Sosiaaliohjaaja, Mielenterveys -ja päihdepalveluiden asumisyksikkö Veturi

Haemme sosionomia vakituiseen sosiaaliohjaajaan virkaan, jonka ensisijainen sijoituspaikka on asumisyksikkö Veturi.  

Tarjoamme mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattua, kuntouttavaa ympärivuorokautista, ja yhteisöllistä  asumista, 32 paikkaisessa yksikössämme. Yksikössä toteutetaan myös asumisen arviointijaksoja oikean tuen ja asumismuodon löytämiseen.  Toimintamme perustuu ensisijaisesti toipumisorientaatio viitekehykseen. Asumispalveluiden toimintaa kehitetään jatkuvasti tämän viitekehyksen mukaisesti. 

Me tarjoamme sinulle innostuneen ja kehittämismyönteisen työyhteisön, jossa pääset kehittämään toimintaa yhdessä huipputiimin kanssa. 

Sosiaaliohjaajan työnkuvaan Veturissa kuuluu asiakkaan ja moniammatillisen tiimin kanssa yhteistyössä toteuttamissuunnitelman laatiminen ja suunnitelmassa sovitun tuen toteuttaminen sekä asiakkaan palvelutarpeen arvioiminen. Sosiaaliohjaaja tukee asiakasta saavuttamaan asiakassuunnitelmaan kirjatut yksilölliset tavoitteet ja vahvistaa osaltaan asiakkaan toipumista. Sosiaaliohjaajan monipuolisiin tehtäviin kuuluvat mm. sosiaalisen tuen, neuvonnan ja ohjauksen tehtävät. Työskentelet pääsääntöisesti päivätyössä.

Toivomme sinulla olevan kokemusta mielenterveys- ja päihdetyöstä sekä innostunutta ja kehittämismyönteistä otetta työhön. Sosiaaliohjaajalla tulee olla hyvät tiimityötaidot sekä kykyä itsenäiseen harkintaan, päätöksentekoon ja valmiuksia kohdata erilaisia arjen työtilanteissa esiin tulevia haasteita, ja ratkaisukykyä niihin. Edellytämme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa.  

Tehtävä täytetään toistaiseksi. Palkkaus SOTE-sopimuksen mukaan  ja virkasuhteen ehdot määräytyvät HYVTES-sopimuksen mukaisesti. 

Virka täytetään toistaiseksi. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Vakituiseen tai yli vuoden mittaiseen virkasuhteeseen valittu ohjataan työterveyshuollon terveystarkastukseen virkasuhteen alussa.

Tarjoamme sinulle liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä maksuttoman kuntosalin Raumalla, Harjavallassa, Porissa ja Ulvilassa. Meillä on laajennettu työterveyshuolto ja kattava sisäinen koulutustarjonta. Meillä on käytössä autonominen työvuorosuunnittelu.   

Sata-alue on savuton työpaikka. Edellytämme työntekijöiltä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusvaatimuksena sosiaaliohjaajan tehtävään on sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto tai soveltuva opistoasteen tutkinto. Kelpoisuusehto ja kelpoisuuden tarkastaminen Julkiterhikki/Suosikki/Valvira sekä alkuperäiset todistukset. 

Lisätietojen antajat:
Esihenkilö Tarja Soinne, 0447012759, tarja.soinne@sata.fi

Vastaava sairaanhoitaja Laura Unkila, 0447016167, laura.unkila@sata.fi

Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköisesti työpaikkailmoitukselta löytyvän linkin kautta.
Sähköiseen hakuun liittyvät tiedustelut: rekrytointi@sata.fi

 

Haku alkaa ja päättyy

Satakunnan hyvinvointialue

Sähköposti: rekrytointi@sata.fi

Meillä työskentelee noin 9000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Myös opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa hyvinvointialuetta. Tuotamme myös laajasti tukipalveluita ja meillä voit työskennellä esimerkiksi logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Liity osaavaan joukkoomme!

Logo

Sosiaaliohjaaja, Mielenterveys -ja päihdepalveluiden asumisyksikkö Veturi

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!