Sosiaalialan lehtori
Haemme nyt Diakin Helsingin-kampukselle
sosiaalialan lehtoria (varhaiskasvatus)
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.10.2026 alkaen.
Sosiaalialan lehtorina opetat ja ohjaat alemman ammattikorkeakoulututkintojen (AMK) opiskelijoita suomeksi ja englanniksi. Toimit ryhmävastaavana sekä ohjaat opinnäytetyöitä ja harjoitteluita. Tehtävässä painottuvat varhaiskasvatuksen opetussisällöt, ohjaustyö sekä työn kehittäminen. Tehtävään kuuluu myös sosiaalialan sisältöjen opetusta.
Tehtävässä osallistut tutkinto-ohjelmien sisältöjen, rakenteiden ja pedagogiikan kehittämiseen sekä toimit yhteistyössä työelämän ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden osallistua laajasti myös ammattikorkeakoulun TKI-toimintaan, jatkuvan oppimisen palveluiden kehittämiseen sekä palveluliiketoimintaan.
Sinulla on
- soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus (L 540/2018) sekä täytät asetuksen 1129/2014 mukaisen ammattikorkeakoulun lehtorin kelpoisuusvaatimuksen
- ajantasaista, laaja-alaista kokemusta ja asiantuntijuutta varhaiskasvatuksesta ja/tai sosiaalialan työstä
- verkostojen tuntemusta sekä vahvaa ymmärrystä kasvatus- ja hyvinvointialojen kehitysnäkymistä
- vahvat vuorovaikutus-, ohjaus- ja yhteistyötaidot
- valmiudet opettaa suomen ja englannin kielellä.
Arvostamme kokemusta monimuoto- ja verkkopedagogiikasta sekä kiinnostusta sähköisten oppimisympäristöjen kehittämiseen.
Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtäväkentän valtakunnallisessa, kansainvälistyvässä ammattikorkeakoulussa. Pääset myös osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota, jossa työskentely koetaan merkitykselliseksi. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivoimme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Tehtävän kuukausipalkka perustuu ammattikorkeakoulujen työehtosopimukseen (alkupalkka 3 725,34 € ilman lisiä).
Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Ilona Kontinen, p. 050 591 7442, 14.8.2026 klo 9–10.30 ja 18.8.2026 klo 12–13.30 sekä ilona.kontinen@diak.fi.
Haethan tehtävään pian, kuitenkin viimeistään 23.8.2026. Liitäthän hakemukseen CV:n ja hakemuskirjeen.
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Sosiaalisten innovaatioidemme lähtökohtana on aina ihminen. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellista kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.