Sairaanhoitajia Etelä-Pohjanmaalle, Pihlajalinna Henkilöstöpalvelut
Hei sairaanhoitaja, olemme että olet kiinnostunut Pihlajalinnasta työnantajana. Tulisitko siis meille uudeksi työkaveriksi? Etsimme joukkoomme sote-alan konkareita ja tulevaisuuden tähtiä monipuolisiin työtehtäviin Etelä-Pohjanmaan alueelle ( Alavus, Kuortane, Ähtäri, Soini ja Töysä) jatkossa avautuviin työtehtäviin.
Meillä Pihlajalinnan Henkilöstöpalveluissa sairaanhoitajat voivat työskennellä vuokratyöntekijänä monipuolisissa työtehtävissä erilaisissa yksiköissä, kuten vuodeosastoilla sekä asumispalveluissa esimerkiksi ikäihmisten ja vammaisten parissa. Kerro meille osaamisestasi ja muista toiveistasi!
Etsimämme henkilö
Sen lisäksi, että olet Valviran laillistama sairaanhoitaja ja olisi hienoa, jos sinulla olisi aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä. Tärkeää meille on myös
- taito työskennellä erilaisten ihmisten kanssa.
- aloitekyky ja vastuunkanto omasta työstä.
- into luoda myönteisiä ja mieleenpainuvia kohtaamisia.
Mikäli sinulla ei ole voimassa olevia Love-lääkelupia, voit suorittaa ne kauttamme ennen työn aloitusta. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastyössä edellytetään tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta. Tehtävään valittavan on myös esitettävä rikosrekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta).
Tarjoamme
Työntekijöillämme on kannustava palkkaus pohjautuen Terveyspalvelualan työehtosopimukseen, johon sisältyy henkilökohtainen palkanosa. Pihlajalinnalaisena pääset myös kuntoilemaan edulliseen hintaan Forever-kuntoklubeille ja saat muun muassa laajat työterveyshuollon palvelut sekä kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Pidemmässä työsuhteessa saat lisäksi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun.
Pihlajalinnassa olet osa ammattitaitoista ja ihmisläheistä työyhteisöä, jossa sinua kuullaan ja arvostetaan. Meillä pääset töihin turvalliseen, kannustavaan ja avoimeen työyhteisöön sekä kasvavaan ja kehittyvään organisaatioon alan parhaiden ammattilaisten joukkoon. Isona työnantajana voimme tarjota sinulle runsaasti mielenkiintoisia vaihtoehtoja urapolullesi myös jatkossa niin Pihlajalinnan omissa yksiköissä kuin ulkoisilla asiakkaillammekin. Kuuntelemme toiveitasi, tuemme ammatillista kehittymistäsi ja autamme sinua rakentamaan haaveidesi mukaisen työuran.
Kiinnostuitko? Hae helposti ilman cv:tä ja hakukirjettä. Halutessasi voit kysyä lisätietoja sähköpostitse hoitajarekry@pihlajalinna.fi tai puhelimitse 040 650 2986.
Pihlajalinna Henkilöstöpalvelut
Pihlajalinna Henkilöstöpalvelut välittää julkiselle sektorille ja Pihlajalinnan omiin yksiköihin osaavaa ja ammattitaitoista hoitohenkilöstöä. Vuokrahoitajamme työskentelevät asiakkaidemme yksiköissä, mutta työsuhteessa Pihlajalinna Henkilöstöpalveluihin. Haluamme jokapäiväisen työmme kautta tarjota korkealaatuista palvelua niin asiakkaillemme kuin työntekijöillemmekin.