Yliopistonlehtori, solu- ja molekyylibiologia

Bio- ja ympäristötieteiden laitos hakee solu- ja molekyylibiogian yliopistolehtoria 1.10.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on toistaiseksi voimassa.

Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen toiminta on laaja-alaista tähdäten biologisten luonnonilmiöiden perusmekanismien ymmärtämiseen molekyyli- ja solutasolta aina eliöyhteisöjen ja ekosysteemien toimintaan. Monitieteinen yhteistyö Nanotiedekeskuksen kanssa tutkimuksessa ja opetuksessa syventää luonnon perusilmiöiden ymmärrystä biologian, kemian ja fysiikan menetelmin. Opetus perustuu laitoksella tehtävään tutkimukseen ja siinä kulkee limittäin teoreettinen lähestymistapa käytännön harjoitteluun esimerkiksi laboratoriokursseilla. Laitos kouluttaa monipuolisesti tutkijoita ja osaajia solu- ja molekyylibiologian, ekologian ja evoluutiobiologian, sekä vesistö- ja ympäristötieteiden laajalle kentälle, jotka osaltaan rakentavat tulevaisuuden kestävää yhteiskuntaa.

Laitoksen tutkimus rakentuu kolmesta vahvuusalasta: biologinen nanotiede, evoluutiotutkimus ja luonnonvarojen kestävät käyttö. Tutkimustoiminnallemme on luonteenomaista ennakkoluuloton eri biologian alojen yhdistäminen ja empiirisen tutkimuksen korostaminen. Perus- ja soveltava tutkimus kulkevat luontevasti rinnakkain, mistä hyvänä esimerkkinä ovat luonnosta löytyvien antiviraalien molekyylien rakenteen ja toiminnan tutkimus, faagiterapian mahdollisuuksien hyödyntäminen antibioottien korvaajina tai tekoälyn ja kansalaistieteen hyödyntäminen muuttolintulajien levinneisyyden muutoksen tutkimuksessa.

Haku alkaa ja päättyy

Etsimämme henkilö

Haemme yliopistonlehtoria vahvistamaan ja kehittämään laitoksen tutkimus- ja opetustoimintaa solu- ja molekyylibiologian alalla sekä tukemaan yliopiston profiloitumisaluetta “Ikääntyminen, ympäristö ja toimintakyky”. Hakijalta edellytetään näyttöä biologisiin nanotieteisiin liittyvien tutkimushankkeiden käynnistämisestä, kilpaillun tutkimusrahoituksen hankkimisesta, aktiivisesta julkaisutoiminnasta, kansallisesta/kansainvälisestä verkostoitumisesta, vahvaa opetuskokemusta sekä kykyä opetuksen kehittämiseen ja organisointiin. Opetus käsittää sekä kandidaatti- että maisteritason opintoja, sisältäen laajasti sekä teoreettista pohjaa että uusimpia kokeellisia solu- ja molekyylibiologian menetelmiä.

Yliopistonlehtorin tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Hyvä englannin kielen taito ja kyky antaa opetusta englannin kielellä katsotaan hakijalle eduksi. Opetuskielenä painottuu suomi, mutta myös englantia käytetään. Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tarjoamme

Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen, jossa saat mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen. Pääset osaksi kansainvälistä ja monitieteistä yhteisöämme, jossa jokaisen hyvinvointi on tärkeää. Tarjoamme kampuksella ja sen läheisyydessä hyvät puitteet liikkuvaan ja hyvinvoivaan elämäntapaan.

Yliopistonlehtorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 6-7 mukaan. Palkkasi on noin 4100-4700 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.

Hakeminen

Tarkista, että ORCID-profiilisi (https://orcid.org) toimii: julkaisusi on listattu ja niiden näkyvyys on asetettu julkiseksi (set visibility: Everyone). Ilman ORCID-profiilia et voi hakea tätä tehtävää. 

Hakemuksiin tulee liittää englanninkielisinä pdf-muodossa (hakijan nimi tulee mainita tiedoston nimessä):

  1. Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (ks. TENK:n ohje).
  2. Lyhyt vapaamuotoinen hakemuskirje (enintään 2 sivua) sisältäen tutkimusintressisi, uratavoitteesi ja aiemman kokemuksesi sekä ansiosi suhteessa tämän tehtävän pätevyyteen.
  3. Numeroitu julkaisuluettelo Suomen Akatemian mallin mukaan kaikista niistä tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.
  4. Enintään 5 julkaisua, jotka on numeroitava julkaisuluettelon mukaisesti (yhtenä PDF-tiedostona) tai valitut julkaisut -tiedosto, josta löytyy julkiset linkit valittuihin julkaisuihin (enintään 5). 
  5. Tutkimussuunnitelma: lyhyt kirjallinen selostus (enintään 4 sivua) hakijan tutkimusansioista, tutkimuksen johtamisesta ja tutkimusrahoituksen hakemisesta sekä tehtävään liittyvä tutkimussuunnitelma ja visio siitä, miten hakijan nykyinen ja tuleva toiminta tukee Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä.  
  6. Ohjeistuksen mukaisesti laadittu opetusportfolio eli kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (ohjeistus Tule meille töihin -sivustolla).

Lähetä hakemuksesi 15.4.2025 mennessä sähköisellä lomakkeella. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta huomioon.

Lisätietoja antavat professori Janne Ihalainen, janne.ihalainen@jyu.fi ja professori Lotta-Riina Sundberg, lotta-riina.sundberg@jyu.fi.

Tarjoamme hyvät työolosuhteet tutkijoille ja noudatamme Tutkijanuran ja -aseman kehittämisen (HRS4R) periaatteita. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Euroopan komission julkaisemaan Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin ja säännöstöön tutkijoiden työhönotosta (englanninkielinen lyhenne Charter & Code). Jyväskylän yliopisto on sitoutunut tasapuolisuuteen, johdonmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen valintapäätöksissä ja noudattaa vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia. Jyväskylän yliopisto on sitoutunut vastuullisen tutkijanarvioinnin DORA-julistukseen ja noudattamaan CoARA-periaatteita.

Hakemusprosessimme on läpinäkyvä, ammattimainen ja kansainvälinen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Kaikissa valinnoissa huomioidaan tiedekunnan huolellinen, sisäinen harkinta ja ulkopuolisten asiantuntijoiden antamat arviot. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä.

Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkimuksen vahvuusalat ovat evoluutiobiologia, luonnonvarojen ja ympäristön tutkimus sekä biologinen nanotiede. Laitoksen Ambiotica-rakennuksessa on laadukkaat ja modernit solu- ja molekyylibiologian laboratoriot sekä erittäin motivoitunutta laboratoriohenkilökuntaa. Se on kiinteä osa Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen kokeellisen tutkimuksen kompleksia Ylistönrinteen kampuksella. Erityisesti Nanotiedekeskus tarjoaa laaja-alaisesti kansainvälisesti korkean tason laitteistot monitieteisen tutkimuksen tekemiseen.

Jyväskylän yliopisto on 2500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Olemme savuton ja tuoksuton työpaikka. Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.

Puhelin: (014) 260 1211
Sähköposti: jy-rekrytointi@jyu.fi
Sijainti: Seminaarinkatu 15

Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena, sinulla on 6 tuntia aikaa hakemuksen täyttämiseen ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta. Hakemusta voi muokata hakuajan päättymiseen asti.

Logo

Yliopistonlehtori, solu- ja molekyylibiologia

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!