnantajaedut (epassi) sekä laajan työterveyshuollon
  • Nykyaikaiset työvälineet ja etätyömahdollisuuden (hybridi)

 

Kiinnostuitko paikasta?

Lähetä hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisää hakemukseesi myös palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa liiketoimintavastaava Annaliisa Aarnio-Wihuri, puh. +358505908268, annaliisa.aarnio-wihuri@sarastia.fi

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen, vakituinen

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • MepcoPro
  • MepcoHRM
  • Palkanlaskennan perusosaaminen
  • palkanlaskennan prosessien tuntemus
  • MS Office osaaminen
  • yhteistyökyvykkyys
  • asiakaspalvelutaito
  • huolellisuus
  • tarkkuus
  • hyvät vuorovaikutustaidot
  • vastuunkantaja
  • ongelmanratkaisukyky
  • kokonaisuuksien hallinta

Numera Palvelut Oy

Me sarastialaiset haluamme auttaa suomalaisen julkisen sektorin toimijoita siirtymään digitaalisten palvelujen aikaan turvallisesti ja asiantuntevasti. Tuotamme asiakkaillemme asiantuntevaa ja laadukasta palvelua. Näytämme itse suuntaa ja kerromme, millaisia etuja muutoksella ja kehityksellä voidaan saavuttaa. Mahdollistamme tiedolla johtamisen, lisäämme läpinäkyvyyttä ja edistämme osallistumista.Tarjoamme työntekijöillemme joustavat työskentelyolosuhteet, hyvät etätyömahdollisuudet sekä kilpailukykyisen palkan.

Lähes 600 työntekijän Numera Palvelut Oy on Taloushallintoliiton auktorisoima taloushallinnon ammattilainen, joka tukee suomalaisen julkisen sektorin digitalisoitumista turvallisesti ja asiantuntevasti. Edistämme tiedolla johtamista ja läpinäkyvyyttä.  

Numera Palvelut Oy kuuluu Numera-konserniin, joka on Suomen suurin julkisomisteinen talous- ja henkilöstöhallinnon palveluntarjoaja. Tytäryhtiömme, Revire Perintä Oy, Tempore Henkilöstöpalvelut Oy ja Onvire Oy, täydentävät palvelutarjontaamme. Tutustu meihin: Meistä - Sarastia

Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Kemissä, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa, Nummelassa, Porissa, Rovaniemellä, Salossa, Tampereella, Turussa ja Varkaudessa. 

Tutustu avoimiin tehtäviimme ja hae mukaan osaavaan joukkoomme! 

Pääset tutustumaan kaikkiin Sarastian avoimiin työpaikkoihin täältä.

Rekrytointiprosessiimme kuuluu aina soveltuvuusarviointi tai kykytestaus.

Puhelin: 0505908268
Sijainti: Toinen Linja 14, Helsinki
Logo

S365HR ratkaisuarkkitehti

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!