Sinustako kapasiteettiohjaaja Fintrafficin raideliikenteenohjaukseen?
Meillä olisi monipuolista ja merkityksellistä työtä neljän eri liikennemuodon parissa. Fintrafficissa työskentelee yhteensä yli 1 100 huippuammattilaista neljän eri liikennemuodon parissa: lennonvarmistuksessa sekä meri-, tie- ja raideliikenteenohjauksessa. Haluamme olla omalta osaltamme myötävaikuttamassa siihen, että Suomessa on maailman turvallisin, sujuvin ja ympäristöystävällisin liikenne. Kehitämme aktiivisesti tulevaisuuden digitaalisia ratkaisuja sekä teemme töitä luodaksemme Suomeen maailmanluokan liikenteen ekosysteemin.
Haemme kapasiteettiohjaajaa raiteistonkäytön kapasiteetinhallinnan operatiiviseen tehtävään. Ratapihojen kapasiteetinhallinnan kehittäminen ja kapasiteettiohjaustoiminto on käynnistynyt syksyllä 2020, ja kehitämme ja laajennamme toimintaa jatkuvasti. Tehtävässä pääset mukaan luomaan uutta ja vaikuttamaan sekä järjestelmän että toiminnon ja tehtävien kehittämiseen operatiivisen työsi ohella.
Rautateiden Kapasiteetinhallinta Fintrafficissä
Rautateiden kapasiteetinhallinnan tärkein tehtävä on varmistaa, että kaikkien rautatieliikenteen harjoittajien suunnittelema liikennöinti pystytään toteuttamaan muu liikenne, vaihtotyöt ja ratatyöt huomioiden. Rataverkon infrastruktuuri, esimerkiksi yksiraiteisuus ja kohtaamispaikkojen määrä määrittelee reunaehdot sille, millaista kapasiteettia eri rataosille voidaan hakea ja myöntää. Kapasiteetinhallinnan kehittämiseen liittyvillä tehtävillä pyritään mm. siihen, että rataverkon kapasiteetti on tehokkaasti hyödynnetty ja se on joustavasti käytettävissä.
Fintrafficin kapasiteetinhallinta jakaa kiireellistä ratakapasiteettia hakijoille sekä tekee liikenteen yhteensovittamista säännöllisen liikenteen vuosihaku- ja muutosajankohdissa Väyläviraston määrittelemien periaatteiden mukaisesti. Kapasiteettiohjaustoiminto vastaa ratapihojen kapasiteetinhallinnasta erikseen sovituilla liikennepaikoilla. Ratapihojen kapasiteetinhallintaa otetaan vaiheittain käyttöön. Vuoden 2024 aikana kapasiteettiohjauspalvelu on laajentunut noin 50 uudelle liikennepaikalle ja vuoden 2025 aikana laajenee valtakunnalliseksi palveluksi.
Mitä työ pitää sisällään?
Kapasiteettiohjaaja toimii raiteistonkäyttöön liittyvissä asioissa rautatieliikenteen harjoittajan linkkinä liikenteenohjaukseen ja matkustajainformaatiota hoitavaan tahoon liikennepaikoilla tai liikennepaikan osilla, joissa on kapasiteettiohjaustoiminto käytössä.
Kapasiteettiohjaustoiminto vastaa puolueettomana tahona ratapihojen raiteistonkäytöstä monitoimijaympäristössä ja varmistaa, että raiteistonkäytön suunnitelma on toteuttamiskelpoinen, ratapihasopimusten mukainen sekä ajantasainen SAAGAn raidenäkymässä. Lisäksi kapasiteettiohjaajan tehtäviin kuuluu muutostarpeiden ennakointi, konfliktien ratkaisu ja erikseen sovitun alueen kiireellisten kapasiteettihakemusten käsittely.
Kapasiteettiohjaajan tehtävässä työskentely tapahtuu Helsingin ohjauskeskuksessa vuoropäällikön alaisuudessa. Työtä tehdään vuorokauden ympäri kahdessa vuorossa. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen.
Mitä edellytämme sinulta?
- Tasapuolista päätöksentekokykyä sovittujen toimintamallien mukaisesti, hyviä vuorovaikutustaitoja, paineensietokykyä, tarkkuutta, aktiivisuutta ja nopeaa reagointikykyä
- Laadukasta työtä sekä hyvää palveluasennetta sisäisiä ja ulkoisia sidosryhmiä kohtaan
- Sujuvaa suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa
- Järjestelmällisyyttä ja hyvää paineensietokykyä
- Tilannejohtamiskykyä muuttuvissa operatiivisissa tilanteissa
- Ratkaisukeskeistä ja ennakoivaa ajattelutapaa
- Sujuvaa tietoteknistä osaamista sekä kykyä omaksua ja hallita erilaisten tietojärjestelmien käyttöä
- Kehitysmyönteisyyttä
Lisäksi arvostamme myös halukkuutta osallistua toiminnon ja työkalujen jatkuvaan kehittämiseen eri sidosryhmien kanssa sekä nopeaa kykyä omaksua uusia järjestelmiä ja toimintamalleja. Lisäksi eduksi katsotaan englannin kielen taidon sekä kokemuksen ratapihojen raiteistonkäytöstä tai ratapihoilla työskentelystä.
Olemme vahvasti sitoutuneita arvoihimme, jotka ohjaavat toimintaamme. Tutustuthan niihin alakulmasta löytyvän arvovideomme kautta.
Kohtasivatko osaamisesi lisäksi ajatuksesi ja arvomaailmamme kanssasi? Jos vastasit kyllä, jatkathan ilmoituksen lukemista niin kerromme miksi sinun kannattaisi jättää hakemus!
Mitä tarjoamme sinulle?
Mahdollistaaksemme maailman turvallisimman, sujuvimman ja ympäristöystävällisimmän liikenteen, on roolimme Fintrafficissa tehdä maailman paras liikenteenohjaus sekä tuottaa liikenteelle informaatiota, dataa ja digitaalisia palveluita niin, että ihmisten ja tavaroiden liikuttaminen olisi turvallista, sujuvaa ja tehokasta.
Tarjoamme sinulle:
- Kattavan henkilökohtaisen opetussuunnitelman ja perehdytyksen aiemman osaamisen perusteella
- Mielenkiintoisen ja merkityksellisen sekä haasteellisen ja itsenäisen tehtävän
- Mahdollisuuden työskennellä innostavassa työyhteisössä
- Osaavan tiimin ja kannustavan esihenkilön tuen
- Monipuoliset henkilöstöedut (mm. liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden vuosittainen tuki, työmatkaetu, lounasetu sekä kattavat työterveyshuollon palvelut)
Kiinnostuitko ja haluat tietää lisää?
Lisätietoja tehtävästä antaa kapasiteettiohjauksen ja kapasiteetinhallinnan tiimipäällikkö Aleksi Palomäki. Tavoitat hänet puhelimitse ti 3.6. klo 12–13, ke 4.6. klo 12–14 ja to 5.6. klo 12–14 p. 044 2979799 tai sähköpostilla aleksi.palomaki@fintraffic.fi.
Haethan meille klikkaamalla “Hae tähän työpaikkaan”!
Otamme hakemuksia vastaan vain rekrytointijärjestelmämme kautta. Kerrothan hakemuksessasi, miksi juuri sinä olisit joukkoomme sopivin. Lähetä hakemuksesi ja CV meille “Hae tähän työpaikkaan”-linkin kautta 9.6.2025 mennessä. Laitathan hakemuksesi pikaisesti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Kutsumme hakemusten perusteella sopivimpia hakijoita haastatteluun. Haastattelut tullaan järjestämään Helsingissä joinakin seuraavista päivistä: 12.6, 13.6 ja 16.6. Osana rekrytointiprosessia hyödyntää soveltuvuusarviointia päätöksemme tueksi. Soveltuvuusarvioinnit rekrytoinnissa edenneiden kanssa tullaan järjestämään viikolla 25-26.
Tehtävässä noudatetaan Palvelualojen työnantajat PALTA ry ja Rautatiealan Unioni RAU ry:n Asiakaspalvelua, liikenteenhoitoa ja –ohjausta sekä hallinnollisia ja muita toimistotehtäviä koskevaa työehtosopimusta. Tehtävän peruspalkka on palkkaliitteen ”Tehtäväkohtaiset ohjekuukausipalkat muille toimihenkilöille” palkkaryhmän 16b mukainen 3 250,67e/kk, jonka lisäksi maksetaan henkilökohtaista lisää, joka on korkeintaan 13,5 % tehtäväkohtaisesta osuudesta.
Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa http://www.supo.fi.
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic
Fintraffic liikuttaa maalla, merellä ja ilmassa. Autamme ihmiset ja tavarat perille turvallisesti, sujuvasti ja ympäristöä huomioiden. Älykkäät liikenteenohjauspalvelut, digipalvelut yrityksille ja kuluttajille sekä ajantasainen liikennetieto vauhdittavat Suomen kehittymistä kestävän liikenteen ja logistiikan edelläkävijäksi. Palveluksessamme on 1100 ammattilaista. Tutustu työhömme lennonjohtokeskuksessa, raideliikenteen ohjauskeskuksessa sekä meriliikenne- ja tieliikennekeskuksessa.

