Sairaanhoitaja

 

Psykiatrinen sairaanhoitaja, kiinnostaako kuntoutuskurssityö monipuolisen asiakaskunnan parissa? Tule meille, meillä viihdytään ja välitetään!


Haemme psykiatrista sairaanhoitajaa Espoon Korpilammelle uuteen aloittaneeseen tiimiin. Järjestämme Korpilammella Kelan aikuisten liikehäiriösairauksien kuntoutuskurssia, omaishoitajien parikurssia sekä mielenterveyden häiriötä sairastavien Silmu-kurssia. Työnkuvasi pitää sisällään kuntoutujien yksilötapaamisia, ryhmien ohjaamista sekä toimimista moniammatillisessa tiimissä. Toimit asiakkaiden omaohjaajana ja vastaat kuntoutuksen läpiviennistä. Kuntoutus toteutetaan Kelan palvelukuvausten mukaisesti ja pääset hyödyntämään monipuolisesti osaamistasi sekä omia vahvuuksiasi. Uudessa tiimissä pääset kehittämään yksikön toimintatapoja, samalla kuitenkin hyödyntäen käytäntöjä, joilla kuntoutusta on toteutettu muissa toimipisteissämme jo pidempään.  
 

Pääset osaksi osaavaa, innostavaa, moniammattilista tiimiä, joka kehittää aktiivisesti kuntoutuspalveluitamme. Moniammatillinen tiimi mahdollistaa monipuolisen oppimisen toinen toisiltamme arjessakin. Tiimin palvelupäällikkö on itsekin kuntoutuksen ammattilainen ja hän huolehtii, että arkiset asiat toimivat. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva kokoaikainen päivätyö. Työn aloitus on sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Oma auto helpottaa työmatkoissa vähäisen julkisen liikenteen vuoksi.
 

Haluamme, että onnistut työssäsi ja tarjoamme sinulle:  

  • Kattavan perehdytyksen sekä esihenkilön tuen.
  • Vakituisen kokoaikaisen työsuhteen kuukausipalkalla. 
  • Laajennetun työterveyshuollon lisäksi monipuoliset ja laadukkaat työsuhde-edut, joiden sisältöihin pääset itse vaikuttamaan. Voit valita usean sadan euron arvoisen etuuspaketin eri vaihtoehdosta. Tämän lisäksi meillä on tarjolla työsuhdepolkupyöräetuus sekä monipuolisesti henkilöstöalennuksia.   
  • Reilun vuosittaisen koulutusbudjetin ja runsaasti sisäisiä koulutuksia osaamisen kehittämiseen. 
  • Lomakertymät ja muut työsuhteen ehdot yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti.   
     

Tehtävässä onnistuminen edellyttää:

  • Sairaanhoitajan (erikoistuminen opinnoissa psykiatriaan tai mielenterveys- ja päihdetyöhön tai opintojen jälkeen suoritettu vähintään 30 opintopisteen kestoinen täydennyskoulutus psykiatriaan) tutkintoa sekä Valviran laillistusta. Erikoistuminen on mahdollista suorittaa työn ohella.
  • Vähintään vuoden työkokemusta liikehäiriösairauksien tai mielenterveyden kuntoutus- ja/tai hoitotyöstä.
  • Voimassa olevaa EA1-koulutusta. 
  • Joustavaa ja voimavaralähtöistä työotetta sekä positiivista asennetta.   
  • Riittäviä it-taitoja, jotta kirjalliset tehtävät sujuvat jouhevasti. Käytössämme on helppokäyttöinen asiakastietojärjestelmä, jonka käyttöön perehdytämme.
  • Tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa, sillä asiakkaidemme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. 

Hae tänään ja liity Coronarian tiimiin!

Työpaikka on haettavissa Coronarian rekrytointisivuston kautta: https://ats.talentadore.com/apply/sairaanhoitaja/mEeKOA

Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Tehtävään valitun on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä, korkeintaan 3 kk vanha rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Johanna Hänninen Garrido puh. 050 465 5213 tai johanna.hanninengarrido@coronaria.fi sekä rekrytointiasiantuntija Minna Seppälä, puh. 050 523 0826 tai minna.seppala2@coronaria.fi. 

 

Haku alkaa ja päättyy

Coronaria

Coronaria on 100 % suomalainen terveys- ja hyvinvointipalveluihin erikoistunut konserni. Alusta saakka meitä on ohjannut halu haastaa vallitsevat toimintamallit ja tuottaa terveydenhuollon ja hyvinvoinnin palveluita, josta hyötyvät kaikki: asiakkaat saavat parempaa hoitoa, henkilöstö voi paremmin ja yhteiskunta säästää rahaa. 

Meille ihmisestä huolehtiminen ja terveyden edistäminen ovat tärkeimmät lähtökohdat terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Tuotamme monipuolisesti perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen palveluita. Toimintamme on ISO 9001 laatusertifikaatin mukaisia.

Meitä coronarialaisia on jo 3 600 ja liikevaihtomme oli vuonna 2024 noin 413 miljoonaa euroa. Olemme Suomen 5. suurin terveys- ja hyvinvointialan yritys. Coronaria on osa Cor Group -konsernia, johon kuuluvat muun muassa Silmäasema, Kuntokeskus Liikku, Professio ja Mectalent.

Sijainti: Korpilammentie 5, 02970 Espoo
Logo

Sairaanhoitaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!