Software Tech Lead

Sinustako Software Tech Lead Fintraffic Raiteelle?

Fintrafficissa työskentelee noin 1200 huippuammattilaista neljän eri liikennemuodon parissa: lennonvarmistuksessa sekä meri-, tie- ja raideliikenteenohjauksessa. Fintrafficin raideliikenteenohjaus vastaa rautatieliikenteen ohjauksesta ja hallinnasta. Raideliikenteenohjauksessa työskentelee noin 500 ammattilaista esimerkiksi liikenneohjaajina, liikennetiedottajina, vuoropäälliköinä, projektipäälliköinä, raideliikenteen erityisasiantuntijoina. Rautatiealan uudistuessa ja digitalisoituessa panostamme yhä enemmän tuotekehitykseen ja etsimme ohjelmistokehityksen, tuotehallinnan ja muotoilun osaajia, esimerkiksi arkkitehtejä, sovelluskehittäjiä, ohjelmistotestaajia, tuotepäällikköitä ja muotoilijoita.

Osana Digirata-hanketta, Fintraffic Raiteelle perustettiin viime vuonna ohjelmistotuotantoyksikkö, jonka avulla lähdemme uudistamaan liikenteenhallintajärjestelmää eurooppalaisen ETCS-standardin mukaisiksi. Tavoitteena on uudistaa ohjelmistokehityksen toimintatavat tukemaan modernia ketterää tuotelähtöistä ohjelmistokehitystä, jotta voimme toteuttaa parhaimmat työkalut tehokkaaseen ja turvalliseen liikenteenohjaukseen.

Mitä tehtävä pitää sisällään?

Kasvatamme osaamistamme ja organisaatiota tämän vuoden aikana perustamalla uusia tiimejä toteuttamaan osia uudesta liikenteenhallintajärjestelmästä. Haemme nyt Software Tech Leadiä vastaamaan liikenteenhallinnan komponenttien kehittämisestä. Tech Leadinä vastaat ominaisuuksien teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta sekä ohjelmistoarkkitehtuurin toteuttamisesta tiimin vastuualueella. Huolehdit, että tiimillä on tarvittavat tekniset kyvykkyydet tuottaa laadukas toteutus ja että tiimi jatkuvasti kehittää osaamistaan ja toimintatapojaan. Tech Leadinä toimit tuotepäällikön teknisenä vastinparina tuotekehityksessä. Suunnittelet tiimin kanssa AI-työnkulut ja varmistat vastuullisen tekoälyn käytön. Toimit tiimin edustajana keskusteluissa tiimien välillä sekä sisäisten ja ulkoisten kumppanien kanssa. Sinulla ei ole esihenkilövastuuta vaan saat keskittyä johtamiseen täysin teknisestä näkökulmasta. Tiimi koostuu tuotepäälliköstä (product manager), tuotemuotoilijasta (product designer) sekä kehittäjistä (tech lead, engineer ja test engineer).

Kehitämme palveluitamme Azuren julkipilviympäristöön. Käytämme komponenttien kehittämiseen mikropalvelupohjaista arkkitehtuuria ja käyttöliittymät kehitetään web-teknologioilla mikro-frontendeinä osaksi järjestelmäkokonaisuutta. Nykyinen tech stack backendissä: Node.js ja TypeScript sekä Kotlin ja Spring Boot, frontendissä: React ja TypeScript micro frontend -arkkitehtuurina.

Tehtävä on vakituinen ja edellyttää jonkin verran matkustamisvalmiutta sekä työskentelyä toimistollamme Helsingissä, hyvien kulkuyhteyksien päässä, noin 1–2 kertaa viikossa. Tule rakentamaan meidän kaikkien arjesta sujuvampaa ja turvallisempaa!

Mitä odotamme sinulta?

Olet tiimiä ja yhteistyökumppaneitasi kunnioittava palveleva johtaja, joilla on kyky luoda luottamuksen ilmapiiri sekä tiimin sisällä että sinun ja yhteistyökumppaneiden välille.

Jotta voit onnistua tehtävässä, edellytämme sinulta: 

  • Näyttöä teknisestä johtajuudesta kehitystiimissä
  • Kykyä luoda jatkuvan kehittymisen kulttuuria tiimissä
  • Yli viiden vuoden kokemusta modernista ohjelmistokehityksestä
  • Vahvaa fullstack-osaamista (backend, frontend ja infra)
  • Näyttöä Azure-osaamisesta
  • Kokemusta TDD- ja ATDD-menetelmistä
  • Kiinnostusta kehittää järjestelmää käyttäjälähtöisesti
  • Kandidaatti- tai maisteritason koulutusta soveltuvalta alalta tai vastaavaa osaamista
  • Erinomaisia yhteistyö-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja
  • Erinomaista suomen (vähintään C1) ja englannin kielen osaamista
  • Kykyä toimia kehittyvässä ja muuttuvassa ympäristössä sekä toimia suunnannäyttäjänä

Lisäksi eduksi katsomme:

  • Kokemuksen IaC:sta, REST API:sta, event streamingistä, autentikoinnista
  • Rautatiealan kokemuksen
  • Kokemuksen säännellyssä ympäristössä kehittämisestä

Mitä tarjoamme sinulle?

Tässä roolissa pääset vaikuttamaan ja toimimaan suunnannäyttäjänä teknisissä ratkaisuissa. Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen näköalapaikan rautatiealan uudistumiseen.

Tarjoamme

  • Mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän kehittyvällä toimialalla
  • Hyvän työyhteisön ja osaavan tiimin tuen
  • Palkan osaamisen ja kokemuksen mukaan, noin 5500–6500 euroa kuukaudessa
  • Joustavat työajat ja hybridityön, jossa voit työskennellä joustavasti toimistolla ja etänä.

Meillä on positiivinen ja uudistumiskykyinen työympäristö, jossa avoimuus ja hyvä johtajuus ovat päivittäisen toimintamme lähtökohtia. Fintrafficille on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki tunnustuksena sitoutuneesta ja systemaattisesta työstä mielen hyvinvoinnin edistämiseen. Olemme myös mukana Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena on edistää työn ja perheen, opiskelun, sekä muun elämän yhteensovittamisen hyviä käytäntöjä työpaikoilla.

Tarjoamme hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen (esim. koulutukset, verkko-oppimisympäristöt, mentorointiohjelma.) Saat myös monipuoliset henkilöstöedut (mm. tuki liikunta- ja kulttuuripalveluihin, työmatkaetu, lounasetu sekä kattavat työterveyshuollon palvelut). Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä joustavasti yhtiömme kulloisen voimassa olevan hybridityömallin mukaisesti.

Olemme vahvasti sitoutuneita arvoihimme, jotka ohjaavat toimintaamme. Arvomme ovat Turvaamme, Välitämme, Näytämme suuntaa ja Yhdessä. Voit tutustua niihin tarkemmin alakulmasta löytyvän arvovideomme kautta.

Kiinnostuitko? Haluaisitko tietää lisää?

Kysymyksiä tehtävästä tai haluatko lisätietoja? Software Engineering Manager Matti Kiviluoto vastaa 2.10.2026 klo 13.00–15.00 numerosta 044 523 0012.

Hae meille! Haethan tehtävää klikkaamalla “Hae tähän työpaikkaan”! Otamme hakemuksia vastaan vain rekrytointijärjestelmämme kautta. Kerrothan hakemuksessasi, miksi juuri sinä olisit tehtävään sopivin. Lähetä palkkatoiveella varustettu hakemuksesi ja CV meille “Hae tähän työpaikkaan”-linkin kautta 11.10.2026 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana.

Osana rekrytointiprosessia saatamme hyödyntää soveltuvuusarviointia päätöksemme tueksi.

Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain (Turvallisuusselvityslaki 726/2014) mukainen perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys sekä selvitys ulkomaansidonnaisuuksista. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa http://www.supo.fi.

Lue Fintrafficista lisää: www.fintraffic.fi

Lataa itsellesi ilmainen Fintraffic Mobiili -sovellus, jossa liikenteenohjauksemme tuottama tieto sujuvoittaa matkaasi tien päällä ja raiteilla. Lue lisää: fintraffic.fi/mobiili

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic

Fintraffic liikuttaa maalla, merellä ja ilmassa. Autamme ihmiset ja tavarat perille turvallisesti, sujuvasti ja ympäristöä huomioiden. Älykkäät liikenteenohjauspalvelut, digipalvelut yrityksille ja kuluttajille sekä ajantasainen liikennetieto vauhdittavat Suomen kehittymistä kestävän liikenteen ja logistiikan edelläkävijäksi. Palveluksessamme on 1100 ammattilaista. Tutustu työhömme lennonjohtokeskuksessa, raideliikenteen ohjauskeskuksessa sekä meriliikenne- ja tieliikennekeskuksessa.

Sijainti: Helsinki
Logo

Software Tech Lead

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!