Software Tech Lead, Integraatioalusta

Sinustako Software Tech Lead Fintraffic Raiteelle?

Fintrafficissa työskentelee yhteensä yli 1200 huippuammattilaista neljän eri liikennemuodon parissa: lennonvarmistuksessa sekä meri-, tie- ja raideliikenteenohjauksessa. Fintrafficin raideliikenteenohjaus vastaa rautatieliikenteen ohjauksesta ja hallinnasta. Raideliikenteenohjauksessa työskentelee noin 500 ammattilaista esimerkiksi liikenneohjaajina, liikennetiedottajina, vuoropäälliköinä, projektipäälliköinä, raideliikenteen erityisasiantuntijoina. Rautatiealan uudistuessa ja digitalisoituessa panostamme yhä enemmän tuotekehitykseen ja etsimme ohjelmistokehityksen, tuotehallinnan ja muotoilun osaajia, esimerkiksi arkkitehtejä, sovelluskehittäjiä, ohjelmistotestaajia, tuotepäällikköitä ja muotoilijoita.

Osana Digirata hanketta, Fintraffic Raiteelle perustettiin viime vuonna ohjelmistotuotantoyksikkö, jonka avulla lähdemme uudistamaan liikenteenohjaus ja –hallintajärjestelmiä Eurooppalaisen ETCS standardin mukaisiksi. Tavoitteena on uudistaa ohjelmistokehityksen toimintatavat tukemaan modernia ketterää tuotelähtöistä ohjelmistokehitystä, jotta voimme toteuttaa parhaimmat työkalut tehokkaaseen ja turvalliseen liikenteenohjaukseen.

Mitä tehtävä pitää sisällään?

Kasvatamme osaamistamme ja organisaatiota tämän vuoden aikana perustamalla uusia tiimejä toteuttamaan osia uudesta liikenteenohjaus- ja hallintajärjestelmästä. Haemme nyt Tech Leadiä, jonka tehtävät tulevat aluksi keskittymään integraatioalustan kehittämiseen ja tuotteistamiseen sisäiseen käyttöön. Alustan tehtävänä on mahdollistaa integraatiot eri järjestelmien välillä ja luoda pohja uuden kehittämiseen muissa arvotiimeissä.

Kehitämme palveluitamme Azuren julkipilviympäristöön. Käytämme komponenttien kehittämiseen mikropalvelupohjaista arkkitehtuuria ja käyttöliittymät kehitetään web-teknologioilla.  Integraatiot tulevat vaatimaan ainakin REST ja event pohjaisia ratkaisuja. Tässä roolissa sinulla ei ole esihenkilövastuuta vaan saat keskittyä johtamiseen täysin teknisestä näkökulmasta. Arvotiimit koostuvat meillä tuotepäälliköstä (product manager), tuotemuotoilijasta (product designer), arkkitehdeistä, sekä kehittäjistä (tech lead, engineer ja test engineer).

Tehtävä on vakituinen ja edellyttää jonkin verran matkustamisvalmiutta sekä työskentelyä toimistollamme Helsingissä, hyvien kulkuyhteyksien päässä, noin 1–2 kertaa viikossa. Tule rakentamaan meidän kaikkien arjesta sujuvampaa ja turvallisempaa!

Mitä odotamme sinulta?

Jotta voit onnistua tehtävässä, edellytämme sinulta:

  • Näyttöä osallistumisesta laajan integraatiokokonaisuuden tai integraatioalustan kehittämiseen ja/tai muutokseen
  • Näyttöä teknisestä johtajuudesta ohjelmistokehitystiimissä
  • Vahvaa osaamista integraatioiden tai integraatioalustan toteuttamisesta
  • Näyttöä Azure sovelluskehityksestä, esim. IaC
  • Kiinnostusta kehittää järjestelmää käyttäjälähtöisesti
  • Yli viiden vuoden kokemusta ketterästä ohjelmistokehityksestä modernissa tuoteorganisaatiossa
  • Kandidaatti- tai maisteritason koulutusta soveltuvalta alalta tai vastaavaa osaamista
  • Erinomaisia yhteistyö-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja
  • Erinomaista suomen (vähintään C1) ja englannin kielen osaamista
  • Kykyä toimia kehittyvässä ja muuttuvassa ympäristössä sekä toimia suunnannäyttäjänä

Lisäksi eduksi katsomme:

  • Kokemuksen REST API kehityksestä, event streamingistä, autentikoinnista
  • Kokemuksen fullstack kehityksestä (backend, frontend ja infra)
  • Kokemuksen TDD- ja ATDD-menetelmistä
  • Rautatiealan kokemuksen
  • Kokemuksen kehittämisestä säännellyssä ympäristössä

Mitä tarjoamme sinulle?

Tässä roolissa pääset vaikuttamaan ja toimit suunnannäyttäjänä teknisissä ratkaisuissa. Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen näköalapaikan rautatiealan uudistumiseen.

Tarjoamme

  • Mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän kehittyvällä toimialalla
  • Hyvän työyhteisön ja osaavan tiimin tuen
  • Palkan osaamisen ja kokemuksen mukaan, noin 5500–6500 euroa kuukaudessa
  • Joustavat työajat ja hybridityön, jossa voit työskennellä joustavasti toimistolla ja etänä.

Meillä on positiivinen ja uudistumiskykyinen työympäristö, jossa avoimuus ja hyvä johtajuus ovat päivittäisen toimintamme lähtökohtia. Fintrafficille on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki tunnustuksena sitoutuneesta ja systemaattisesta työstä mielen hyvinvoinnin edistämiseen. Olemme myös mukana Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena on edistää työn ja perheen, opiskelun, sekä muun elämän yhteensovittamisen hyviä käytäntöjä työpaikoilla.

Tarjoamme hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen (esim. koulutukset, verkko-oppimisympäristöt, mentorointiohjelma.) Saat myös monipuoliset henkilöstöedut (mm. tuki liikunta- ja kulttuuripalveluihin, työmatkaetu, lounasetu sekä kattavat työterveyshuollon palvelut). Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä joustavasti yhtiömme kulloisen voimassa olevan hybridityömallin mukaisesti.

Olemme vahvasti sitoutuneita arvoihimme, jotka ohjaavat toimintaamme. Arvomme ovat Turvaamme, Välitämme, Näytämme suuntaa ja Yhdessä. Voit tutustua niihin tarkemmin alakulmasta löytyvän arvovideomme kautta.

Hae meille!

Haethan tehtävää klikkaamalla “Hae tähän työpaikkaan”! Otamme hakemuksia vastaan vain rekrytointijärjestelmämme kautta. Kerrothan hakemuksessasi, miksi juuri sinä olisit tehtävään sopivin. Lähetä palkkatoiveella varustettu hakemuksesi ja CV meille “Hae tähän työpaikkaan”-linkin kautta 26.7.2026 mennessä.

Osana rekrytointiprosessia hyödynnämme soveltuvuusarviointia päätöksemme tueksi. Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa http://www.supo.fi.

Lue Fintrafficista lisää: www.fintraffic.fi

Lataa itsellesi ilmainen Fintraffic Mobiili -sovellus, jossa liikenteenohjauksemme tuottama tieto sujuvoittaa matkaasi tien päällä ja raiteilla. Lue lisää: fintraffic.fi/mobiili

Palkka: 5500.00 - 6500.00 €/Kuukausittain
Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic

Fintraffic liikuttaa maalla, merellä ja ilmassa. Autamme ihmiset ja tavarat perille turvallisesti, sujuvasti ja ympäristöä huomioiden. Älykkäät liikenteenohjauspalvelut, digipalvelut yrityksille ja kuluttajille sekä ajantasainen liikennetieto vauhdittavat Suomen kehittymistä kestävän liikenteen ja logistiikan edelläkävijäksi. Palveluksessamme on 1100 ammattilaista. Tutustu työhömme lennonjohtokeskuksessa, raideliikenteen ohjauskeskuksessa sekä meriliikenne- ja tieliikennekeskuksessa.

Sijainti: Helsinki
Logo

Software Tech Lead, Integraatioalusta

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!